Siirry sisältöön


- - - - -

STUK: Olkiluodon ykkös- ja kakkosyksikön turvallisuutta voidaan edelle


Ei vastauksia tähän aiheeseen

#1 RSS-Pelastustoimi.fi

    Nuorempi jäsen

  • RSS
  • Pip
  • 0 viestiä

  • Pelastustoimialue:
    Joku muu viranomainen

Lisätty 30 lokakuu 2009 - 13:21

Säteilyturvakeskus (STUK) on tarkastanut Teollisuuden Voima Oyj:n (TVO) tekemän Eurajoen Olkiluodossa käytössä olevien ydinvoimalaitosyksiköiden määräaikaisen turvallisuusarvion. Tarkastuksen ja oman jatkuvan valvontansa perusteella STUK toteaa, että Olkiluodon ydinvoimalaitoksen ykkös- ja kakkosyksiköiden turvallisuuden tila on hyvä, mutta turvallisuutta voidaan käytännöllisin toimenpitein edelleen parantaa.


Valtioneuvosto myönsi Olkiluodon käynnissä oleville ydinvoimalaitosyksiköille kahdenkymmenen vuoden käyttöluvan vuonna 1998. Luvassa edellytetään, että luvanhaltija eli TVO tekee voimalaitoksista kattavan turvallisuusarvion lupa-ajan puolivälissä vuonna 2008. TVO toimitti turvallisuusarvion STUKille tarkastettavaksi viime joulukuun lopussa ja on täydentänyt sitä vuoden 2009 aikana STUKin vaatimusten mukaisesti.

STUK käytti Olkiluodon ydinvoimalaitosyksiköiden turvallisuutta arvioidessaan vuonna 2008 päivitettyä ydinturvallisuuslainsäädäntöä. Sen mukaan käynnissä olevien ydinvoimalaitosten ei tarvitse täyttää kaikkia uusille laitoksille asetettuja vaatimuksia. Laki edellyttää kuitenkin turvallisuuden jatkuvaa parantamista, mikäli se on käytännöllisin toimenpitein mahdollista.

TVO on suunnitellut toimenpiteitä laitoksen turvallisuuden edelleen parantamiseksi hyödyntämällä muun muassa todennäköisyyspohjaisia riskianalyysejä. Niiden mukaan tärkeintä on varmistaa entistä paremmin, että turvallisuustoimintoja varten saadaan sähköä kaikissa tilanteissa. Alun perin kummallakin Olkiluodon yksiköllä on ollut neljä rinnakkaista varavoimadieselgeneraattoria. Sähkön syötön luotettavuutta lisättiin uudella kaasuturpiinilaitoksella, joka otettiin käyttöön viime vuoden aikana. Se koostuu kahdesta erillisestä yksiköstä, joista kumpi tahansa riittää koko laitoksen tarpeisiin myös Olkiluotoon rakennettavan uuden ydinvoimalaitosyksikön käyttöönoton jälkeen.

STUK edellytti päätöksessään TVO:n jatkavan toimia turvallisuuden parantamiseksi. Tärkeintä on selvittää mahdollisuudet turvallisuustoimien varmentamiseen nykyisiä järjestelmiä täydentävillä erilaisilla järjestelmillä. Periaate on siis sama kuin edellä mainitussa sähkön syötön varmentamisessa. Häiriö- ja hätätilanneohjeita kehittämällä voidaan parantaa ohjaajien kykyä hallita poikkeuksellisia tilanteita.

Kehittämistä kaipaa myös ydinvoimalaitoksella olevien laitteiden kelpoisuuden seuranta: vaihdetaanko ikääntyvät laitteet ajoissa ja ovatko uudet laitteet kaikilta osin alkuperäisten vaatimusten mukaisia. STUK huomauttaa lisäksi, että henkilökunnan riittävyyteen ja sen osaamisen varmistamiseen täytyy kiinnittää lisää huomiota lupakauden loppuaikana.
Ydinvoimalaitoksen turvajärjestelyjä koskeva valtioneuvoston asetus, joka käsittelee ydinlaitosten suojaamista lainvastaiselta toiminnalta, uudistettiin joulukuussa 2008. STUKin käsityksen mukaan Olkiluodon ydinvoimalaitosten turvajärjestelyt ovat riittävät estämään lainvastainen toiminta laitosta kohtaan. Tarkentuneiden vaatimusten täyttämiseksi STUK edellyttää kuitenkin, että TVO laatii yksityiskohtaisemmat kuvaukset turvajärjestelyiden toteutuksesta ja ohjeistuksesta. Lisäksi TVO:n täytyy toimittaa STUKille arvio turvajärjestelyt toteuttavan organisaation riittävyydestä.

Säteilyturvakeskuksen päätös ja turvallisuusarvio Teollisuuden Voima Oyj:n Olkiluoto 1 ja 2 ydinvoimalaitosyksiköiden määräaikaisesta turvallisuusarvioinnista löytyvät STUKin verkkosivuilta osoitteesta http://www.stuk.fi/ydinturvallisuus/ydinvoimalaitokset/ydinvoimalaitosluvat/fi_FI/kayttolupa/

Lisätietoja:
Johtaja Petteri Tiippana, (09) 759 88 654
Toimistopäällikkö Kirsi Alm-Lytz, (09) 759 88 663
Tiedottaja Risto Isaksson, puh. (09) 759 88 208
Tiedotuspäivystys virka-ajan ulkopuolella, puh. 010 850 4761



Linkki uutiseen: http://www.pelastustoimi.fi/uutiset/4837




Vastaa tähän aiheeseen


Moderaattorin täytyy hyväksyä tämä viesti ennenkuin se julkaistaan.

  


1 Käyttäjä(ä) lukee tätä aihetta

0 jäsentä, 1 vierailijaa, 0 anonyymiä käyttäjää