Siirry sisältöön

- - - - -

Helsingin hätäkeskukseen lainatyöntekijöitä

1 vastaus tähän aiheeseen

#1 Kuljettaja

    Vanhempi Jäsen

  • jäsen
  • PipPipPip
  • 550 viestiä
  • Location:Espoo

  • Pelastustoimialue:
    Länsi-Uusimaa

Lisätty 19 syyskuu 2006 - 23:37

LAINAUS
Poliisi lainaa hätäkeskukselle kymmenen työntekijää
Julkaistu: 20:32
Kari Kiuru
Helsingin Sanomat

Helsingin poliisilaitos lainaa Helsingin hätäkeskukselle vuoden loppuun saakka kymmenen poliisia.

Hätäkeskukseen siirtyvien poliisien ensisijaisena tehtävänä on hätäpuheluiden välittäminen poliisipartioille. Toiveena on, että hätäkeskuksen oma henkilöstö voi keskittyä ensihoito-, sairaankuljetus- sekä palo- ja pelastustehtävien vastaanottamiseen.

Helsingin hätäkeskus aloitti toimintansa viime lokakuun alussa. Sinne keskitettiin silloin sekä poliisi- että sairaankuljetushälytykset. Aikaisemmin toiminnat olivat erillään, ja toimintakulttuurien ja -tapojen yhtenäistäminen aiheutti ongelmia.

Hätäkeskukseen ei saatu myöskään tarpeeksi työntekijöitä, ja pahimmillaan hätäkeskus toimi lähes kolmanneksen työvoimavajauksella. Työpaikkoja keskuksessa on 67.

Ylikomisario Juha Hakolan mukaan lainapoliisit auttavat vakituista henkilökuntaa työpareina.

"Puheluja tulee edelleen poliisin hätänumeroon 10022 ja yleiseen hätänumeroon 112. Työparit voivat tarpeen mukaan ohjata puheluita toisilleen. Ensiavun saanti vaatii nopeaa toimintaa, mutta esimerkiksi juopumus- tai anastustapausten vastaanottoon saattaa kulua useita minuutteja."

Hätäkeskukseen siirtyvillä poliiseilla on kokemusta joko hälytyskeskus- tai johtokeskustyöstä.

Helsinkiin on houkuteltu työntekijöitä myös muista hätäkeskuksista. Tehtävistä on edelleen täyttämättä kahdeksan.

Eli pyritään hetkeksi takaisin vanhaan systeemiin, jossa poliisit ottavat poliisitehtäviä ja muut muita. Apu on taas toki vain väliaikaista, vuoden loppuun... Ehkäpä nämä hätäkeskukset saadaan toimimaan kunnolla siinä vaiheessa kun ihmiset eivät luota enää 112 numeroon, ja sitenpä eivät sinne soita kuin äärimmäisessä hädässä.

#2 #410

    Vanhempi Jäsen

  • Jäsen
  • PipPipPip
  • 522 viestiä

  • Pelastustoimialue:
    Hätäkeskus

Lisätty 20 syyskuu 2006 - 12:17

LAINAUS(Kuljettaja @ 19.09.2006 - 23.37) <{POST_SNAPBACK}>

Niin, se perusongelmahan onkin, että hätäkeskukset ruuhkaantuvat usein sen takia, että ihmisten uusavuttomuus saa soittamaan hätäkeskukseen, jos ei itse löydä taksin numeroa, osaa soittaa numerotiedusteluun, tai muuta vastaavaa. Terveyskeskusten aukioloaikoja kysellään tai valitetaan kun "sinne teille ei pääse lääkärin hoitoon" (Hätäkeskuksessa lääkärin vastaanottojakin???) Lisäksi kun "siellä teillä on tallit täynnä paloautoja, niin voisivatko ne tulla kastelemaan kuivunutta nurmikkoamme?" (Hätäkeskuksessa paloautojakin?? Ja yksittäisen ihmisen kuivunutta nurmikkoa kastelemaan??? Kuluneena kesänä monen monta kertaa tuli vastaavia eteen.)
Puheluita tulee runsaasti myös liittyen poliisin kiireettömiin asioihin, kuten lupajuttuihin, laintulkintoihin, rikosilmoituksen tekoon liittyen tms. Nuo kaikki ohjataan poliisin palvelupäivystyksiin, mikäli auki semmoisia on. (Tosin mikäli suoraan vastauksen voi VARMASTI antaa, nopean vastauksen johonkin asiaan voi kertoa)

Julkisuudessa oli lukuja lähiaikoina, että neljäsosa puheluista on hätäkeskukseen kuulumattomia, mutta meillä lähenee n. kolmasosaa puheluista. Muutenkin reilusti alle puolet yhteydenotoista johtaa mihinkään partion tai yksikön hälyttämiseen.

JOS hätäkeskukseen tulisi vain HÄTÄpuhelut tai kiireellistä hälyttämistä vaativat asiat, niin nykyiset henkilökuntamäärät riittäisivät mainiosti. Nykyään kun aika menee aivan huuhaa-puheluissa, ja jonossa voi olla mitä vaan... (vaikka nopeasti hätäkeskukseen kuulumattomat puhelut ohjataan muualle tai puhelu katkaistaan.) Hätäkeskusten henkilöstöongelmat kulminoituvat pääkaupunkiseudulla ja Varsinais-Suomessa. Muualla pääsääntöisesti henkilöstöongelmat (jos niitä on koskaan ollutkaan?) on jo ratkaistu ajat sitten.

Vastaa tähän aiheeseen

Moderaattorin täytyy hyväksyä tämä viesti ennenkuin se julkaistaan.

1 Käyttäjä(ä) lukee tätä aihetta

0 jäsentä, 1 vierailijaa, 0 anonyymiä käyttäjää