Virve käyttöön LU:n Espoon toimialueella
Aloittaja: **Hevosenkenkä**, huhti 21 2004 21:09
21 vastausta tähän aiheeseen
#1 **Hevosenkenkä**
Lisätty 21 huhtikuu 2004 - 21:09
Ensinnäkin anteeksipyyntö niille, joita asia ei koske.
Asioista perillä olevista lähteistä minua on kuitenkin pyydetty tiedottamaan LU:n ETA:n sopimuspalokuntia tulevasta Virven käyttöönotosta. 3.5. on niin lähellä, etteivät varsinaiset tiedotus- ja koulutuskanavat enää tavoita riitävästi väkeä. Viivästys ei tällä kertaa ollut kiinni alpesta vaan sosiaali-ja terveysministeriön ja sisäministeriön välisen sopimuksen viivästymisestä, jonka jälkeen vasta oli mahdollista sorvata lopullinen systeemi.
Tässä muutamia tärkeimpiä asioita
- Radioiden parametrointi tapahtuu viikon sisällä tästä, vasta sitten ovat kaikki välittömästi tarvittavat puheryhmät käytössä.
- Kotiryhmäksi tulee ESPOO PEL INFO.
- Hälytykset annetaan ryhmässä LU PEL ANTO, jossa ei sallita mitään muuta viestintää. Nimi johtuu siitä, että kesän aikana se tulee myös muiden LU:n hätäkeskusten antoryhmäksi. Ristiinhälyttämisen pitäisi siis onnistua syksyllä.
- Oletuksena toimintaryhmälle on toimialueen seuraava vapaa ryhmä. Ryhmän voi tiedustellä myös infossa, jota myös häke kuuntelee.
- Toimintaryhmät ovat toimialuekohtaisia (niiden nimillä)
- VHF:ää käytetään vain vikatilanteissa ja savusukelluksessa.
- Harjoituksissa kannattaa kaivella toimialueen hätäpään (ysistä alaspäin) ryhmiä.
- Hätäkutsut menevät tilatietoryhmään ja hätäpuhelu muodostuu vasta päivystäjän toimesta.
- Loput LU:n alueet siirtyvät yhtenäiseen järjestelmään syksyyn mennessä, kun radiot saadaan parametroitua ja tarvittavat softat hätäkeskuksiin.
Viestiohjeiden pitäisi ilmestuä ensi viikolla, niistä saa tarkempia tietoja, joten tarkkailkaapa tilannetta.

#7
Lisätty 24 huhtikuu 2004 - 12:18
LAINAUS(Hevosenkenkä @ 21.04.2004 - 21.09)

Minua suuresti ihmetyttää tämä kiire. Miksi ottaan 3.5. käyttöön viestijärjestelmä, jonka viestiohjeet ovat tekemättä viikkoa ennen.
Käyttöönotto hallitusti uusine radioineen ja viestiohjeineen vaatii valtaisan koulutusrumban, jota ei kukaan pysty tekemään viikossa tai edes kahdessa.
#8 **Pahvi**
Lisätty 25 huhtikuu 2004 - 19:26
LAINAUS(moska @ 24.04.2004 - 12.18)
Minua suuresti ihmetyttää tämä kiire. Miksi ottaan 3.5. käyttöön viestijärjestelmä, jonka viestiohjeet ovat tekemättä viikkoa ennen.
Käyttöönotto hallitusti uusine radioineen ja viestiohjeineen vaatii valtaisan koulutusrumban, jota ei kukaan pysty tekemään viikossa tai edes kahdessa.
Käyttöönotto hallitusti uusine radioineen ja viestiohjeineen vaatii valtaisan koulutusrumban, jota ei kukaan pysty tekemään viikossa tai edes kahdessa.
Toivottavasti asiat tsadissa IU:ssa ja KU:ssa ovat paremmin... käyttöön otto, kun on yhteinen koko häkealueella. Kahvat kellarissa eivät kuulemma taivu kuin jompaan kumpaan suuntaan...
#9
Lisätty 26 huhtikuu 2004 - 13:16
LAINAUS(Pahvi @ 25.04.2004 - 19.26)
LAINAUS(moska @ 24.04.2004 - 12.18)
Minua suuresti ihmetyttää tämä kiire. Miksi ottaan 3.5. käyttöön viestijärjestelmä, jonka viestiohjeet ovat tekemättä viikkoa ennen.
Käyttöönotto hallitusti uusine radioineen ja viestiohjeineen vaatii valtaisan koulutusrumban, jota ei kukaan pysty tekemään viikossa tai edes kahdessa.
Toivottavasti asiat tsadissa IU:ssa ja KU:ssa ovat paremmin... käyttöön otto, kun on yhteinen koko häkealueella. Kahvat kellarissa eivät kuulemma taivu kuin jompaan kumpaan suuntaan...
Ei ne ainakaan tsadissa on ole paremmin...
#12 **Afrikka**
Lisätty 27 huhtikuu 2004 - 12:00
LAINAUS(MPH43 @ 27.04.2004 - 10.59)
LAINAUS(HJV @ 26.04.2004 - 21.04)
Kertokaapa mitä tuo sana "tsadi" tarkoittaa ja miten se lausutaan?
HJV, 50 vuotta helsinkiläinen
HJV, 50 vuotta helsinkiläinen
Olisikohan kuitenkin tarkoitettu stadissa.
vertailtaisiinko kuitenki Helsinkiä Afrikkalaiseen valtioon???
#14
Lisätty 28 huhtikuu 2004 - 12:52
LAINAUS(filpo @ 27.04.2004 - 23.43)
No Helsingissä näkee tätä nykyä melkein yhtä paljon Tsadin kundeja kuin Stadin kundeja...
Milloin saadaan ensimmäinen maahanmuuttajataustainen palomies?

