Siirry sisältöön


- - - - -

SPEK: Lasten luvattomasta tulenkäsittelystä on syttynyt jo 430 tulipal


Ei vastauksia tähän aiheeseen

#1 RSS-Pelastustoimi.fi

    Nuorempi jäsen

  • RSS
  • Pip
  • 0 viestiä

  • Pelastustoimialue:
    Joku muu viranomainen

Lisätty 01 syyskuu 2009 - 09:30

Aikuisten on huolehdittava lasten paloturvallisuuskasvatuksesta

Aikuisten vastuulla on keskustella lasten kanssa tulella leikkimisen vaaroista ja näyttää oikeaa mallia. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK muistuttaa vanhempia siitä, että tulentekovälineet on pidettävä poissa lasten ulottuvilta. Varma piilo on esimerkiksi lukollinen laatikko. Lasten luvattomasta tulenkäsittelystä on tänä vuonna syttynyt 430 tulipaloa. SPEKin mediaseurannan mukaan tulipaloissa on kuollut 64 ihmistä.

Alle 15-vuotiaiden luvattomasta tulenkäsittelystä on tämän vuoden aikana syttynyt 430 rakennuspaloa. Pienten lasten sytyttämät tulipalot saavat yleensä alkunsa tulitikuista tai sytyttimestä. Lasten luvatonta tulenkäsittelyä tutkinut kasvatustieteiden tohtori Brita Somerkoski korostaa, että lapsen pääsy tulentekovälineille on estettävä. Hän muistuttaa, että usein pienikin lapsi tuntee kodin tulitikkupiilot.

Pienten lasten luvattomasta tulenkäsittelystä on kattavan tilastointijärjestelmän puuttuessa vaikea saada yksiselitteisiä ja vertailukelpoisia lukuja. – Tutkimusten mukaan noin yksi kolmasosa peruskouluikäisistä on joskus osallistunut sytyttelyyn. Tarkkoja lukuja on vaikea saada, koska lapset yleensä piilottelevat asiaa vanhemmiltaan eivätkä itse kerro sytyttelystä. Todennäköisesti luku on paljon suurempi, kertoo Somerkoski.

Kiinnostus tulta kohtaan kuuluu lapsen kehitykseen

Tuli kiehtoo lasta noin kolmesta ikävuodesta lähtien. He kyselevät tulesta ja leikkivät siihen liittyviä leikkejä. Lapsen on vaikea käsittää pieneen kynttilänliekkiin sisältyvää vaaraa. – Aikuisen on oltava läsnä vastaamassa lapsen esittämiin kysymyksiin. Jos lapsen huomataan kiinnostuvan tulesta, siitä pitää keskustella hänen kanssaan, korostaa Somerkoski.

Somerkosken mielestä aikuisten tulisi opettaa lapsille oikeita toimintamalleja myös käytännössä.

– Tällainen toiminta on nimenomaan kodin turvallisuuden vaalimista ja edistämistä. Alle kouluikäinen lapsi oppii matkimalla sekä huonot että hyvät käytänteet. Sanallisen kiellon tai rajoituksen ymmärtäminen on pikkulapsi-iässä vasta kehittymässä, hän toteaa.

Oikea paikka tulentekovälineiden säilyttämiseen on varma piilo. – Varsinkin lukittu paikka on hyvä, sanoo Somerkoski ja muistuttaa vanhempia siitä, että monesti sisarukset jakavat toisilleen tietoa tulentekovälineiden sijainnista.

Tulipaloissa on tämän vuoden aikana kuollut 64 ihmistä

Elokuun aikana tulipaloissa kuoli 9 ihmistä. Palokuolleiden joukossa miehiä on 5 ja naisia 2. Yksi kuolleista on 5-vuotias lapsi, ja yhden sukupuoli ei ole SPEKin tiedossa. Palokuolleista viisi oli yli 60-vuotiaita ja kaksi 40–60-vuotiaita.

Lisätietoja:

Lasten luvattomasta tulenkäytöstä: Suunnittelija Marjatta Virtanen, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, p. 09 476 11 351, tutkija Brita Somerkoski, p. 044 209 0040

Tulipalon kehittymisestä: Johtaja Matti Orrainen, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, p. 09 4761 1338 tai 040 5038 338



Linkki uutiseen: http://www.pelastustoimi.fi/uutiset/4674




Vastaa tähän aiheeseen


Moderaattorin täytyy hyväksyä tämä viesti ennenkuin se julkaistaan.

  


1 Käyttäjä(ä) lukee tätä aihetta

0 jäsentä, 1 vierailijaa, 0 anonyymiä käyttäjää