Hälytysajo ja hevoset
#1 **Tytteli**
Lisätty 03 toukokuu 2006 - 10:44
http://forum.hevostalli.net/read.php?f=9&i=2053125&t=2053125
Alkoi vaan näin sekä hevosihmisenä että myös pelastustoimintaa ihan hitusen tuntevana kiinnostaa, että mitenkä te suhtaudutte hälyajossa tällaiseen tienkäyttäjään kuin ratsukkoon? Tuolla ihmisten huolena tuntuu olevan se, että äänet pistetään vasta kohdalla päälle, jolloin hevonen säikähtää ja saattaa hypätä tielle vrt. siihen, että pillit on jo päällä aiemmin siten, että ratsastaja ehtii kuulla ja vaikka hypätä selästä alas ja taluttaa hevosen ojanpohjalle/metsään. Mistä se ei niin vikkelästi nouse höökin karjapuskuria kutittelemaan vaikka menisikin paniikkiin äänistä ja vilkuista.
Käykääs lukemassa tuo jos kiinnostaa, mutta älkää ottako nokkiinne, siellä ei oikein ymmärretä äänten ja vilkkujen pakollisuutta ja sekuntien arvokkuutta. Toisaalta, samalla nyt tässä valistan teitä kaikkia siitä, että harva hevonen on tottunut hälytysajoneuvoihin täydessä toiminnassa, eli jos hevosen näkee niin olkaa valppaana ja varoittakaa tulostanne heti kun havaitsette, ei vasta kohdalla. Kun on kyseessä eläin sitä pitää varoittaa hiukan eri tavalla kuin jos edessä tiellä olisi henkilöauto.
Hevosihmiset ajattelevat asioita aina paljon vain niiden hevosten kannalta. Joskus joku valitti sitä että kun oli mennyt hevoskoppi tiellä nurin ja palomiehet tuli irrottamaan hevosia niin niillä oli liikaa kaikenlaista hevosia pelottavaa kilisevää rompetta päällä.... Ottakaa huumorilla, jooko.
Ja jos ette joskus keksi mitään reeneihin niin menkää lähitallille tutustumaan heppoihin. Hevosihmiset olisivat erittäin imarreltuja kun ei ne teitä palopoikia uskalla itse pyytää vaikka haluaisivatkin... Olisi vähän tuntumaa niihin karvakorviin vaikka tallipalon tai hevoskuljetusonnettomuuden kohdatessa.
#2
Lisätty 03 toukokuu 2006 - 20:53
Tuossa on mielestäni pieni virhe, yksi sana liikaa. 'Hevosihmiset ajattelevat asioita aina vain niiden hevosten kannalta' olisi mielestäni enempi oikein, varsinkin tuon ketjun lukeneena.
#3 **Tytteli**
Lisätty 05 toukokuu 2006 - 11:27
#4
Lisätty 08 toukokuu 2006 - 23:59
Ei ole kyllä 10 vuoteen heppailijoilta tullut valituksiakaan, kun viime palaute annettiin asiallisesti ja vinkattiin kuinka vastaavanlaiselta voi välttyä.
PS: Jos tuohon linkin viestiketjuun olisi voinut vielä kirjoittaa, olisin ehkä muutaman sanasen saattanut mainita.
#5
Lisätty 09 toukokuu 2006 - 21:53
Noin off-topic, Fireimagesissa joku päivä sitten hetki keskusteltiin, miksi ihmeessä yöaikaan kaupungissa ajetaan hälytysajoja hiljaisina. Toivottavasti ajatus siitä, että jossain isommassa kaupungissa voit herättää tuhansia ihmisiä, valvottaa satoja jonkin aikaa ja pilata kymmenien päivän, vähän laittoi miettimään, milloin sireeni ei ole ihan-niin-tarpeen, ja koska se todellakin on joko aivan välttämätön tai ainakin mahdollisesti hyödyllinen kapistus. Ja koska sitä huudatetaan tienvarren havupuille tai kiviseinille. Toisaalla ollaan valmiita ottamaan jonkin puolijumaluuden vuoksi riski hälytysajossa. Mitä muita "tiedostamattomia" riskejä ajossa otetaan?
Kaupunkilaisjärkeeni jostain syystä mahtuu ajatus, että hieman vikuroivilla ja kaikkeen tottumattomilla hepoilla joskus kopotetaan tienvieriäkin. Muuta reittiä kun ei aina ole, ja siinä missä hälytysajoneuvo joutuu vähän ennakoimaan pappatunturilla liikkuvan vanhuksen mielenliikkeitä tai mahdollisesti ratikan takaa suojatielle ryntäävää jalankulkijaa, voi huomiota ja aivotoimintaa ehkä soveltaa hieman kopukkaankin. Jotenkin kun olen mieltänyt hälytysajon kokonaisuudeksi, jossa yksi elementti on päästä kokonaisuutena ripeästi ja turvallisesti perille. Joskus jonkin kompromissinkin tehden.
