Viestiä muokkasi ElinaPTV, 23 marraskuu 2007 - 11:02
Henkilöautolla rekan alle
Aloittaja: ElinaPTV, marras 14 2007 16:30
4 vastausta tähän aiheeseen
#4
Lisätty 23 marraskuu 2007 - 10:19
Vähän hassusti aseteltu kysymys.
Eihän itsemurhatilanne alkutoimiin vaikuta.
Rekan kuski tottakai järkyttyy, mutta eihän kukaan voi alussa tietää, että onko se itsemurha, vahinko vai sairaskohtaus jne.?
Toki apua kaipaavia ihmisiä autetaan, mutta varsinaisen jälkipuinnin aika on hieman myöhemmin.
Tälläiseen tehtävään lähtee paikkakunnan palokunnalta täysi lähtö ja ehkä jotain muiltakin lähellä olevilta asemilta.
Joten ei ehkä voida käyttää nimitystä palokunnan ensivastehenkilöstö, vaikkakin sama henkilöstö todennäköisesti muodostaa myös ensivasteyksikön ensivastetehtäviin. Jos kyseisellä asemalla on ensivastesopimus, joka tosin nykyään on jo lähes joka palokunnalla.
Viestini voi olla saivartelua, mutta henkilökohtaisesti minua on aikaisemminkin ottanut päähän median virheellinen ja puutteellinen uutisointi. Toki tiedän että he eivät ole pelastusalan ammattilaisia ja tiedän että kaikkea ei voi julkistaa.

"riemuiten kuljin kuin kuningas mä oisin
maantiellä herra oon..."
maantiellä herra oon..."
1 Käyttäjä(ä) lukee tätä aihetta
0 jäsentä, 1 vierailijaa, 0 anonyymiä käyttäjää