Siirry sisältöön


Pelastuskoulun testit


18 vastausta tähän aiheeseen

#1 hikia

    Nuorempi jäsen

  • Jäsen
  • Pip
  • 1 viestiä

  • Pelastustoimialue:
    Ei vielä valittu

Lisätty 16 helmikuu 2007 - 17:42

H:KI pelastuskoulun testit

Olen saanut seurata ja olen haastatellut Palokouluun ja opistoon pyrkiviä palomieskokelaita.
Heiltä olen saanut vahvistusta omiin käsityksiini ja tutkimuksiinikin, nyt en malta olla ottamatta kantaa fyysiseen kuntotestiin ja määrättyihin osa-alueisiin kiinnitetään liikaa huomiota.
Hyvä esimerkki on pelastuskoulun testi jossa kiinnitetään määrättyihin osa-alueisiin pilkuntarkasti
(tekisi mieli sanoa suomeksi)? Yksi merkki on leuanveto nykyisin käsinkohonta, kaveri sai vedettyä 7 kertaa, mutta valvoja oli hylännyt 2 kun hänellä oli ottanut varpaat lattiaan on sen verran pitkäkaveri hän oli suorittanut kaikki muut testit enemmän mitä olisi kuulunut. Sitten toinen kaveri oli hyväksytty vaikka oli jäänyt uinnissa parimetriä vaille 400m:tä. Aikaisemmissakin testeissä on ollut kavereita jotka pystyvät nostamaan 130 – 140 kiloa painoja mutta eivät välttämättä saa leukaa vedettyä.
Sitten sieltä valmistuu palomiehiä jotka eivät osaa edes moottorisahaan vaihtaa ketjua eivätkä uskalla tehdä savusukelluksia. Olisi enemmänkin esimerkkejä mitä on tullut eteen 35 vuoden aikana.
Olen itse nostellut painoja paras tulos työnnössä on 148,5 kg mutta silti en ole saanut kunnolla vedettyä leukaa ja olen toiminut kunto-ohjaaja.
Että kyllä olisi tarkastelun paikka näitten testien järkeistämisessä.

PaloM 35

#2 **Vierailija**

  • Vierailija

Lisätty 16 helmikuu 2007 - 21:04

No huh...ei ole kyllä paljoo vaadittu että saa tehtyä ne 6 puhdasta leukaa...jos tuntuu hankalalle kannattaa 1.laihduttaa 2.harjoitella 3. jos edellä mainitut ei tuo tulosta, niin miettiä muita töitä. Joka vähänkin tuntee palomiehen työtä, tietää että joku päivä tuo leuanveto/oman painonsa ylösveto voima voi olla hyvinkin tarpeeseen....

#3 nec

    Jäsen

  • Jäsen
  • PipPip
  • 49 viestiä

  • Pelastustoimialue:
    Helsinki

Lisätty 17 helmikuu 2007 - 00:44

Oliskohan käyny niin, että tyhmyydestä sakotettiin? Jos on pitempi kaveri vetämässä leukaa, niin varmaan kannattais laittaa jalkoja hieman koukkuun. Itsekin melkein 2 metrisenä joudun melkoisesti koukistamaan jalkoja leuanvedossa.

#4 **Vierailija**

  • Vierailija

Lisätty 17 helmikuu 2007 - 10:23

Olin paikanpäällä kun olin itsekin pyrkimässä sinne kouluun. Minullakin hipaisi varpaat lattiaan samalla lailla vaikka oli koukussa jalat silti minulla hyväkyttiin. Jos suoraa sanon tämä leuanveto
ei ole käsinkohonta, käsinkohonta tapahtuu lattialla vartalo suorana varpaat lattiassa, siitä nostetaan käsin vartaloa suorille käsille.
Harmittaa kaverin puolesta kun veti kaikki muut testit reilusti yli minimin. Ja miten toiset pääsi esim. penkkipunnerruksessa ja uinnissa läpi.

pyrkivä oppilas.

#5 Palosotilas

    Jäsen

  • Jäsen
  • PipPip
  • 113 viestiä
  • Gender:Male

  • Pelastustoimialue:
    Ei vielä valittu

Lisätty 17 helmikuu 2007 - 11:27

Eiköhän jokaisen joka alalle yrittää, niin kannata hioa kuntonsa niin ettei jää ne leuat vajaaksi.
Testit kun nyt sattuu olemaan sellaiset kun ne on, niin kannattaa opetella suorittamaan ne vaaditulla
tavalla. Moni asia mitä kouluissa, opetetaan jää syventävä opetettelu kentälle, kuten tuo moottorisahan
ketjun vaihto, joka ei ole sellainen asia minkä perusteella ei saisi toimia palomiehenvirassa. Kouluista ei
valmistu täysin valmiita raudanlujia ammattiliaisia, mistään ammattikoulusta ei sellaisia valmistu, vaan siihen
raudanlujaan ammattilaiseen vaadiita vuosien kokemus alalta.

