Uusien tilastojen mukaan hätäpuheluiden vastaamisaika on parantunut entisestään. Sisäasiainministeri Anne Holmlundin mukaan tätä voidaan pitää erinomaisena tuloksena. Vuonna 2009 hätäpuheluista 91 prosenttiin vastattiin 10 sekunnissa.
Hätäkeskukset ottivat viime vuonna vastaan hätäilmoituksia yhteensä noin 4,2 miljoonaa, joista 1,8 miljoonaa välitettiin tehtävinä eteenpäin muille viranomaisille. Välitetyistä tehtävistä noin puolet oli poliisiasioita ja noin puolet sairaankuljetustehtäviä. Pelastuslaitosten osuus oli 6 % tehtävistä.
- Olen erittäin tyytyväinen viime vuoden toiminnallisiin tuloksiin sekä puheluiden vastausaikoihin että asiakastyytyväisyyteen, Holmlund sanoi tänään torstaina 11.2. avatessaan valtakunnallisen eurooppalaisen 112 -päivän Helsingissä.
Holmlundin mukaan hätäkeskusten perustoiminta on hyvällä tasolla, mutta esimerkiksi ruuhkatilanteet tai päivystäjien sairaslomat saattavat aiheuttaa kiiretilanteita ja ongelmia. Tällä hetkellä ei ole mahdollista jakaa puheluita tai tasata ruuhkahuippuja muiden hätäkeskusten kanssa. Tämä on yksi kehityskohteista tulevien vuosien aikana. Parannusten perustaksi tietojärjestelmä on uusittava.
Esimerkiksi Helsingin hätäkeskuksessa käsiteltiin 570 000 hätäpuhelua kun taas Etelä-Savon hätäkeskuksessa noin 140 000 hätäpuhelua. Kuormaa pitää Holmlundin mukaan pystyä tulevaisuudessa tasaamaan.
- Hätäkeskustoimintaa kehitetään siten, että jokainen hätäkeskus muodostaa hyvänkokoisen toiminnallisen kokonaisuuden, jossa vastuu ei jää vain muutaman päivystäjän kannettavaksi ja jossa esimerkiksi koulutus sekä lomat ovat paremmin organisoitavissa, totesi Holmlund.
Lisätietoja: erityisavustaja Kristiina Kokko, 050 342 3654
erityisavustaja , 050 342 3654
Linkki uutiseen: http://www.pelastustoimi.fi/uutiset/5064


Vastaa tähän aiheeseen









