Vuonna 2007 palokuolleiden määrä oli 85 henkilöä ja vuonna 2008 107 henkilöä. Väkimäärään suhteutettuna tulipaloissa kuoli 18 henkilöä miljoonaa asukasta kohti vuodessa. Tieto perustuu Pelastusopiston johdolla, sisäisen turvallisuuden ohjelman ministeriryhmän päätöksellä, tehtyyn palontutkinnan kehittämishankkeeseen.
Palokuolleista 91 % menehtyi rakennuspaloissa. Uhreista 72 % oli miehiä. Tulipaloissa kuolleet olivat vanhempia kuin vakavasti loukkaantuneet. Miehistä suurin palokuoleman riski oli keski-ikäisillä, erityisesti ikäluokassa 60–69-vuotta. Naisista suurin palokuoleman riski oli ikääntyneillä, erityisesti ikäluokassa 80–89-vuotta. Uhreista suurimmalla osalla palon aikainen toimintakyky oli alentunut päihteiden käytön seurauksena, myös naisilla. Vakavasti loukkaantuneista useampi oli selvin päin. Sosioekonomiselta asemaltaan suurin osa oli työntekijöitä ja eläkeläisiä. Siviilisäädyltään suurin osa oli naimattomia, mutta suurin palokuoleman riski oli eronneilla. Pienituloisilla oli 10-kertainen palokuoleman riski muihin verrattuna. Palokuolleista 69 % oli yksinasuvia.
Tupakointi oli yleisin kuolinpalon syttymissyy, ensimmäisenä syttyi useimmiten huonekalut. Kohtalokas tulipalo syttyi useimmiten huolimattomuuden seurauksena.
Vuosina 2007 - 2008, 81 % palokuolleista kuoli yhden uhrin vaatineessa tulipalossa. Kohtalokkaista tulipaloista 91 % vaati siis yhden uhrin.
95 %:lla kotitalouksista on kyselytutkimuksen mukaan palovaroitin. Asuinrakennuspaloissa 40 %:lla ei ole ollut toimivaa palovaroitinta.
- 1.2.2009 jälkeen rakennusluvan saaneilla asuinrakennuksilla, päiväkodeilla yms. Tulee olla sähköverkkoon kytketty palovaroitin
- vuonna 2000 pelastustoimilaissa säädettiin palovaroitin pakolliseksi
- sisäasiainministeriön 1.1.2010 voimaan tulevassa palovaroitinasetuksessa säädetään palovaroittimien määrästä siten, että palovaroitin on oltava jokaista alkavaa 60 m2 kohden asunnon jokaisessa kerroksessa. Asetus koskee myös olemassa olevia asuntoja.
Rakennuspaloista 95 % tapahtui asuinrakennuksissa, joista omakotitaloja oli yli puolet. Vuokralla asuvilla oli kaksinkertainen palokuoleman riski omistusasunnoissa asuviin verrattuna. Palovaroitin oli vain 60 % asunnoista, näistä puolessa varoittimen toimintaa ei tiedetä. Puolessa kohteista ei ollut alkusammutuskalustoa. Harvaan asutuilla alueilla oli 3-kertainen palokuoleman riski taajaan asuttuihin alueisiin verrattuna.
Puolet palokuolemien uhreista ei reagoinut paloon ajoissa tai havainnut paloa lainkaan. Hätäilmoituksen teki useimmiten sivullinen henkilö, vaikka paikalla olisi ollut muita ihmisiä. Palot olivat useimmiten jo palamis- tai jäähtymisvaiheessa, kun palokunta saapui kohteeseen.
Lisää tietoa palokuolemista löytyy Pelastusopiston raportista osoitteessa:
Vakavia henkilövahinkoja aiheuttaneet tulipalot 2007 - 2008
Linkki uutiseen: http://www.pelastustoimi.fi/uutiset/4812


Vastaa tähän aiheeseen









