Toimin pienen paikkakunnan ensivasteessa. Ensivasteryhmämme on perustettu vajaa vuosi sitten ja porukassa on suurin osa maallikkoja. Ehtona evyryhmään pääsemiseksi on EA1, EA2 ja PPE-D -kurssien käyminen. Tarkoituksena on ollut pitää harjoituksia joka kolmas viikko, mutta meillä on ollut hieman vaikeuksia saada päteviä kouluttajia määrärahojen ollessa vähäisiä.
Olisi mielenkiintoista kuulla kuinka paljon muut ensivasteyksiköt harjoittelevat, mitkä ovat harjoitusten aiheita, kuka kouluttaa jne.
Evy koulutus
Aloittaja: Evypäivystäjä, huhti 04 2009 19:42
6 vastausta tähän aiheeseen
#2
Lisätty 04 huhtikuu 2009 - 21:11
Toimitteko palokunnan puitteissa, vai jonkun muun kuten puolustusvoimat tai spr?
Palokuntien kurssivaatimukset on ollut palokuntien ensiapu- ja ensivastekurssit.
Taikka sitten ammatti terveydenhuollossa, kuten sairaankuljetuksessa, polikliinisessä hoitotyössä tai kirurgiassa.
Alueen sairaankuljetushenkilöstöltä voi kysyä koulutusta, usein löytyy intoa ja taitoa.
Sairaankuljettajat ovat perinteisesti eniten kyliensä evyjä kouluttaneet.
Sitten myös pelastuslaitoksellanne voi olla ensivaste/evy kouluttaja nimettynä.
Kahdessa tuntemassani palokunnassa on harjoitukset harjoituskaudella keskimäärin kerran kuussa.
Kouluttajina juurikin sairaankuljettajia ja pelastuslaitosten kouluttajia.
Luentoja ja harjoituksia.

Viestiä muokkasi Hipsu, 04 huhtikuu 2009 - 21:12
"riemuiten kuljin kuin kuningas mä oisin
maantiellä herra oon..."
maantiellä herra oon..."
#3
Lisätty 06 huhtikuu 2009 - 19:44
Toiminne yhdessä Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen kanssa, mutta virallisesti olemme SPR:n ensivasteyksikkö. Palokunnan kautta saamme neljästi vuodessa yhteiset harjoitukset, mutta muuten hoidamme koulukset itse. Meillä on ollut kouluttajina sairaankuljettajia ja terveydenhoidon ammattilaisia, jotka ovat tähän mennessä kouluttaneet talkoilla. Nyt talkoointo on lopahtanut (eikä ihme, työlästä hommaa tehdä ilmaiseksi) ja joudumme etsimään ulkopuolisia kouluttajia.
Onko ideoita koulutusten aiheeksi?
Onko ideoita koulutusten aiheeksi?
#4
Lisätty 07 huhtikuu 2009 - 14:38
Tuo on niin totta, että into aina välillä lopahtaa.
Tuntemassani kahdessa palokunnassa ovat samat ihmiset vuodesta toiseen tehneet koulutustyötä.
Toisessa niistä oli koulutus lähes jäissä pari vuotta, kun ei ollut kouluttajaa.
Itsellänikin tuo työ rakoilee omien kiireiden vuoksi.
Saman suuntaisia kyselin taannoin tällä foorumilla koulutusosiossa:
http://www.paloforum.net/index.php?showtopic=6390
Tuntemassani kahdessa palokunnassa ovat samat ihmiset vuodesta toiseen tehneet koulutustyötä.
Toisessa niistä oli koulutus lähes jäissä pari vuotta, kun ei ollut kouluttajaa.
Itsellänikin tuo työ rakoilee omien kiireiden vuoksi.
Saman suuntaisia kyselin taannoin tällä foorumilla koulutusosiossa:
http://www.paloforum.net/index.php?showtopic=6390
"riemuiten kuljin kuin kuningas mä oisin
maantiellä herra oon..."
maantiellä herra oon..."
#5
Lisätty 03 toukokuu 2009 - 23:26
LAINAUS(Evypäivystäjä @ 06.04.2009 - 18.44) <{POST_SNAPBACK}>
Meillä on ollut kouluttajina sairaankuljettajia ja terveydenhoidon ammattilaisia
Onko ideoita koulutusten aiheeksi?
Onko ideoita koulutusten aiheeksi?
Tarviitte ensihoitajan kouluttamaan teitä, sillä on paras näkemys juuri siihen hommaan ja tietää mitä teiltä odotetaan.
Eikö sieltä päin löydy ketään kehäraakkia
#6
Lisätty 04 toukokuu 2009 - 18:34
No tuo sairaankuljettaja on täälläpäin ainakin ollut aikasta yleistävä nimike.
Se on sisältänyt lh, sh ja eh amk.
Ja miksi sen pitäisi olla raakki?
Työ ympyröissäni porukka on suhteellisen nuorta ja erittäin innostunutta ja ensihoito orientoitunutta.
Enkä rupea vääntämään eri ammattien soveltuvuudesta ensihoidon kentälle...
Se on sisältänyt lh, sh ja eh amk.
Ja miksi sen pitäisi olla raakki?
Työ ympyröissäni porukka on suhteellisen nuorta ja erittäin innostunutta ja ensihoito orientoitunutta.
Enkä rupea vääntämään eri ammattien soveltuvuudesta ensihoidon kentälle...
"riemuiten kuljin kuin kuningas mä oisin
maantiellä herra oon..."
maantiellä herra oon..."
#7
Lisätty 07 toukokuu 2009 - 12:21
Elikkäs toimitteko palokunnan evy ryhmässä, operatiivisessa toiminnassa eli lähdettekö ensivastekeikoille vai tuotatteko päivystysluntoista palvelua? Näistä vähän riippuu harjoitusten aiheet, periaatteessa. Hyviä harjoitusten aiheita on elvytys, tajutonpotilas, tieliikenne pelastaminen, monivammapotilas, kirjaamisen harjoittelu yms. sairaankuljetuksen avustaminen elvytyksessä ja muissa tilanteissa.
1 Käyttäjä(ä) lukee tätä aihetta
0 jäsentä, 1 vierailijaa, 0 anonyymiä käyttäjää