Muistaakseni Kummelissa aikoinaan eräs rockmuusikon kaltainen roolihahmo ei täysin vielä hallinnut slangia ja käytti tsadia stadin sijaan.
Oliko tämä ensimmäinen käyttökerta, sitä en tiedä.
#16
Lisätty 30 huhtikuu 2004 - 17:31
LAINAUS(tvi @ 30.04.2004 - 9.28)
Mites kotiryhmäksi tulee Espoo Pel info, eikös se ole koko hälytysalueen pelastustoimen inforyhmä, eli kaikkien yksiköiden yleisessä käytössä oleva ??? Eikö oman alueen kuntaryhmä ole yleisesti "kotiryhmä"?
Ei taida olla koko hälyalueen käytössä, luulisin että koko alueen info on LU... jotain
#17 **Lasse Jaakkola**
Lisätty 30 huhtikuu 2004 - 19:30
Kun nyt kerran keskustelu aiheesta on täällä avattu ja tuntuu kiinnostavan, lienee paikallaan kertoa joitakin faktoja.
- Siirtyminen tapahtuu nyt ainoastaan puheliikenteen osalta.
- Siirtymähetkeksi on tänään käytännön järjestelyjen vuoksi sovittu Espoon, Kirkkonummen, Siuntion ja Vantaan osalta 4.5. (huom ei 3.5.) kello 12.00. Helsinki aloittanee 24.5.
- Vantaa ja Helsinki tiedottavat itse järjestelyistään, joten jäljempänä oleva koskee vain LU:n Espoon toimialuetta.
- Hätäkeskuksen tietojärjestelmä avaa siirtymisen jälkeen hälytysyhteydet edelleen VHF:ään ja hälyttäminen suoritetaan entiseen tapaan. Mitä ilmeisimmin 1.9. alkaen ne voidaan ohjata virven ANTO-ryhmiin. Tämä eriaikaisuus johtuu siitä, että nyt virve on saatu integroitua DWSn osalta päivystysjärjestelmään, mutta VHF-statusten korvaaminen virve-statuksilla ja (gps)paikkatiedolla ottaa vielä hetken. VHF siis vaikenee, mutta vain keskustelun osalta, jääden loppuvuoteen asti siltä osin varajärjestelmäksi.
- Keskustelun avaukset kumpaankin suuntaan tehdään INFO ryhmissä, joista ESP PE INFO (häken kutsu PALO) on Espoon toimialueen pelastuksen ja JOR TE INFO (häken kutsu SAKU) Jorvin sairaanhoitoalueen sairaankuljetuksen (ml.ensivaste) info.
- Tilannepaikoilla pelastuksen tehtävissä toimitaan savusukellusta (VHF 74) lukuunottamatta (toimi)aluellisissa toimintaryhmissä (ESPOO - ESPOO 9) oletuksena ESPOO. Ensivastetehtävissä käytetään JOR TE INFOA ja eri määräyksestä JOR SA EH:ta
- Koulutus on suoritettu kaksivaiheisesti. Laitekoulutus aiemmin ja puheryhmien selvittyä käytäntö menneellä viikolla. Kaikilla palokunnilla on siis tieto. Onko se kaikilla palokuntalaisilla, jää itse kunkin oman aktiivisuuden varaan.
- Viestiohjetta ei ole vahvistettu, mutta päälinjat ovat olleet kirjattuna jo pitkään. Tämä johtuu siitä, että nippelit osalta yhteityötahoja on saatu kerättyä vasta viime tipassa. Toinen syy viestiohjeen vahvistamattomuuteen on ollut se, että ohje koskettaa koko laitosta aina Hangosta Karkkilaan ja sen eri osia (esim. kolmen häken yhteinen LU PE ANTO) on joka tapauksessa toiminnallisista syistä otettava käyttöön eri aikoina eri toimialueilla. Viestiohjeen epävirallinen versio on kuitenkin ollut kaikkien kouluttajien perusta ja virallinen ohje saadaan jakeluun ensi viikolla.
Yhteistyöterveisin
Lasse Jaakkola
palopäällikkö
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos
Espoon toimialueen eteläinen palveluyksikkö