Juu, joskus on tullut seurailtua pari kilsaa umpipillastunutta hevosta maantiellä sinkoilemassa milloin pelloilla, milloin tien ylitse, milloin missäkin. Satula selässä, siitä ratsastajasta ei tietoakaan.
Joten, taidan vielä käydä lukaisemassa noita heppahöpöjen kirjaamia juttuja. Ihan kuin jokin pala hevosen logiikassa olisi taas avautunut. Edellisen kirjoittajan tekstissä oli myös jokin melko mainio idea.
- Kirjoittaja ei ole hevosharrastaja, vaikka onkin usein melkoinen luupää. Kirjoittaja on kyllä joskus jonkun tunnin nelivetoista kauramoottoriajoneuvoa kokeillut vaikeissa maasto-olosuhteissa, jopa meressä. Maasto-ominaisuudet olivat hyvät, mutta ohjaus oli hieman aliohjautuvaa paikoin.
#6
Lisätty 10 toukokuu 2006 - 11:29
Tie osuudella jolla ilmoitetaan hevosista/tiedetään tallien olevan lähella, joilla on mahdollisuus kohdata hevosen kanssa, soitetaan pillejä "rusakoille", juuri sen takia että kerkeävät ajoissa alta pois, eikä tarvitse yllättää pillillä vähän ennen kohtaamista. Hevosen kohdalla on aina hyvä hiljentää vauhtia sopivasti, niin ettei hurauteta kovalla vauhdilla ohi, vaan rauhallisesti.
Hevostallien kohdalle saavuttaessa hiljennetään vauhtia hyvissä (n200m-300m)ajoin soitetaan parit yelp-melodiat ja annettaan muuttama töräytys torvella, ihan vaan varoiksi että osaavat varautua.
Tämän jälkeen jos ei tiellä muita liikkujia pilli pois päältä. Juuri ennen tallien laitumia vilkut pois (Jos ei muita tiellä liikkujia) ja kun on ohi hurautettu vilkut päälle ja sen jälkeen normaaliin tapaan hälytysajoa.
Hevonen saattaa säikkyä jopa vilkkuja. Näin tiedän tapahtuneen.
Tiedän että tämä ilman valoja ja pilliä ajaminen ei ole hälytysajoa, mutta muutaman kerran on tullut talleilta palautetta, kun on kundit ajannut reteesti pillit päällä tallien ohi ja siinä sitten kymmenkunta hevosta ollut omilla teillä loppupäivän. Palaute ei ollut positiivista ja vauhkoontunut hevonen saa tuhoja aikaan.
#7
Lisätty 10 toukokuu 2006 - 14:25
Jokainen suunnilleen tietää, mitä vauhtia hevonen juoksee raviradalla rataa pitkin. Kilometri taittuu alle puolentoista minuutin. Sitten voi keksiä, miltä näyttää hevonen, joka oikeasti on vauhkoontunut ja pistää menemään pitkin maita ja mantuja oli rataa, tietä tai risteävää liikennettä tai ei.
Odotan iltapäivälehtien lööppiä, jossa tavallisesti erittäin rauhallisen kouluhevosen kohdalla on tehty jotain typerää, ratsastamista opetellut 10-vuotias lapsi on pudonnut satulasta päälleen, ja menehtynyt kallo-, ranka- ja kavionpotkusta aiheutuneeseen rintakehävammoihin.
Eli toivottavasti sitä elämää on myös siellä palokypärien sisällä...
#9
Lisätty 25 kesäkuu 2006 - 14:43
Paloauto saa keikan 6 km päässä olevaan kohteeseen. Yllättävää kyllä, kohteeseen vie yllättävän hyväkuntoinen, vähän liikennöity ja melko suora tie ilman risteyksiä, jolloin voi pitää kohtalaisen reipasta vauhtia yllä. Kiihdytyksineen ja jarrutuksineen paloauton keskinopeudeksi tulee jopa 70 km/h, jolloin matkaan menee 5 min 9 s. Lisäksi tapahtuman havaitsemisesta on mennyt paloauton liikkeellelähtöön (hätäilmoituksen tekeminen, hälytyksen antaminen, paloasemalle siirtyminen ja paloauton liikkeellelähtö) noin 3 minuuttia. Lisäksi matkalla nähdään hevonen, jonka ohi ajetaan keskinopeudella 70 km/h pillit ulvoen. Hevonen säikähtää, hyppää ojaan, 13-vuotias ratsastaja pystyy vain vaivoin pitämään hevosen hallinnassaan. Kohteessa suoritetaan tiedustelua, käskytystä ja varusteiden kasaamista huikeasti minuutin ajan. Toimintavalmius saavutetaan siis 9 minuutissa 9 sekunnissa.
