LAINAUS(iltasanomat.fi)
Helsingin hätäkeskuksen tekstiviestipalvelimessa on toimintaongelmia. Palvelin on oireillut lähiviikkoina kaksi kertaa, mutta on saatu toimimaan.
Torstaina havaittiin, että palvelimelle syötetyt ryhmät ovat sekoittuneet siten, että pelastuslaitoksen ryhmiin on sekoittunut sellaisia yhteystietoja, joita siellä ei saa olla. Tietojen päivitys ei onnistu.
Hätäkeskuksen päivittäistoiminnassa palvelin hoitaa mm. operatiivisille pelastus- ja sairaankuljetusyksiköille GSM-viestin tehtävästä, sitä käytetään hätäkeskuksen henkilöstön tiedottamiseen ja kutsumiseen ylitöihin, sopimuspalokuntien hälyttämiseen ja kansainvälisissä tehtävissä tiedottamisvälineenä Sisäministeriön pelastusosaston päivystäjälle.
Hätäkeskus on ilmoittanut pelastuslaitokselle, että GSM-viestiä ei toistaiseksi kyetä lähettämään hälytyksien tukitoimena.
Muiden palvelimen hoitamien viestien korvaajana hätäkeskus ottaa kokeilumielessä käyttöön ELS- järjestelmän.

Hyvin menee, mutta menkööt. Näitä tekstiviestiongelmiahan on kyllä ollut muissakin häkeissä mutta eivät ole otsikoihin asti päässeet.

Vastaa tähän aiheeseen