Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä rajan takana Venäjän puolella tapahtuneen ambulanssiin kohdistuneen päällekarkauksen pelätään repivän Virolahden vapaaehtoista pelastustyötä. Virolahden VPK:n päällikkö Markku Nokka sanoo useiden kyseisessä pelastustilanteessa mukana olleiden pysyvänsä jatkossa poissa Venäjän puolelle osuvista tehtävistä.
Tilanne sai alkunsa suomalaisen rekan, ja venäläisen pakettiauton välisestä kolarista, jossa venäläiskuljettaja kuoli, ja kotkalainen rekankuljettaja loukkaantui. Suomalaisviranomaiset saivat tiedon onnettomuudesta paikalla olleiden suomalaisten ilmoitettua siitä haminalaiselle sairaankuljetusyksikölle, joka teki hälytyksen myös hätäkeskukselle. Virolahden VPK sai ilmoituksen onnettomuudesta kello 04.16.
Onnettomuus tapahtui Torfianovkan raja-asemalta muutaman kilometrin päässä itäänpäin noin kilometriä ennen suomalaisten "suopuomiksi" nimeämää tarkastusasemaa.
Ensimmäisenä paikalle ehti ambulanssi, jonka avuksi kiirehti Virolahden VPK:n pelastusyksikkö ja ensivasteauto yhteensä kahdentoista miehen voimin. Virolahden yksiköt olivat paikalla 18 minuutin kuluttua saadusta hälytyksestä. Paikalla ollut Markku Nokka kertoo tilanteen onnettomuuspaikalla olleen kaaosmaisen. "-Rekka oli kumollaan tiellä, ja sen eteen väärälle kaistalle suistunut pakettiauto oli aivan rojuna rekan vetoauton aisan alla."
Venäläisjoukko piiritti ambulanssin
Nokka kertoo pelastusmiehistön saaneen suomalaiskuljettajan ambulanssiin, jolloin ambulanssi yritti päästä kiireellä takaisin Suomeen. "-Venäläiset siviilit estivät ambulanssin lähdön ajamalla autojaan tielle eteen. Ambulanssia oli myös potkittu ja hakattu. Todennäköisesti venäläisillä oli tieto siitä, että onnettomuudessa mukana ollut venäläinen oli kuollut, joten he yrittivät estää suomalaisosapuolen pääsyn pois paikalta."
Nokan mukaan ambulanssi oli piirityksessä onnettomuuspaikalla noin tunnin ajan, kunnes paikalle tulleet miliisit määräsivät autot pois edestä ja ambulanssi pääsi matkaamaan rajalle.
Ambulanssi joutui kuitenkin vielä raja-aseman puomilla uudelleen tulliviranomaisten pysäyttämäksi. Myös he pidättelivät ambulanssia noin tunnin ajan, jotta miliisit pääsivät kuulustelemaan kiireistä sairaalahoitoa kaivanneen suomalaiskuljettajan. "-Ambulanssi seisoi edelleen tullissa, vaikka se pääsi lähtemään onnettomuuspaikalta huomattavasti ennen meitä", kertoo Nokka. "-Me jouduimme jonottamaan tulllissa parikymmentä minuuttia ja ambulanssi jäi sinne seisomaan vielä meidän jälkeenkin."
Nokka sanoo, ettei suomalaisilla pelastusyksiköillä ole koskaan aiemmin ollut mitään ongelmia Venäjän puolella. "-Meillä on molempien rajavaltuutettujen allekirjoittama paperi, jolla pääsemme kulkemaan vaivatta rajan ylitse. itse viranomaisten kanssa meillä ei ole koskaan ollut ongelmia. Nytkin ongelmia aiheuttivat siviili-ihmiset."
Nokan mielestä jo yksistään vapaaehtoistyön turvaamiseksi kyseinen selkkaus on selvitettävä juurta jaksaen maiden viranomaisten kesken."
Kymen Sanomat 31.10.2003
Että näin sitten kaakkois-suomessa..
edit: Typoja..
edit²: Lisää typoja
Viestiä muokkasi pietikainen, 31 lokakuu 2003 - 16:55


Tämä aihe on lukittu