Toisella kerralla matkaan lähteminen kestää täsmälleen saman verran. Lisäksi matkalla nähdään hevonen, ja kuljettaja kytkee sireenin pois 200 m ennen hevosen kohtaamista. Sireeni kytketään takaisin päälle 100 m hevosen kohtaamisen jälkeen. Lisäksi kuljettaja hidastaa 50 metrin matkalla, jolloin keskinopeus on 60 km/h, ajaa 40 km/h 100 m matkan ilman hälytysvaloja ja pian hevosen ohitettuaan kiihdyttää 100 m matkan, jolloin keskinopeus on 50 km/h. Valot kytketään päälle hieman hevosen jälkeen ja sireeni satakunta meträ myöhemmin. Paloautolla kuluu matkaan 5 minuuttia 15 sekuntia. 18-vuotias viehättävä, naispuolinen ratsastaja* säilyttää hevosen hallinnan, jos hevonen ei pahemmin korvia paloautolle letkauttanut. Ratsastaja ajattelee positiivisia paikallisesta vpk:sta, ja pohdiskelee, miten voisi tavata ilmeisen hyväkäytöksisiä nuoria miehiä** paremmin. Anyway, toimintavalmius saavutetaan siis 9 minuutissa 15 sekunnissa, vain kuusi sekuntia hitaammin.
Kolmannella keikalla soittaja jonottaa hätäkeskukseen 45 sekuntia enemmän, hätäpuhelua käsitellään 30 sekuntia pidempään, hälytyksen antamisessa on 60 sekunnin viive teknisistä syistä, ja paikallinen vpk lähtee matkaan 60 sekuntia hitaammin hälytyksen saamisen jälkeen. Matkalla varoitetaan kohdalle osuvaa ratsukkoa vielä erityisesti alppitorvea soittamalla, joskin vpk:lta jää huomaamatta, miten hevonen hieman myöhemmin heittää 35-vuotiaan hyvin kokeneen ratsastajan ikävästi selkä ja niska edellä läheiseen siltarumpuun. Hevonen laukkaa pillastuneena maantiellä ja on aiheuttaa vaaratilanteen henkilöautolle, jonka kuljettaja havaitsee samalla loukaantuneen ratsastajan. Toimintavalmius saavutetaan 12 minuutissa 30 sekunnissa, siis 3 minuuttia 21 sekuntia ensimmäistä tapausta hitaammin.
VPK tosin kuulee kohteessa virvestään myös kiireellisestä ensivastetehtävästä, johon lähimpänä vapaana yksikkönä lähtee liikkeelle 15 km päästä sairaankuljetusyksikkö. Tämä saapuu loukkaantuneen ratsastajan luokse minuutin kestäneen henkilöautoilijan tilannearvion, kahden minuutin hätäpuhelun ja hälytysviiveen sekä keskinopeudella 90 km/h tapahtuneen hälytysajon jälkeen kohteeseen 13 minuuttia tapahtuneen jälkeen. 30 km päästä lähtee sakua minuuttia myöhemmin liikkeelle keskinopeudella 95 km/h kulkeva poliisipartio, joka saapuu paikalle 6 minuuttia ja 57 sekuntia sairaankuljetuksen jälkeen. Henkilöautoilija kertoo partiolle alppitorvea soittaneesta paloautosta, joka ei hiljentänyt lainkaan vauhtiaan hevosen kohdalla. Paikalliset ratsastajat ovat umpikettuuntuneita loukkaantuneen ystävänsä puolesta, ja paikallisessa marttakerhossakin keskustellaan hetken ajan, miten ne palomiehet nyt eivät hevosen kohdalla osanneet laittaa räikkää päältä. Poliisi siirtää esitutkinnan jälkeen tapauksen syyttäjälle harkittavaksi kahta kuukautta myöhemmin nimikkeellä liikenteen vaarantaminen ja vamman tuottaminen. Syyttäjä juo papereita lukiessaan aivan liian laihaa kahvia, ja päättää viedä tapauksen paikallisen käräjäoikeuden ratkaistavaksi, joka ottaa asian käsiteltäväkseen 11 kuukautta tapahtuneen jälkeen.
tai * miespuolinen, jolloin kohdassa ** mahdollisia räväköitä naispuolisia sammuttajia
Viestiä muokkasi öllöP, 25 kesäkuu 2006 - 14:49
#10
Lisätty 25 kesäkuu 2006 - 15:51
eikö tästä aiheeesta jo aijemmin todettu että kun tiedetään että on hevosia niin kauempana soitetaan pilliä ja lähempänä otetaan pois ja vähän höllätään. että omistajat ehtivät reagoida ja saada hevosensa edestä ja alta pois.
tokkiinsa näin kun lähdetään aattelemaan niin mitä sitä nyt kiirettä ikinä pitämään varotaan hevoset, mummot, moikkaaillaan kesällä hyvännäkösille naisille ja annetaan paskojen palaa, saman rahan siittä saa kuitenkin palo se tai ei.
vielä kun muistetaan varoa tuolla isoilla teillä ja vähän pienemmilläkin törttöilevät autot jotka jarruttavat 60-50 kun takaa tulee hälytysajoneuvo, jonotellaan vaikka siinä sittrn niitten takana etteivät vaan aja ojaan meidän takia kun eivät uskalla väistää edes.