Jos nuo testit tuntuu pilkun höyläämiseltä, niin kannattaa haastatella poliisikoulussa käynneitä ja kysellä miten
siellä leuat vedetään. Näillä paikoilla on varaa vaatia.

#6 **Vierailija**

  • Vierailija

Lisätty 17 helmikuu 2007 - 21:44

Useammalla paikkakunnalla testejä seuranneena(PeKo/PeO) olen huomannut että valvojasta se on kiinni mikä menee läpi eikä siitä mitä ohjeissa sanotaan. Käsinkohonta: Pitäisi mennä kädet suoriksi mutta 85% menee pikku koukussa, penkissä sama homma. Juoksussa jotkut hyväksyy 10m puuttumisen toiset ei. Niin on tuurista kiinni jos ei oikeasti kunto riitä.

#7 **Jehu**

  • Vierailija

Lisätty 17 helmikuu 2007 - 22:03

Olin itsekin päästykokeissa sain seurata läheltä kavereiden testejä. Olen ihan samaa mieltä tämän keskustelun aloittajan kanssa. Minullakin otti varpaat muutaman kerran lattiaan vaikka pidinkin jalat koukussa minua ei karsittu siitä. Sitten kuitenkin kavereita pääsi läpi testeistä. Joillakin jäi uinnissa metrimäärä vajaaksi kyseisessä ajassa. Samoin sattui, penkkipunnerruksessa muutamalle kaverilla joilta jäivät punnerrukset vajaaksi, silti pääsivät jatkoon. Harmittaa näiden kavereiden puolesta jotka eivät päässet jatkoon, ilmeisesti eivät olleet valvojien suosiossa. Että kyllä määrätyitten henkilöitten kohdalla oltiin pilkuntarkkoja.

#8 **Polliisin vanha tuttu**

  • Vierailija

Lisätty 18 helmikuu 2007 - 14:27

LAINAUS(Palosotilas @ 17.02.2007 - 10.27) <{POST_SNAPBACK}>
Jos nuo testit tuntuu pilkun höyläämiseltä, niin kannattaa haastatella poliisikoulussa käynneitä ja kysellä miten
siellä leuat vedetään. Näillä paikoilla on varaa vaatia.


No yksi tuutu veti molemmat. Se kuulemma riitti sisäänpääsyyn hänelle.

#9 **Palomestari**

  • Vierailija

Lisätty 21 helmikuu 2007 - 16:48

Olen lueskellut pääsytesteistä tulleita viestejä. Siinä joku käsitteli poliisikouluun pyrkivien fyysisiä testejä, siellä on vaihtoehtoja esim. leuanveto jos et saa leukaa niin sitten on vedettävä 100 kg penkillä selkätuettuna.
Itse olen pelastuslaitoksen palveluksessa ollut kohta 30 vuotta. En ole kertaakaan tarvinnut leuanvedon periaatteita työssäni, vaikka olen joutunut tekemään pelastussukelluksista savusukelluksiin ja joutunut työskentelemään korkeallakin. Meillä on usein keskusteltu näitten fyysisten testien todenperäisyydestä ja justiin näitten valvojien tarkkailuun. Jotkut pääsevät jatkoon vaikka eivät saa suorituksia läpi. Enemmän pitäisi katsoa kaverin soveltuvaan testiin psyykkisiin testeihin pitkäjänteistä sietokykyä.
Niin kuin yhdessä teollisuushalli palossa nuoret koulusta ja opistosta päässeet kaverit sammuivat, alta aikayksikön me vanhemmat painettiin 16 tuntia yhteen menoon.
Jos Helsingin kouluun pyrkiviä on hylätty mitättömän leuan takia ja toiset pääsevät uinnista läpi vaikka jäävät 10 – 15 metriä vajaaksi ihanne ajasta niin kuin tämä jehu kertoi. Jos Helsingin testaaja ovat ajan tasalla niin pyytävät nämä kaverit kouluun ja psyykkisiin testeihin.

#10 **pekosta**

  • Vierailija

Lisätty 21 helmikuu 2007 - 21:50

Olen sen verran seurannut tätä keskustelua, et oli pakko kommentoida. Itse olin tänä vuonna valvomassa testejä ja kyllä ne kaikille oli samat. Ketään ei päässyt jatkoon, jos ei vaaditut rajat menny läpi! Siellä myös kehoitettiin mm. leuanvedossa tekemään kerralla kunnon suorituksia (kädet suoraksi alhaalla) niin ei jää vaadittu määrä vajaaksi jos suorituksia pitää hylätä.

