Kulutustavaroiden turvallisuuden valvonta on siirtynyt vuoden 2010 alusta Kuluttajavirastosta Turvatekniikan keskukseen Tukesiin. Tukes valvoo kevään aikana tehostetusti myynnissä olevien heijastimien määräystenmukaisuutta ja ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin puutteellisten tuotteiden poistamiseksi markkinoilta.
Heijastin on henkilösuojain ja sille on asetettu vaatimuksia mm.
minimiheijastavuudesta. Jalankulkijaheijastimet kuuluvat
henkilönsuojaindirektiivin soveltamisalaan. Määräysten noudattamista valvoo
Tukes.
Elinkeinonharjoittajalla - valmistajalla, maahantuojalla ja myyjällä - on
vastuu siitä, että markkinoitavat ja myytävät tuotteet ovat turvallisia ja
vaatimustenmukaisia. Elinkeinonharjoittajan on tarvittaessa pystyttävä
esittämään Tukesille asiakirjat, jotka osoittavat heijastimien täyttävän niitä
koskevat vaatimukset. Näitä asiakirjoja ovat EY-tyyppitarkastustodistus,
testaustulokset ja vaatimustenmukaisuusvakuutus. Myös ilmaiseksi esimerkiksi
kampanjoissa liikelahjoina tai kylkiäisinä jaettavien heijastimien on
täytettävä vaatimukset. Vastuu heijastimien turvallisuudesta on näissä
tapauksissa myös jakelijalla, esimerkiksi järjestöllä.
Heijastimessa pitää olla seuraavat merkinnät:
· CE-merkintä (valmistajan vakuutus
vaatimustenmukaisuudesta)
· Merkintä standardista SFS-EN 13356 (Heijastimet
ei-ammattimaiseen käyttöön. Testausmenetelmät ja vaatimukset)
· suomen- ja ruotsinkieliset käyttöohjeet
· tyyppitarkastuksen tehneen ilmoitetun laitoksen
tiedot.
Heijastimet lisäävät jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden näkyvyyttä
liikenteessä pimeänä vuodenaikana. Liikkuvan poliisin mukaan vuosittain
Suomessa kuolee keskimäärin 50 ja loukkaantuu noin 600 jalankulkijaa. Yli
puolet näistä onnettomuuksista tapahtuu vuoden pimeimpänä aikana
loka-tammikuussa. Valtaosassa tapauksista jalankulkija on liikkunut ilman
heijastinta. Heijastimen käyttö olisi todennäköisesti pelastanut lähes puolet
pimeällä ja hämärällä kuolleista jalankulkijoista.
Liikenneturvan ohjeen mukaan perinteinen riippuva heijastin tulisi sijoittaa
siten, että se on noin puolen metrin korkeudella maasta. Heijastimen pitää
näkyä joka suunnasta. Jalkoihin ja käsiin sekä riippumaan kiinnitetyt
heijastimet näkyvät parhaiten, koska ne heiluvat. Näkyvyyttä voi parantaa
lisäämällä kiinteitä heijastimia käsilaukkuun tai selkäreppuun.
| Lisätietoja: |
tuoteturvallisuusinsinööri Katri Sihvola, Tukes, puh. 010 6052 197 turvallisuusinsinööri Ari-Pekka Elovaara, Liikenneturva, puh. 0207 282 315ylikonstaapeli Jussi Pohjonen, Liikkuva poliisi, puh. 071 878 2052 |
Linkki uutiseen: http://www.pelastustoimi.fi/uutiset/5063


Vastaa tähän aiheeseen