Viestiä muokkasi veksu, 25 kesäkuu 2006 - 15:53
#11
Lisätty 25 kesäkuu 2006 - 20:03
Kyllä se vaan on.
Suosittelen lämpimästi. Tilannehan on tunnetusti se, että kun käytetään säädettyjä valo- ja äänimerkkejä, niin mitkään sellaiset liikennesäännöt, jotka eivät nimenomaisesti koske hälytysajoneuvoa, eivät ole voimassa. Käytännössä voimassa olevia sääntöjä on kaksi; toinen niistä velvoittaa antamaan esteettömän kulun junalle ja toinen noudattamaan riittävää huolellisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Jos jotakin sattuu, niin on automaattisesti selvää, että riittävää huolellisuutta ei ole noudattettu. Toisen tienkäyttäjän lain vastainen menettely on korkeintaan lieventävä seikka, ellei sitten ole kyse sellaisesta tilanteesta, jossa toisen tienkäyttäjän voidaan osoittaa aiheuttaneen tahallaan onnettomuuden. Peräänajotilanteessa yleensä näin ei katsota. Hevosen säikytteleminen tahallaan tai ymmärtämättömyydestä kuuluu seurauksista riippuen joko vaaran tai vahingon aiheuttamiseen.
#13
Lisätty 04 heinäkuu 2006 - 00:35
Aitauksessa nyt varmaan eivät hirveästi hötkyilekkään, mutta tien viertä kävelevät varmastikin eri asia. Täällä kaupunkialueella nyt ei onneksi hirveästi hevosia liiku autoteiden lähistöllä.
#14
Lisätty 04 heinäkuu 2006 - 01:15
Ratsastaja vilkaisi olan yli, hyppäsi ojan yli hevoisellaan ja kääntyi katselemaan menoamme.
Sitä en enää muista miltä hevoisen olo näytti mutta tuo tilanne ei häivy muistoista. Joskin tais olla aikas harjaantunut niin hevonen kuin ratsastajakin joka oli nuorehko tyttö.
#15 **Kauramoottoreista**
Lisätty 08 marraskuu 2006 - 21:59
Turvallisuus ennen kaikkea
#16
Lisätty 09 marraskuu 2006 - 16:08
Eli tässä sitä sitten:
1. Käytetään sireeniä ja vilkkua hälyytysajossa.
2. Tilanteen niin vaatiessa, mm. hevoset, niin ei käytetä, sillä hetkellä kun sireeni/vilkku tahi kummatkin sammuu, EI olla hälytysajossa.
3. Palokunta käyttää järkeänsä(yksikönjohtaja tai kuski siis näissä tapauksissa)
4. Hevosilla liikkujat käyttävät järkeänsä, hevosella liikuvan on mahdollista ennakoida tilanne, koska kuulee sireenin äänen hyvissä ajoin(todennäköisesti).
Nyrkkisääntö on kuitenkin: Hälytystehtävä/ensivastetehtävä, pillit ja vilkut päällä kohteeseen, jollei muuta tietoa/määräystä ja OMAN järjenkäyttö on sallittua ja kaikista tehtävistä ratkaisuista ollaan vastuussa.
Jos jotain sattuu matkalla, on yksikkö VELVOLLINEN jäämään siihen.
Seurakset, joita tapahtuu hälytysajosta, mm. kolarit tai ratsastajalle onnettomuus tms, ei varmaankaan ole yksiselitteistä vastausta.
Mahdolliset seuraukset käsitellään oikeudessa, joka tulkitsee oman näkemyksen mukaisesti asiat, joten niitä on turha maallikon lähteä spekuloimaan.
Tietysti joku oikeudesta kiinnostunut voisi penkoa, löytyykö vastaasta tapauksesta ollutta oikeudenkäyntiä ja mikä oli tulos. (kolareista varmasti löytyy, mutta löytyykö ratsastajista)
#17 **Yksi vaan**
Lisätty 13 joulukuu 2006 - 23:42
Itse aikoinaan palokuntaan kuuluin ja ei täällä käytetä ainakaan pillejä muuten kuin tarvittaessa... Vilkkaassa liikenteessä tietysti eriasia.
Täällä saatiin myös hyvä esimerkki palokunnan johtoyksikön ajonopeudesta. Kuski piti "hieman" ajotaidoilleen kiireempää vauhtia ja vauhti tyssäsi niin, että kuski makasi 6vko koomassa sairaalassa ja muut sai runsaasti murtumia ja ruhjeita. Siinä päätyikin tulipaloon meno omien miesten autosta irrotukseen jne.
#19
Lisätty 21 joulukuu 2006 - 01:14
Minä tekisin ehkä näin hälytysajoissa: Jos tiellä om myös muuta liikenettä = on tarvetta ajaa hälytysajo ja hevonen on tottunut siihen että autoja mene ohi. Ja hevonen kulkee samaan suntaan kun paloauto niin pistäisin sireeni pois vähän aikaa, mutta vilkut voisivat olla pällä. Asian voidan lisätä se että paloautossame on takana vain 1x pyörivä vilkku.