#11 **KELA**

  • Vierailija

Lisätty 26 helmikuu 2007 - 15:15

Jos olit valvojana niin minkä takia sitten hyväksyt kavereita joilla jäi esim. uinti vajaaksi ja sitten se kaveri jolla jouduttiin punteissa avustamaan, että sai puntit telineeseen.
Ja sitten taasen hylkäät joiltakin jotka vetivät leukaa 6 – 7 kertaa niin hylkäät pari, niin ei tarvitse ottaa kouluun. En tiedä mistä päin kaveri oli tullut testeihin kaveri veti mielestämme 7 puhdasta 8 jäi 5 – 10 cm vajaaksi niin hylkäsit 3 suoritusta vaikka jotkut huomauttivat valvojaa, että olisi pitänyt laskea läpi.
Kun kuitenkin joitakin laskit läpi vaikka oli saman tyylinen suoritus.
Sen ymmärrän jos kaveri jää 2 – 4 leuanvetoon hänet hylätään, silloin on selvästi perusteltua.
Jos hylätään tällä tapaan miten valvojat tulkitsevat ja heidän mielipiteiden mukaan mikä on puhdas suoritus ja mikä ei, niin vaikka muut olisivatkin toista mieltä, niin se on väärällä periaatteella.

#12 **Vierailija-ajiliareiv**

  • Vierailija

Lisätty 13 maaliskuu 2007 - 20:36

Sanokaapa tulevat palosotamiehet jotka fyysiset testit läpäisitte että minkälaiset oli jatkokokeet?
Montako haastattelua,kenen kanssa ja mitä muita testejä siellä on? Ilmeisesti jonkun sortin palikka testejä, vai?

#13 veksu

    Vanhempi Jäsen

  • Jäsen
  • PipPipPip
  • 467 viestiä
  • Gender:Male

  • Pelastustoimialue:
    Oulu-Koillismaa

Lisätty 15 maaliskuu 2007 - 12:56

tuosta leuanvedosta niin en tiedä enkä haluakkaan tietää mitä stadissa on tapahtunut mutta ainakin meilläpäin on sen verta korkeella tanko ettei tartte jalat koukussa olla siellä.

itsellä jäi kerran 5cm viides vaille ni hylsy testistä ja kk päästä tein helposti 6 leukaa. että ei kovin kummoista reenaamista tämmöinen ei neuvolassa punnittavakaan tarvi niin menee läpi leuanvedot.
Alan miehille ei vittuilla...

#14 lvm/sh-op

    Jäsen

  • Jäsen
  • PipPip
  • 61 viestiä
  • Interests:kyytimiehen hommat.

  • Pelastustoimialue:
    Pirkanmaa

Lisätty 03 syyskuu 2007 - 20:50

LAINAUS(veksu @ 15.03.2007 - 12.56) <{POST_SNAPBACK}>
itsellä jäi kerran 5cm viides vaille ni hylsy testistä ja kk päästä tein helposti 6 leukaa. että ei kovin kummoista reenaamista tämmöinen ei neuvolassa punnittavakaan tarvi niin menee läpi leuanvedot.

itelläni jäi stadissa tuo viimeinen leuka tekemättä(tanko silmien edessä), mutta seuraavalla viikolla meni jo 7 leukaa puhtaasti-> kunnon ajoitus pilessä cool.gif
Opiston testeissä sain kaikki heti läpi.

Se vain vaatii treenaamista!

#15 **Ehkä joskus testeihin**

  • Vierailija

Lisätty 29 marraskuu 2007 - 18:49

Mielestäni yleisesti testeissä annetaan todella pieni painoarvo kuntotesteille. 2 pistettä kun vetää täydet ja koulutodistuksesta max 7 pistettä. Varmaan tuota kuntoa kannattaa olla koulutuksessa. En tiedä parannetaanko sitä sitten koulun aikana vai miksi rajat on niin alhaiset. Leuanveto voisi olla lähempänä 10 toistoa ja toisiin suorituksiin vähäintään 25% enemmän kiloja tai toistoja biggrin.gif

Joku vois minullekkin kertoa miksi kuntotesteistä saa niin vähän pisteitä? Johtuuko se siitä että sitä ei tuon enempää tarvitse vai siitä että sitä saa aina parannettua kunhan haluaa vähän reenata?

