Suomen Sopimuspalokuntien Liitto (SSPL) on pettynyt sisäasiainministeriön pelastusosaston valmistelemaan luonnokseen uudeksi pelastuslaiksi.
Liiton mukaan pelastusosaston esitys ei noudata valtioneuvoston sisäisen turvallisuuden ohjelmaa. Tämä edellyttää, että pelastuslain uudistuksen yhteydessä pitää vahvistaa ammatti- ja sopimuspalokuntien välistä yhteistyötä, tutkia hälytystehtävien ja siviilityön yhteensovittamista sekä yleisesti selvittää sopimuspalokuntien toimintaolosuhteita parantavia keinoja.
- Luonnoksen muodossa laki ei paranna sopimuspalokuntien toimintamahdollisuuksia tai asemaa, vaan jättää ne edelleen epämääräiseen asemaan yhteiskunnan sopimuskumppaneina. Palokuntien ja palokuntalaisten asema tulee määritellä tarkemmin, sanoo SSPL:n toiminnanjohtaja Isto Kujala.
Lakiluonnos on lähtenyt lausuntokierrokselle. Sen on suunniteltu tulevan eduskunnan käsittelyyn ensi vuonna ja astuvan voimaan 2011 alussa.
SSPL esitti lakiin muun muassa pelastusalan tärkeiden käsitteiden täsmennystä. Tällaista ei lakiluonnoksessa ole, vaikka täsmennyksillä olisi koko pelastusalan kannalta suuri merkitys.
Hälytystoimintaan lakiluonnos ei tuo kaivattua selkeyttä. Johtovastuiden määräytyminen jää yhtä epämääräiseksi kuin nykyisessä laissa. Samoin esitys sopimushenkilöstön työstä poissaolon korvaamiseksi työnantajalle jäisi edelleen pois laista toisin kuin esimerkiksi Saksassa. Työterveydenhuoltoa koskeva parannus on lakiluonnoksessa vesittynyt toiveajatteluksi.
- Valtio haluaa ilmeisesti sitoutua pienimpään mahdolliseen vastuuseen. Lakiluonnos sisältää monia hurskaita toiveita konkreettisten ja yksiselitteisten säädösten sijaan. Koska sopimuspalokuntien toiminta vaikuttaa kansalaisten elämään joka päivä, se tulee turvata kunnollisella lainsäädännöllä, jyrähtää Isto Kujala.
Lisätiedot: Toiminnanjohtaja Isto Kujala 0400-752364 isto.kujala@sspl.fi, tiedottaja Pekka Koivunen 040-5018721 pekka.koivunen@sspl.fi
——
Sopimuspalokunnat Suomessa:
Sopimuspalokunnat huolehtivat keskeisesti Suomen pelastustoiminnasta. Suomessa on 560 yhdistyssopimuksen sopimuspalokuntaa (VPK) ja 160 mieskohtaisen sopimuksen sopimuspalokuntaa. Lisäksi useat työpaikkapalokunnat toimivat myös sopimuspalokuntina. Palokuntien kokonaismäärä Suomessa on noin 1.000.
Suomen pinta-alasta noin 95 % hoidetaan pelastustoiminnan osalta sopimuspalokuntien voimin. Sopimuspalokunnat osallistuvat noin 70 % vuosittaisista pelastustoimen hälytystehtävistä. Toimintaan osallistuu noin 15 000 hälytyskelpoista palokuntalaista.
Suomen Sopimuspalokuntien Liitto on vapaaehtoispalokuntien valtakunnallinen edunvalvontajärjestö, jossa on jäseninä 513 palokuntayhteisöä. Nettisivujen osoite on www.sspl.fi. Liiton alueosastot (20 kpl) toimivat pelastustoimialueilla.
Linkki uutiseen: http://www.pelastustoimi.fi/uutiset/4860


Vastaa tähän aiheeseen