Jos hevonen kulkee vastasuuntaan, niin äkkiä vilkut ja sireeni pois. Paloautossa on edessä runsasti strobo ja halogeenivilkkuja. Auto on niin pelottavan hirviön näköinen että kannattaa myös hidasta vähän.
Tiedätte kyllä minkänäköisiä hirvikolareita ovat, hevosessa on ero se että se ehkä paina hieman vähemmän, mutta selässä sattaa sitten olla joku 11-vuotias tyttö. En halua edes kuvitella mitä tapahtuisi jos hevonen käntyy ympäri ja jokse peloissaan vastantulevaan autoon eteen.
Viestiä muokkasi dvortex, 21 joulukuu 2006 - 01:15
#20 **Vierailija**
Lisätty 21 joulukuu 2006 - 13:30
#21
Lisätty 22 joulukuu 2006 - 20:02
Auto ei osaakaan pelätä mitään luonnostaan, se on se kuski jolla menee housut kostean puolelle.
Vaikka allani ei ole keikan keikkaa, voisin sanoa ihan jo maalaisjärjelläkin että hevosen kohdalla ne kaikki hälylaitteet pois ja nopeuden alennus. Kun ratsu vauhkoontuu niin se on turvallisuusriski sekä sen hevosen ohjastajalle että muille tielläliikkujille. Vaukon hevosen käytös on tietääkseni hyvinkin arvaamatonta (töissä kuunnellut hevosia omistavan rouvan juttuja ja kertomuksia kolhuista) jolloin kukaan ei oikein osaa sanoa mihin se hevonen oikein säntää.
Minulla on ratsastajatuttuja joten jos vain haluatte niin minä kysyn käyttäjän mielipidettä asiaan.
#22
Lisätty 22 joulukuu 2006 - 23:06
Kyllä hälytysajoneuvon kuljettajalla pitää olla sen verran järkeä ja uskallusta, että hälytysajo keskeytetään, jos on ilmeistä, että se vaarantaa turvallisuutta. Sillä, että pudotetaan nopeutta muutaman kymmenen sekunnin ajaksi muutamalla kymmenellä kilometrillä tunnissa, ja sammutetaan samaksi aikaa hälytyslaitteet, on merkitystä toimintavalmiusaikaan alle 10 sekuntia. Noin pienen uhrauksen takia ei kannata ottaa sitä riskiä, että matka keskeytyy henkilövahinko-onnettomuuden takia.
Eräs poliisin ajokouluttaja sanoi epävirallisessa keskustelussa, että jos hänen on pakko olla osallisena onnettomuudessa, niin sattukoon se sitten normaaliajossa. Silloin on edes jotakin mahdollisuuksia selvitä puhumalla pälkähästä. Kun hälytysajossa sattuu, niin aina kastuu. Hälytysajossa kun on noudatettava erityistä varovaisuutta, mikä edellyttää varautumista myös siihen, että muut tienkäyttäjät saattavat käyttäytyä yllättävällä tavalla. Koska tiedossa on, että evoluutio on luonut hevoselle saaliseläimen tavat reagoida ärsykkeisiin, ei hevosen pillastuminen sireenin soitosta ole niin ennalta-arvaamatonta, että sillä rangaistukselta välttyisi.
#24
Lisätty 23 joulukuu 2006 - 13:01
Ton voi ottaa jo provonakin...
Luulisi nyt terveen järjen sanovan, että auton ratissa olevalta aikuiselta voidaan vaatia hitusen enemmän kuin joltain luontokappaleelta tai vaikka pikkulapselta. Yhtä älykästähän on ajaa maantiellä porotokan läpi tai ajokaistalle jostain syystä rynnänneen pikkulapsen ylitse ja selittää sitten, että minä olen oikeassa. Tuossa näin kun eräs äiti juoksi punaisia valoja päin suojatiellä - lähestyvän ratikan eteen, lastenvaunujen eturenkaat tökkäsivät korokkeeseen, muksu lensi asfalttiin ottaen toki käsillään vastaan, nousi ylös ja lähti liikkeelle - kohti liikkeessä olevaa raitiovaunua. Siinä vaiheessa äidin käsi tarttui lastenvaatteita niskasta. Takuuvarmasti ratikkakuski hiljentää tuossa eikä jyrää eteenpäin todeten ajavansa sääntöjen mukaisesti. Tuossa nyt selvittiin ilmeisesti vaurioitta, en itsekään jäänyt paikalle, vaan antaa äidin huolehtia kohtuullisen hyvinvoivasta lapsesta ilman turhaa kohellusta ympärillä.
