Siirry sisältöön


- - - - -

STT: Tulipalojen ennaltaehkäisy retuperällä kodeissa


Ei vastauksia tähän aiheeseen

#1 RSS-Pelastustoimi.fi

    Nuorempi jäsen

  • RSS
  • Pip
  • 0 viestiä

  • Pelastustoimialue:
    Joku muu viranomainen

Lisätty 10 marraskuu 2009 - 12:18

Suomalaiset ovat laiskoja kiinnittämään huomiota tulipalojen ennaltaehkäisyyn. Kolme neljästä ilmoittaa esimerkiksi jättäneensä tv:n tai muun viihde-elektroniikkalaitteen valmiusvirran yöksi päälle.

Tulokset selviävät Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) ja If Vahinkovakuutusyhtiön loka-marraskuussa teettämästä tutkimuksesta. Kyselyyn vastasi yli tuhat 18–74-vuotiasta kuluttajaa eri puolilta maata.
Huolettomasti suomalaiset jättävät myös vaikkapa astian- tai pyykinpesukoneen käymään ilman valvontaa, eikä harvinaista ole myöskään jatkojohtojen kytkeminen peräkkäin.

Kyselyn mukaan puolet perheistä ei ole miettinyt, miten paloja voi ehkäistä ennalta, missä kodin riskipaikat ovat ja miten toimia palon sattuessa.
Kodeissa on tänä vuonna syttynyt jo yli 2900 paloa. Viime vuonna vakuutusyhtiöt korvasivat kodeissa sattuneita palovahinkoja yli 50 miljoonalla eurolla.

STT 10.11.2009



Linkki uutiseen: http://www.pelastustoimi.fi/uutiset/4863




Vastaa tähän aiheeseen


Moderaattorin täytyy hyväksyä tämä viesti ennenkuin se julkaistaan.

  


1 Käyttäjä(ä) lukee tätä aihetta

0 jäsentä, 1 vierailijaa, 0 anonyymiä käyttäjää