Siirry sisältöön

- - - - -

Ensiauttajat

  • Lukittu Aihe Tämä aihe on lukittu
4 vastausta tähän aiheeseen

#1 9901004

    Nuorempi jäsen

  • Jäsen
  • Pip
  • 5 viestiä

Lisätty 10 helmikuu 2003 - 12:51

Espoon aluepelastuslaitoksen alueella on vuoden ajan käynnistelty ns. enesiauttaja toimintaa. Ensiauttajat on henkilöitö, joilla ei ole hoitoalan ammattitutkintoa ja näin ollen nimi puuttuu hoitoalan henkilöiden rekisteristä.

Mitä mieltä lukijat ovat yhtenäistämisestä, joka pitää sisällään sekä vapaaehtoisia toimioita (VPK:n henkilöstö) sekä ammattitoimijoita ( esimerkkiksi Pelastajat).

Lisävalotusta toimintaa tuo se, että ensiauttajalla tarkoitetaan henkilöä, jolla on hyvät ensiaputaidot ja vain hieman maallikkojen käyttämiä ensiapuvälineitä paremmat varusteet. Käytännössä lisänä lähinnä lääkehappi ja paremman tuenta- ja siirtovälineet.

Lähtökohtana ymmärtääkseni yksikön luokitteluun olisikin kalusto, eikä koulutus.

Ensiauttajayksiköiden myötä poistuisi sammutusautoista ylimääräiset lääkkeet ja välineet, jotka aiemmin ovat olleet varmuuden vuoksi. Tämä tosiasiana, jonka joku heitti vitsailevassa mielin aikaisemmissa viesteissä. Meidän kunnan alueella on yksiköissä ollut varustusta sillä perusteella, josko paikalle osuisi joku joka ko. tarviketta osaa käyttää.

#2 moska

    Vanhempi Jäsen

  • Jäsen
  • PipPipPip
  • 243 viestiä

  • Pelastustoimialue:
    Helsinki

Lisätty 10 helmikuu 2003 - 18:24

LAINAUS(9901004 @ Mon 10.02.2003 - 11.51)

Jos yksikön kalustus määrää tason, eikä koulutus, niin toivottavasti edes yksikköön pääsyyn on jotain vaateita. Muutenhan huoltomies, joka ajaa lääkäriambulanssia korjaamolta takaisin, voi saada pahaa jälkeä aikaiseksi.

#3 kuokka

    Vanhempi Jäsen

  • Jäsen
  • PipPipPip
  • 168 viestiä

  • Pelastustoimialue:
    Länsi-Uusimaa

Lisätty 10 helmikuu 2003 - 22:50

LAINAUS(9901004 @ Mon 10.02.2003 - 11.51)
Mitä mieltä lukijat ovat yhtenäistämisestä, joka pitää sisällään sekä vapaaehtoisia toimioita (VPK:n henkilöstö) sekä ammattitoimijoita ( esimerkkiksi Pelastajat).

Selvennätkö hieman tuota ylempää kun en oikein ymmärrä miten noita vapaaehtoisia ja ammattiti toimijoita yhtenäistetään...
Eikö espoossa tota ensivastekoulutusta ja koordinaatiota laitoksen puolesta ole ollut jo useamman vuoden?
Käsittääkseni jotta vpk:n yksikkö voi toimia ensivastetehtävissä pitää sillä olla kyydissä espoon laitoksen hyväksymia ja testattuja ensivastehenkilöitä.
Osalla vpk:ista on mm. deffat ja hapet (testattu ja luvat)
Ei se kalusto joka kyydissä on tee siitä virallista ensivasteyksikköä vaan ne henkilöt ja kalusto yhdessä.
Toki jos saivarrellaan niin lähin yksikkö joka pystyy hätäensiapua antamaan on kirjallisuuden mukaan ensivasteyksikkö...
Tämä toki on vain Espoon kaupungin alueella ja oletan että myös muualla aluelaitoksen kunnissa homma menne kai samalla tavalla jatkossa.
Korjatkaa jos olen väärässä.

#4 webari21

    Vanhempi Jäsen

  • jäsen
  • PipPipPip
  • 217 viestiä
  • Location:Espoo
  • Interests:Kalastus, lukeminen, viskit, rommit

  • Pelastustoimialue:
    Länsi-Uusimaa

Lisätty 11 helmikuu 2003 - 00:08

LAINAUS(9901004 @ Mon 10.02.2003 - 11.51)
Espoon aluepelastuslaitoksen alueella on vuoden ajan käynnistelty ns. enesiauttaja toimintaa.

Minä kyllä kuulin ensimmäisen kerran tuosta ensiauttajat hommasta (Espoon alueella) jo n. viitisen vuotta sitten. Ja Espoossa on tuo vpk:den "ensivaste järjestelmäkin" jo toiminut parisen vuotta, jäi vähän epäselväksi tuon 9901004:n viesti. Ja btw mistä lähteestä olet kuullut/lukenut tuosta ensiauttaja hommasta.

#5 palo112

    Jäsen

  • Jäsen
  • PipPip
  • 63 viestiä

  • Pelastustoimialue:
    Länsi-Uusimaa

Lisätty 14 helmikuu 2003 - 16:30

Uudenmaan pelastusliitto on kouluttanut jo pitkään ensivastetta (2 osainen) ja kurssien jälkeen saa ostaa hihamerkin jossa lukee ensiauttaja. Asiasta saa varmaan Ulpusta varmasti saa lisää tietoa. cool.gif

1 Käyttäjä(ä) lukee tätä aihetta

0 jäsentä, 1 vierailijaa, 0 anonyymiä käyttäjää