Eräässä itsenäisyyspäivän paraatissa myös erityisoikeuksia nautivassa saattueessa ajanut panssarivaunukuski päätti hidastaa reippaasti erään insidenssin vuoksi. Varmasti hänkin mietti kovasti itsekseen toimineensa sääntöjen mukaan (jos hän sattumoisin lukee tämän, niin hienosti toimittu, hyvät refleksit ja siinä ei kukaan pystyisi yhtään enempään, jaksamista). Joku voi joskus mällätä lapsen tai hevosen ratsastajineen autonsa alle, ja siinä takuuvarmasti miettii sitä, olisiko voinut toimia toisin. Ja ajatukset varmasti kääntyvät ajattelutapaan "entä jos olisin hidastanut, kun näin lapsen, hevosen..." Ja se ei ole miellyttävää ajatteluprosessia se. Tutun ihmisen kuolemaan päättyneen osin päin p****ttä menneen elvytyksen jälkeen tuli mietittyä vähän tuonkaltaisia ajatuksia eikä ihan vähän aikaa.
On tietty hienoinen lisäriski sitoa kuljettajan huomiota hälytyslaitteiden kytkimien painamiseen. Tietysti jos tällaiseen ei ole mahdollisuutta ajossa, niin miten rajoilla silloin jo ajetaan? Ja useimmissa ajoneuvoissa siitä pelkääjän paikalta on myös mahdollista painella oikeita nappeja, ja kuski voi keskittyä täydellisesti ajamiseen, hidastamiseen ja hevosen & ratsastajan reaktioiden (ja muun liikenteen) seuraamiseen, ajolinjan valintaan jne. jne.
Jos tieliikennelakia luetaan ihan oikeasti, niin sehän sisältää lukuisan määrän pykäliä, jossa määritetään liikenteessä liikkujille erilaisia velvoitteita muita kulkijoita kohtaan. Sitähän liikennesäännöt ovat, pelisääntöjä, jotta huomioidaan se toinen tiellä liikkuja, jotta liikenne sujuisi eikä onnettomuuksia sattuisi. Myös ratsukolla on velvoitteensa muita tiellä liikkujia kohtaan. Mutta niin on myös muilla tiellä liikkujilla ratsukkoa kohtaan: tieliikennelain 46 § toteaa, että ajoneuvon kuljettajan on lähestyessään tiellä olevaa hevosta, karjaa tai vastaavia kotieläimiä noudatettava tarpeellista varovaisuutta ja käytettävä riittävän alhaista nopeutta. Samoin siellä tieliikennelaissa puhutaan jostain erityisestä varovaisuudesta hälytysajoneuvoa kuljetettaessa. Ratsukkoa koskee soveltuvin osin tieliikennesäädökset, lähtökohtaisesti myös esteettömän kulun antaminen hälytysajoneuvolle.
Sehän on vaan tavallisesti aika mahdotonta lähteä piipaa-auton tullessa tuhatta ja sataa vastaan siirtyä jonnekin pöpelikköön piipaa-autoa piiloon. Voisipa lukea tieliikennelakia niinkin, että turvallisinta on, että se moottoriajoneuvo tarvittaessa hidastaa ja ajaa varovaisesti ratsun ohitse. Kuulostaa myös riskinotolta pompata hepan kanssa ojan puolelle, oksaiseen metsään - tai ehkä antaa viesti hevoselle, että nyt paetaan. Vaan otetaan kenties se ratsu hallintaan ja rauhoitellaan sitä.
Olin joskus pikkutenavana Lontoossa ja kävelin keskustassa jalkakäytävällä, kun vastaan tuli ambulanssi hälytysajossa. Sireeni koski korviin, ja peitin korvat näkyvästi käsillä. Ja kas, sireeni meni hiljaiseksi, mennäkseen uudelleen päälle sata, parisataa metriä takanani. Ja Lontoon nimeä kantavalla korpimetsäautourien risteymällä on tunnetusti on vähän liikennettä päiväsaikaan.
Ja noin kääntäen, jos siellä vastaantulijoissa on joku kuski, joka ajaa autonsa automaattisesti metsään nähdessään siniset vilkut, niin tarskoshan sitten ottaa vähän rauhallisemmin siellä piipaa-auton suitsissa, jos vastaan tulee tunnetusti vieläkin arempi tai hankalammin ennakoitava henkilö tai olio?
Ugh. Olen puhunut. - intiaanikommentaattori Istuva Pöllö
Viestiä muokkasi öllöP, 23 joulukuu 2006 - 13:28
#25 **Vierailija**
Lisätty 23 joulukuu 2006 - 14:58
Tiedän kyllä että vaikka hevonen olisi miten hyvin koulutettu, niin sen sää pelästymään kyllä paloautollakin jos tahtoo. Nopeutta voi ehdottomasti laskea hevosen kohdatessa tiellä, lasketaan sitä ihan mutkassakin, nopeus tilanteen mukaan ehdottomasti. Viittasin tuolla ekalla kommentillani aluksi siihen, kun tuolla ratsastajien foorumilla oli sitä arvosteltu kun hevostallien ohi ajelleen pillit ja vilkut päällä.