#18
Lisätty 01 toukokuu 2004 - 18:00
Joo, sorry. Tietenkin ESPOO PEL INFO on paikallinen info, LU PEL INFO koko hätäkeskusalueen. Kuitenkin pisti silmään, miten Pel Info olisi "kotiryhmä". Useilla hätäkeskusalueilla noita hälytysaluekohtaisia Info ryhmiä ei käytetä juuri koskaan, vaan käytetään hätäkeskusalueen yhteistä Inforyhmää. Hälytysaluekohtaiset vain varalle, jos koko hätäkeskusalueen Info ruukautuu. Toki LU: lla voidaan menetellä toisin...
#19 **ABC**
Lisätty 01 toukokuu 2004 - 20:15
Ei näyttäisi olevan olemassa LU PEL INFOA (L-U:llakin toimialuekohtaiset infot ESPOO, LOHJA, TSAARI, aivan kuten ilm. K-U:lla, I-U:lla, Hgissä). Yritä nyt edes lukea asiat oikein... ymmärtäminen näyttäisi olevan ylivoimaista. Ei kannata kommentoida jos on asiasta pihalla.
Missä sämä asiat ovat pistäneet silmääsi kun niin kovasti asiasta höpiset? INFO-ryhmä kotiryhmänä vaikuttaa oikein hyvältä ajattelulta. INFOsta saat aina yhteyden häkeen & pelastustoimen johtajaan, mitä muuta tarvitset?
Puhut hälytysalueista ja nyt ollaan VIRVEssäkin tulossa hälytysalueelle jossa on tehtävämäärät aivan jotain muuta... Vaikuttaa siltä, että järjestelmästä aletaan saada irti se mitä joskus on suunniteltu.

#20
Lisätty 04 toukokuu 2004 - 01:39
Niin, no empä paljoa tiedäkkään. Yleisestiottaen puhutaan hätäkeskusalueesta ja hälytysalueesta. Enkä tosiaan tiedä mitään LU: n enkä muutenkaan pääkaupunkiseudun toiminnasta, mutta heitin villejä arvauksia, kuten aika monet muutkin postaajat. Mielestäni on erikoista, että yksi ANTO ryhmä tulee koko hätäkeskusalueelle ja INFO ryhmät hälytysaluekohtaisesti. Landella se on kyllä ollut juuri toisinpäin, missä ei ainakaan yksi antoryhmä riittäisi TODELLISEN ruuhkautumisen vuoksi. Sensijaan INFO puolella jutut onkin jo yleensä kiireettömämpiä.
Kerrataan nyt vielä susirajan tuonpuoleinen toiminta :
Antoryhmät jokaiselle hätäkeskuksen hälytysalueelle
Inforyhmä koko hätäkeskusalueen kattavana
Paikalliset inforyhmät varalla
Kotiryhmänä kuntaryhmä
Kaikki ei huuda kaikkea kaikkiin ryhmiin
Mutta onhan se tietenkin niin erillaista siellä pääkaupunkiseudulla (provo)

#21 **Guest**
Lisätty 07 toukokuu 2004 - 15:18
LAINAUS(tvi @ 04.05.2004 - 1.39)

Koko jutun juoni on juuri anto-ryhmien käytössä. Jos antoryhmät ovat yleisiä pulinaboxeja, kuten ne nyt varsin usein tuntuvat olevan. Niitä tarvitaan useita jotta hälytykset saataisiin perille. Ruuhka-alueella kaksi tai kolme päällekkäistä tilannetta samassa kylässä on arkipäivää ja silloin asiakas kärsii, jos järjestelmä on luotu palokuntien mukavuutta ajatellen. Jos menetellään siten, kuten nyt LU/KU/Helsinki linjalla on tarkoitus, ettei annossa ole lupaa muuhun puheeseen kuin hälytysten antoon, voitaisiin suurempikin alue hoitaa yhdessä annossa. Koko pääkaupunkiseudun saku hälytykset eivät ole pystyneet tukkimaan ainoata käytössä ollutta hälytyskanavaa (VHF) kuinka sitten yhden laitoksen pelastustehtävät?. Näin myös asiakkaan etu voittaa, kun ristiinhälytettäessä ei rajoille muodostu viiveitä tehtävää hätäkeskuksesta toiseen kierrätettäessä.
Uskon, että menettelyt muuttuvat myös muualla kunhan käytännön edut ymmärretään ja sosterin vaatimukset alkavat todenteolla purra.
#22
Lisätty 08 toukokuu 2004 - 00:30
LAINAUS(filpo @ 27.04.2004 - 23.43)
Milloin saadaan ensimmäinen maahanmuuttajataustainen palomies?
Nyt viestiketjua uudestaan lukiessa pisti tämä kommentti silmään.
Mitäköhän tarkoitat "maahanmuuttajataustaisella"? Henkilöä joka on syntynyt ulkomailla ja muuttanut sittemmin Suomeen? Ruotsista Suomeen muuttanutta palomiestä?
Vai henkilöä jonka ulkonäkö poikkeaa "perussuomalaisesta", vai siis mitä?
Diagnoosi: G93.5 Aivojen puristustila
Vastaa tähän aiheeseen

1 Käyttäjä(ä) lukee tätä aihetta
0 jäsentä, 1 vierailijaa, 0 anonyymiä käyttäjää

Vastaa tähän aiheeseen