Iltalehti.fi kirjoittaa 3.8.2009:
Uskonnollisten yhteisöjen rakennuksissa sattui viime vuonna
tulipaloja selvästi enemmän kuin aiempina vuosina. Tulipaloja syttyi 20, kun
edeltävänä vuonna paloja oli vain viisi.
Hengellisten rakennusten
tulipalot ovat usein ihmisen sytyttämiä, mutta myös kynttilät ja vioittuneet
sähkölaitteet sytyttävät paloja.
Sisäministeriön pelastusylijohtajan Pentti Partasen mukaan
Suomen hengellisten rakennusten tuhopolttojen taustalla ei ole havaittu
järjestäytynyttä ideologiaa. Viime vuodelle osunut tilastopiikki uskonnollisten
rakennusten tulipaloissa ei hänen mielestään ole dramaattinen, koska määrä on
vielä kokonaisuudessaan pieni.
Porvoon tuomiokirkon palon jälkeen seurakunnissa on alettu suhtautua
turvallisuusasioihin aikaisempaa vakavammin. Erityisesti Suomen lähes sata
keskiaikaista kirkkoa sekä 1700-luvun puukirkot ovat muita tiiviimmässä
seurannassa.
Kaikkien tahallisesti sytytettyjen tulipalojen, esimerkiksi koulupalojen, määrä
on lisääntynyt selvästi viime vuosina. Jos muun Euroopan kehitys tarttuu
Suomeen, lisääntyvät tuhopoltot Partasen mukaan edelleen myös meillä.
Faktaa:
- Suomessa on poltettu itsenäisyyden aikana yli 60 kirkkorakennusta.
- Vuosien 2004-2008 aikana uskonnollisissa rakennuksissa on ollut 51 tulipaloa.
Näistä noin kymmenen on saanut alkunsa ihmisen sytyttämänä. Kymmenen palon
syttymissyytä ei tiedetä.
- Porvoon tuomiokirkko paloi toukokuussa 2006. Palon sytyttäjä tuomittiin
myöhemmin hovioikeudessa kuudeksi ja puoleksi vuodeksi vankilaan törkeästä
tuhotyöstä.
- Lokakuussa 2006 mies sytytti kirkon Vantaan Kaivokselassa. Sama mies poltti
myös Jehovan todistajien valtakunnansalin. Hänet todettiin myöhemmin
syyntakeettomaksi.
- Syksyllä 1997 tuhopoltto osui Tyrvään keskiaikaiseen kivikirkkoon. Kirkon
rakennustyöt ja sisämaalaukset on saatu valmiiksi ja kirkko aukaisee ovensa
uudelleen elokuun puolivälissä.
- Tammikuussa 2008 paloi mormonikirkon Tampereen seurakuntakeskus. 1960-luvulla
rakennettu rakennus tuhoutui tulipalossa lähes kokonaan.
- Muun muassa Kirkkohallitus, vakuutusyhtiöt ja sisäasiainministeriö ovat
pyrkineet parantamaan kirkkorakennusten turvallisuutta yhdessä seurakuntien
kanssa.
Lähde: STT
Linkki uutiseen: http://www.pelastustoimi.fi/uutiset/4606


Vastaa tähän aiheeseen