#26 **Vierailija**
Lisätty 23 joulukuu 2006 - 20:32
Joitakin tuhansia kilometrejä on neljältä vuosikymmeneltä takana. Uran alussa olin minäkin tuota mieltä. Nykyään ennätys on sata kilometriä pillit päällä yhtä soiitoa, sillä turhia riskejä ei kannata ottaa. Toki hepan jos olisin yössä erottanut, niin olisin varmaan äänet poistanut.
#27 **laura**
Lisätty 28 kesäkuu 2007 - 15:48
Kokemusta on kolmesta hälytysajoneuvon hälytysajossa kohtaamisesta:
1) Normaalisti hyvin lunki hevonen, jonka kanssa säpäkämpi tapaus toisen ratsastajan kanssa mukana. Pitkältä näkyy ambulanssi tulevan - ilman pillejä tai vilkkuja. Tiellä näkyy eteenpäin n. 500m matka - n. 250m ennen meitä, iskettiin pillit ja vilkut päälle, vauhti ei muuttunut laisinkaan. Säpsyn hevosen selästä ratsastaja pääsi alas ennen kohtaamista, itse päätin että ratsastamani hevonen pysyy aina rauhallisena, joten hallitsen sen selästä käsin. Rauhallinen hevonen päätti ottaa lähestyvästä metelistä pultit ja veti ympäri sekä sivulle yhtäaikaisesti, jolloin myös säpsy hevonen lähti pelleilyyn mukaan. Seurasi n. 40m matka pukkilaukkaa, jonka johdosta tipuin ja kaksi hevosta oli vapaana tiellä. Ambulanssi meni ohi jatkaen matkaansa. Reissusta selvittiin hajonneella kypärällä + lievällä aivotärähdyksellä sekä katkenneella kylkiluulla, hevosilla oli ruhjeita jaloissa ihan kiitettävästi. Onneksi menivät kuitenkin lyhintä tietä kotiin.
2) Nuori ja kokematon hevonen, paloauto lähestyi takaapäin iskien pillit päältä juuri kun kuulin lähestymisen. Hiljensivät vauhtia kohdalla ja esimies jopa moikkasi. Perässä tullut tikasauto tuli pillit päällä, joutui hiljentämään etummaisen auton myötä. En tiedä mitä radiossa puhuttiin, mutta pillit hiljenivät hyvin nopeasti ja kohtaamisesta selvittiin kevyellä tanssahtelulla. Tuloksena onnellinen ratsastaja ja kokemusta rikkaampi hevonen.
3) Estevalmennus ratsastuskentällä tien vieressä, ohi menee päivittäin paljon ambulansseja, suurin osa kiireettä. Valmennuksessa kaksi osallistujaa, molemmat kokeneita ratsastajia ja hevoset kokeneempia kavereita. Tien vieressä isohko ratsastustalli jonne myös opasteet, eli ei aivan yllätys että siellä voi hevosia olla. Kesken toisen ratsukon tehtävän (peräkkäin esteitä tietyssä järjestyksessä, esteillä korkeutta 110-1120cm) tuli ambulanssi jonka pillit kuuluivat vasta lähestulkoon kohdalla. Hevonen ilmeisesti kuuli pillit n. 5 askelta ennen estettä, jolloin 'imi' jo esteelle siten, ettei ratsastaja paljoa pysty vaikuttamaan. Hyppy suuntautuikin sitten sivulle ratsastajan lentäessä suoraan esteen päälle. Tuloksena vain mustelmia ja ilmojen ulos lähtö, aineksia pahempaankin.
Itse olen pyrkinyt tiedoittamaan käytetyimmista ratsastusreiteistä paloasemalle sekä lanssiin, jolloin osaisivat hiukan varoa vaaratilanteita. Toki ymmärrän kiireen, mutta uusien onnettomuuksien aiheuttaminen ei siltikään ole kannattavaa..
Ja ko. kokemukset ovat olleet vain omalle kohdalleni osuneita tapauksia. Meilläkin hevoset pärjäävät hyvin jos hälytysajossa mennään niiden ohi kun ovat laitumella - pääseväthän ne juoksemaan ja sätäämään minne tahtovat, mutta ratsastajan ollessa kyydissä voi siinä käydö huonommin.. 600kg omaa tahtoa ei ole se asia jonka tahdon syliini..
#28 **Tätiratsastaja**
Lisätty 13 maaliskuu 2008 - 22:59
Pakko on munkin tähän muutama sana naputella.
Kaikki ratsastajat ja hevosen kuskit kun ei ole niitä kymmenvuotiaita pikkutyttöjä, vaan
etenkin ratsastus on valtavassa suosiossa, ja me täditkin harrastetaan!
Tätä hälytysajoneuvon kohtaamista olen mäkin monta kertaa miettinyt.
Tosin liikun hevoseni kanssa tosi vähän liikenteen joukossa, mutta silti voi joskus
näinkin käydä, että se hevosen mielestä todella pelottava hirviö tulee vastaan.
