No, näinhän se tietysti pitäisi mennä, kuten pelastustoimi.net sivuilla kerrotaan Myyrmannin tapahtumista. Vaatii aika kovaa itsekuria pojilta. Hirvittää kuvitella miten meillä olisi "paletti" levinnyt moisessa tilanteessa.
Ohessa lainausta pelastustoimi.net sivulta:
"H: No me istuttiin autossa, odotettiin. Toi esimies silloin sano siinä, et odottakaa, et hän käy tiedustelee ja antaa radiolla käskyjä. --- Katteltiin ikkunasta siinä, ku porukkaa oli niinku lähinnä sanotaan, että kasvoissa oli sellasta näkyvää, semmosia haavoja.
T: Tuliks ne paloauton luokse sitten?
H: Ei ne silleen, siinä jotku huuteli, et tulkaa nyt auttamaan. --- et oottaa vaan sitä käskyä, eikä lähe minnekään hötkyilee.” (H40)
Odottaminen ennen toimintaa ja käskyn saamista oli selvästi hermostuttava kokemus autoissa olleille pelastajille. Tätä kokemuksen epämiellyttävyyttä lisäsi vielä se, että auton ympärille kerääntyi joukko kauppakeskuksesta tulleita ihmisiä, jotka pyysivät apua, koputtelivat paloauton ikkunoihin ja ihmettelivät, miksi pelastajat eivät toimi. Pelastajien oli kuitenkin odotettava esimiesten toimintaohjeita. Tätä yleisö eivätkä loukkaantuneet ymmärtäneet tai tienneet.
H: Esimies ei saanu tietää, että palaako siellä vai ei. Se lähti tiedustelee ja me jäätiin autoon. Eihän me voida lähtee mihinkään zongoilee. Sit ku ihmiset näytteli meitä, että mitä? Ettekste te nyt mitään tee --- ei me voitu lähtee mihinkään, jos me hajotaan, niin koko paletti on levällään.
T: Miltä se odottaminen tuntui?
H: No sehän se olikin hirveetä, ku tiesi, et nyt varmasti apua tarvitaan ja paljon, mut ku ei voi lähtee. Sitte esimies sano, että ottakaa kaikki ensiaputarvikkeet mitä vaan saatte irti ja tänne ihan perälle (sisälle kohteeseen) --- No sit me mentiin tapiksesta (=ambulanssi)hakemaan, otettiin kaikki, mitä me saatiin irti, kaikki hapet ja mitä nyt vaan saatiin irti. (H26)
Pelastajat odottivat muutamia minuutteja täydessä varustuksessa esimiesten käskyä. Odottaminen tuntui pitkältä ja hyvin epämiellyttävältä. Pelastajat kokivat turhautuneisuuden ja vaivautuneisuuden tunteita, koska he olivat autossa kuin ’näyteikkunassa’. Näkemänsä perusteella he arvioivat tilanteen Myyrmannissa sellaiseksi, että siellä tarvitaan paljon apua."
http://www.pelastustoimi.net/