Siirry sisältöön


- - - - -

Lastensuojelulain muutoksen myötä myös pelastusviranomaisille ilmoitus


Ei vastauksia tähän aiheeseen

#1 RSS-Pelastustoimi.fi

    Nuorempi jäsen

  • RSS
  • Pip
  • 0 viestiä

  • Pelastustoimialue:
    Joku muu viranomainen

Lisätty 13 huhtikuu 2010 - 13:59

Lastensuojelulain (417/2007) muutoksen myötä pelastustoimen tehtävissä toimivilla henkilöillä on velvollisuus tiettyjen tunnusmerkkien täyttyessä tehdä lastensuojeluilmoitus kunnan sosiaalitoimeen. Ilmoituksen syynä voi olla esimerkiksi havainto lapsen tarpeiden laiminlyönnistä, lapsen heitteillejätöstä, lapsen pahoinpitelystä tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai niiden epäilystä tai uhasta.

Lastensuojelulain tarkoitus on, että tieto lapsen mahdollisesta tuen tarpeesta tulee mahdollisimman ajoissa lastensuojelun tietoon. Lastensuojeluilmoituksen voi tehdä kunnan sosiaalitoimeen joko puhelimitse, kirjallisesti tai henkilökohtaisesti. Ilmoituskynnystä ei tulisi pitää liian korkeana, vaan lastensuojelun tarpeesta tulisi ilmoittaa tarvittaessa myös muuten, kuin täysin ilmeisissä tapauksissa. Ilmoituksen tekemistä ei voi viivästyttää tai jättää tekemättä sillä perusteella, että arvioi jonkun muun tahon jo tehneen samasta asiasta ilmoituksen. Toisen tahon ilmoitusvelvollisuus ei poista omaa ilmoitusvelvollisuutta.

Lastensuojelulaissa säädetään myös velvollisuudesta ennakollisen lastensuojeluilmoituksen tekemiseen. Ilmoitusvelvollisia ovat lain mukaan samat tahot, jotka ovat velvollisia varsinaisen lastensuojeluilmoituksen tekemiseen.

Pelastus- ja sosiaaliviranomaisten välisellä ennakoivalla yhteistyöllä voidaan merkittävästi parantaa mahdollisuuksia lastensuojelulain tarkoituksen toteutumiseen. On tärkeää, että viranomaisilla on keskinäistä tuntemusta ja yhteysverkkoja, joiden avulla laissa säädetyt tehtävät voidaan hoitaa.

Lisää aiheesta artikkelissa osoitteessa http://www.pelastustoimi.fi/artikkelit/5147



Linkki uutiseen: http://www.pelastustoimi.fi/uutiset/5146




Vastaa tähän aiheeseen


Moderaattorin täytyy hyväksyä tämä viesti ennenkuin se julkaistaan.

  


1 Käyttäjä(ä) lukee tätä aihetta

0 jäsentä, 1 vierailijaa, 0 anonyymiä käyttäjää