Ottakaa meidät hevostelijat huomioon. MUTTA:
Mä en todellakaan edes toivo, että te hiljentäisitte vauhtia. Ei todella! Teillä on kiire, porhaltakaan vaan.
Jos teillä ei ole pillit päällä, niin älkää sitte tosiaan enää hevosen kohdalla niitä päälle laittako. Siinä voi käydä todella huonosti sille ratsastajalle.
Jos mä kuulen pillin äänen, niin taatusti menen reippaasti pois tieltä (toivottavasti siinä kohtaa voi mennä
Terv. RatsastelijaTäti
#29
Lisätty 02 syyskuu 2008 - 18:40
#30 **Heppatyttö**
Lisätty 05 kesäkuu 2011 - 23:44
Olen samaa mieltä seuraavien esiin tulleiden seikkojen kanssa:
- Vaikka hevonen on kuinka varma ja "kaikkeen" tottunut, se ei ikinä voi olla tottunut sellaiseen, mitä ei ole ennen kohdannut. Useimmilla ratsukoilla tai valjakoilla ei ole mahdollisuutta harjoitella hälytysajoneuvon kohtaamista, oli se sitten suuri ja pelottava paloauto tai pieni ja pelottava ambulanssi.
- Hevosen kuulo on käsittämättömän paljon herkempi kuin ihmisen. On erittäinkin hyvä idea napata pillit pois päältä pollen nähdessään, oli se sitten tiellä, tarhassa tai ratsastuskentällä. Myös ratsastushallien ohi ajettaessa se on varsin suotavaa, sillä ikinä ei voi tietää, mikä tenavatunti maneesissa on juuri meneillään.
En tekisi kuitenkaan niin suurta eroa takaa tai edestä lähestymisessä tiellä kohdatessa. Hevosen näkökenttä on hyvin laaja; se näkee myös samasta kulkusuunnasta lähestyvän ajoneuvon eteenpäin vilkkuvat valot. Jos ratsastaja kääntää hevosen kohti pelottavaa asiaa, hän uskoo pystyvänsä estämään hevosen ympärikääntymisen paremmin, kuin menosuuntaan rynnistämisen, tai haluaa itse nähdä tilanteen paremmin.
Omat ohjeeni äkilliseen pollevälikohtaukseen osallisena joutuvalle hälytysajoneuvokuskille olisivat seuraavanlaiset:
- kun havaitset hevosen, hengitä. Älä laske sekunteja. Ratsastaja varmasti poistuu tieltä niin nopeasti kuin mahdollista, jos mahdollista.
- Jos pillit eivät olleet päällä ja ratsastaja ei tunnu huomaavan sinua, käytä sireeniä päällä vaikkapa vain puoli sekuntia. Hevonen ehkä säpsähtää, mutta ei (toivottavasti)lähde karkuun.
- Jos pillit olivat päällä, kytke ne pois, mikäli muu liikenne ei vaadi niitä käyttämään. Samaa soveltaisin myös vilkkujen kanssa. Pitkät ajovalot ovat kuitekin varmasti pimeässä ihan hyödylliset, onhan se mukava nähdä mihin päin se hevonen sinkoaa jos sinkoaa. Myös ratsastaja varmasti arvostaa näkyvyyttä puskan puolelle, jotta voi turvallisesti väistää ajoneuvoa...
- Hidasta
- Kiinnitä huomiosi ratsastajan eleisiin, älä yitä tulkita hevosta mikäli et ole hevosmies tai -nainen (siinä tapauksessa et tarvitse näitä ohjeita :>)
- Älä kaasuta voimakkaasti juuri hevosen ohitettuasi (kiihdyttää voi, mutta maltillisesti)
- sireeninkin voit hyvillämielin kytkeä päälle viimeistään 100m hevosen ohi päästyäsi, mikäli se ei hulluttelullaan kiinnitä huomiotasi taustapeileissä.
Varmasti yhtä oikeaa tapaa kohdata ei ole. Kaikki elukat kun ovat yksilöitä ja toinen luottaa kuskiinsa enemmän, toinen vähemmän. Hevosmaailman ihmisillä on taipumus ilmaista oma mielipiteensä ainoana ja oikeana, vaikka se sitten olisikin oikea vain oman kopukan (tai minkähyvänsä muun asian) kohdalla.
Kyselkää kuitenkin ihmeessä tutuilta ja tuttujentutuilta hevoshöperöiltä näistä ihmeellisistä eläimistä ja järjestäkää sekä harrastajat, että ammattilaiset ihmeessä niitä vierailuja lähitalleillenne! Pääsette itse näkemään hevosia ja mikäs sen parempaa, jos hevoset pääsisivät näkemään teitä niine kilisevine vaatteinenne ja kenties jopa savusukellusvarusteinenne.
Vastaa tähän aiheeseen

1 Käyttäjä(ä) lukee tätä aihetta
0 jäsentä, 1 vierailijaa, 0 anonyymiä käyttäjää


Vastaa tähän aiheeseen









