Vapaaehtoisten palomiesten lomautukset ja irtisanomiset päivätöistään
haittaavat sopimuspalokuntien toimintaa monilla paikkakunnilla.
Äänekoskella tilanne on parempi, sillä VPK:n miehistön jäsenten lomautukset
päivätöistään ovat olleet yksittäistapauksia.
– Palokuntasopimuksen mukainen henkilöstövahvuus on pystytty pitämään alueen
lomautuksista huolimatta, kertoo Äänekosken VPK:n puheenjohtaja Jarmo
Koukka.
Työttömyysturva heikkenee
Lomautetut sopimuspalokuntien jäsenet joutuvat harkitsemaan tarkoin,
kannattaako sopimuspalokunnan toimintaan osallistua työttömyysturvan
joustamattomien maksuehtojen takia.
– Ansiosidonnainen työttömyysturva heikentyy oleellisesti, jos lomautettu tai
työtön saa lisäansioita osallistumisesta sammutus- ja pelastustehtäviin, Koukka
kertoo.
Äänekosken paloaseman päällikkö Mikael Monthan toteaa, että kyseessä on
ikuisuuskysymys. Lomautetun tai työttömän osallistuminen pelastustoimintaan saa
aikaan paperishown, joka saattaa viivästyttää työttömyyspäivärahojen maksamista
jopa kuukaudella.
– Osa lomaututetusta porukasta ei halua sotkea ansioitaan osallistumalla
pelastustoimintaan. Siinä voi joutua olemaan yllättävän pitkiä pätkiä ilman
rahaa, Monthan kertoo.
Linkki uutiseen: http://www.pelastustoimi.fi/uutiset/4714


Vastaa tähän aiheeseen