#16 **Vierailija**

  • Vierailija

Lisätty 01 joulukuu 2007 - 16:39

LAINAUS(Ehkä joskus testeihin @ 29.11.2007 - 17.49) <{POST_SNAPBACK}>
Mielestäni yleisesti testeissä annetaan todella pieni painoarvo kuntotesteille. 2 pistettä kun vetää täydet ja koulutodistuksesta max 7 pistettä. Varmaan tuota kuntoa kannattaa olla koulutuksessa. En tiedä parannetaanko sitä sitten koulun aikana vai miksi rajat on niin alhaiset. Leuanveto voisi olla lähempänä 10 toistoa ja toisiin suorituksiin vähäintään 25% enemmän kiloja tai toistoja biggrin.gif

Joku vois minullekkin kertoa miksi kuntotesteistä saa niin vähän pisteitä? Johtuuko se siitä että sitä ei tuon enempää tarvitse vai siitä että sitä saa aina parannettua kunhan haluaa vähän reenata?


Kenties opiston valinnoissa halutaan antaa ennemmin pisteitä hakijan opiskelumotivaatiosta kuin fyysisestä kunnosta. Ainakin näkisin tärkeenä, että teoria koulutus ei rupea älyttömästi puuduttaan. Kuitenkin puhutaan alasta, jossa pitää oikeasti tietää mitä tekee. Kuten sanoit, voimaa ja kestävyyttä saa aina lisää jos ei töissä pärjää. Ja käsittääkseni nuo lihakunto/cooperin testi on suurimmalla osalle valituiksi tulleista "kävelyä puistossa".

Kyllähän rajoja voisi aina nostaa fysiikan osalta, mutta se taas karsii osaltaan hyvin koulunsa hoitaneita, mutta heikompi kuntoisia .

#17 simpe

    Vanhempi Jäsen

  • Jäsen
  • PipPipPip
  • 691 viestiä
  • Gender:Male

  • Pelastustoimialue:
    Keski-Uusimaa

Lisätty 01 joulukuu 2007 - 23:15

LAINAUS(Ehkä joskus testeihin @ 29.11.2007 - 17.49) <{POST_SNAPBACK}>
Joku vois minullekkin kertoa miksi kuntotesteistä saa niin vähän pisteitä? Johtuuko se siitä että sitä ei tuon enempää tarvitse vai siitä että sitä saa aina parannettua kunhan haluaa vähän reenata?


Siksi, että lihakset ovat väline, joiden käyttöä ohjaa pää. Ihan aikuisten oikeasti palomies tarvitsee riittävän fyysisen toimintakyvyn suoriutuakseen tehtävistään ilman liiallista kuormittumista, mutta useissa tilanteissa homman hanskaaminen tarvitsee enemmän älliä ja vähemmän voimaa. Koulumenestys ei suoraan mittaa tilannetajua ja uusien asioiden omaksumiskykyä, mutta korrelaatio näiden välillä on sen verran vahva, että se kelpaa koulutukseen valittavien valintaperusteeksi.
Parempi tossun alla...

#18 ****Sakke****

  • Vierailija

Lisätty 12 maaliskuu 2009 - 12:21

LAINAUS(simpe @ 01.12.2007 - 22.15) <{POST_SNAPBACK}>
LAINAUS(Ehkä joskus testeihin @ 29.11.2007 - 17.49) <{POST_SNAPBACK}>
Joku vois minullekkin kertoa miksi kuntotesteistä saa niin vähän pisteitä? Johtuuko se siitä että sitä ei tuon enempää tarvitse vai siitä että sitä saa aina parannettua kunhan haluaa vähän reenata?


Siksi, että lihakset ovat väline, joiden käyttöä ohjaa pää. Ihan aikuisten oikeasti palomies tarvitsee riittävän fyysisen toimintakyvyn suoriutuakseen tehtävistään ilman liiallista kuormittumista, mutta useissa tilanteissa homman hanskaaminen tarvitsee enemmän älliä ja vähemmän voimaa. Koulumenestys ei suoraan mittaa tilannetajua ja uusien asioiden omaksumiskykyä, mutta korrelaatio näiden välillä on sen verran vahva, että se kelpaa koulutukseen valittavien valintaperusteeksi.


Totta on, että lihakset ja hyvä kunto ei tee hyvää palomiestä. Älliä ja paineensietoa pällistä pitää löytyä, varsinkin sakussa.

#19 **vepari**

  • Vierailija

Lisätty 04 toukokuu 2011 - 16:21

Uskoakseni testit EIVÄT ole tehty yli-ihmisille. Itekkin ollaan VPK:ssa joskus näitä testejä kokeiltu ja mielestäni näiden rajojen täyttäminen ei ollut erityisen vaativaa. Kyllä palomiehellä saa hieman keskivertokansalaista parempi kunto ja lihasvoima olla. =/




Vastaa tähän aiheeseen


Moderaattorin täytyy hyväksyä tämä viesti ennenkuin se julkaistaan.

  


1 Käyttäjä(ä) lukee tätä aihetta

0 jäsentä, 1 vierailijaa, 0 anonyymiä käyttäjää