Sisäasiainministeriö esittää, että pelastuslaitokset nimeäisivät alueellaan sijaitseville kouluille ja muille oppilaitoksille yhteyshenkilön tehostamaan pelastusviranomaisten, koulujen ja oppilaitosten välistä yhteistyötä.
- On tärkeää, että yhteistyö pelastustoimen, poliisin ja kunnan opetustoimen kesken on sovittua ja jatkuvaa. Yhteyshenkilön tulisi toimia pelastuslaitoksen edustajana oppilaitoksen turvaryhmässä osallistuen sen toimintaan oman alansa asiantuntemusta edellyttävissä asioissa. Lisäksi tehtävänä olisi opastaa ja tukea oppilaitoksen turvallisuusjohtoa turvallisuussuunnittelussa, toteaa pelastusylijohtaja Pentti Partanen pelastuslaitoksille lähettämässään kirjeessä.
Yhteyshenkilön tulisi myös ohjeistaa ja olla mukana poistumisharjoitusten ja muiden toimintaharjoitusten toteutuksessa sekä suorittaa vastuullaan olevien oppilaitosten palotarkastukset tai ainakin olla niissä läsnä.
Partasen mukaan on myös tärkeää, että pelastuslaitokset osaltaan tukevat mahdollisuuksiensa mukaan kouluja ja muita oppilaitoksia turvallisuuskoulutuksessa ja -kasvatuksessa. Yhteistyötä tarvitaan erityisesti Nou Hätä ja muissa vastaavissa tapahtumissa ja kampanjoissa. Tämä on syytä ottaa huomioon yhteyshenkilön tehtäväkuvauksessa.
Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä päätti kokouksessaan 5.11.2008 tehostaa sisäisen turvallisuuden ohjelman toimeenpanoa. Erityskohteiden, kuten koulujen ja muiden riskianalyysin perusteella valittujen paikkojen turvallisuus kaikissa tilanteissa tulee varmistaa osana paikallista turvallisuussuunnittelua.
Jokaisella peruskoululla, lukiolla, ammattikoululla, yliopistolla ja muilla oppilaitoksilla tulee olla päivitetty turvallisuussuunnitelma, jossa on otettu huomioon tulipalo- ja muiden riskien lisäksi myös uudet uhkat, jotka edellyttävät esimerkiksi poistumisen osalta toisenlaisia käytäntöjä kuin onnettomuudet.
Turvallisuussuunnittelusta vastaavat paikalliset johtoryhmät (kunnan johto, poliisitoimen johto, alueellisen pelastustoimen johto) varmistavat, että turvallisuussuunnitelmat laaditaan ja tilanteita varten harjoitellaan.
Poliisin ylijohto on 4.12.2008 antanut poliisilaitosten tehtäväksi nimetä kouluille nimikkopoliisit ja huolehtia sitä, että nimetyt poliisit ilmoittavat kouluille olevansa koulun "oma poliisi", johon voidaan olla yhteydessä ja joka tukee ja auttaa koulua turvallisuuteen liittyvissä poliisiasioissa sekä toimii yhteyshenkilönä koulun ja poliisitoimen välillä.
Sisäisen turvallisuuden ohjelman pohjalta ollaan myös kehittämässä kouluissa annettavaa turvallisuuskoulutusta. Asiaa selvittävä työryhmä julkaisee lähiaikoina väliraportin.
Lisätietoja: pelastusylijohtaja Pentti Partanen, (09) 1604 2960, ylitarkastaja Alpo Nikula, (09) 1604 4095
Linkki uutiseen: http://www.pelastustoimi.fi/uutiset/4855


Vastaa tähän aiheeseen









