Grillaaminen lisää alkukesän tulipaloja
Tulipalotilastot kertovat, että grillikausi on alkanut. Nuotiosta tai
grillistä syttyneet tulipalot ovat moninkertaistuneet toukokuussa. Suomen
Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK kehottaa hankkimaan grillin lähelle
sammutuspeitteen. Aikuisten on huolehdittava, että lapset pysyvät kaukana
kuumasta grillistä. Kuumat hiilet laitetaan grillaamisen jälkeen kannelliseen
ja jalalliseen metalliastiaan. Grillin puhdistus viimeistelee turvallisen
grillauksen.
SPEKin mediaseurannan mukaan alkuvuonna tulipaloissa on kuollut 36
ihmistä.
Pelastusalan viimeisten kolmen vuoden tilastoista selviää, että nuotiosta tai grillistä syttyneiden tulipalojen määrä kasvaa touko- ja kesäkuussa. Nyt onkin oikea aika palauttaa mieliin, kuinka grillataan turvallisesti. Huolellisuus on yksi grillimestarin tärkeimmistä turvavälineistä ja tekee grillaamisesta hauskempaa.
Grillaajan turvavinkit
Grillissä kypsyvä rasvainen ruoka syttyy helposti palamaan. Liekit voivat levitä ympärillä oleviin tekstiileihin tai kalusteisiin. SPEK kehottaa kiinnittämään grillin lähelle sammutuspeitteen. Rasvapaloa ei saa yrittää sammuttaa vedellä, sillä siitä palo vain leviää. Palavaa rasvaa roiskuu ympäristöön.
Grillaaminen kuuluu vain aikuisille, ja heidän on huolehdittava, että lapset pysyvät turvallisen etäisyyden päässä kuumasta grillistä ja siitä lentävistä kipinöistä.
Hiilet saattavat säilyä vaarallisen kuumina useita päiviä. Hiilet kannattaa laittaa kannelliseen ja mieluiten jalalliseen astiaan, joka on tehty palamattomasta materiaalista.
Kun grillin muistaa puhdistaa käytön jälkeen, on grillauksen aloittaminen seuraavalla kerralla helpompaa ja turvallisempaa. Puhdistuksesta ja huollosta löytyy tietoa grillin käyttöohjeista.
Grillin suojahuppu on tarkoitettu sääsuojaksi, eikä se välttämättä kestä kuumuutta. Suojahuppu kannattaa laittaa vasta, kun grilli on jäähtynyt.
Tulipaloissa on kuollut 36 henkilöä
SPEKin mediaseurannan mukaan toukokuussa tulipaloissa menehtyi 6 ihmistä. Tämän vuoden tulipaloissa on kuollut yhteensä 36 henkilöä. Heistä 11 oli naisia ja 24 miehiä. Yhden sukupuoli ei ole SPEKin tiedossa.
Lisätiedot: Turvallisuuspäällikkö Ilpo Leino, p. 09 4761 1334 tai 045 657 7290, suunnittelija Marjatta Virtanen, p. 09 4761 1351 tai 040 765 7788
Linkki uutiseen: http://www.pelastustoimi.fi/uutiset/5202


Vastaa tähän aiheeseen









