44 vastausta tähän aiheeseen

[käyttäjätunnus]

Onko evy:n varustukselle mitään virallista tai valtakunnallista ohjeistusta/suositusta/määräystä?

Vai onko asia yhtä leväperäistä ja toimipaikkakohtaista kuin koko evy-lainsäädäntökin?

Tiedän että asiat vaihtelevat todella paljon paikkakunta kohtaisesti, mutta tarvitsisin virallista tietoa asiasta..

ps. google ei kerro

[yeba]

Ei taida mitään virallista paperia olla, jossa kerrottaisiin mitä evy:stä täytyy löytyä. Olikohan ensihoito-oppaassa jokin minimisuositus? (ei ole kirja nyt tässä käsillä niin ei pääse tarkastamaan..)

Taitaa hyvin pitkälti olla kiinni toiminnasta vastaavasta lääkäristä, ja henkilöstön koulutustasosta, että mitä välineistöä yms. löytyy yksiköstä.

[Saku]

Siis ensivaste kokonaisuudessaan on mielestäni vieläkin niin määrittelemätön kenttä, että myöskään minkäänlaisia varustesuosituksia, saati ohjeita tai vaatimuksia ei ole voitu antaa (nyt puhun siis vain yleisesti; STM, intermin jne).

Ensivaste jo terminäkin voidaan määritellä kahdella tavalla: (vapaasti ulkomuistista)
a) ensimmäisenä potilaan tavoittava, tehostettuun ensiapuun kykenevä vapaaehtois- tai viranomaisyksikkö
lenkki hoitoketjussa ensiavun ja ensihoidon välillä, varustukseltaan ja ammattitaidoltaan lähes perustasoa, mutta yksikkö ei kuljeta

Koulutus vaihtelee yhden viikonlopun ensivastekurssista monta viikkoa kestävään ensivastekurssiin ja varustus auton ensiapulaukkua vastaavasta sisällöstä ja deffasta (jos sitäkään) aina perustason sairaankuljetusvarustuksellisiin yksiköihin ja terveydenhuollon ammattihenkilöihin.

[käyttäjätunnus]

Kiitokset vastauksista! Eli melkoinen tilkkutäkki tuntuu koko alue olevan..

Kuulin/luin jostakin huhua että jotakin yhteneväisyyttä olisi jo lähiaikoina(?) tulossa stm:ltä tms. taholta.. mahtaakohan olla ihan pelkää "tornaria"?

Opinnäytetyötä väännän tässä ja ois hyvä saada sitä tuoreinta tietoa..

[Sedaatio]

Mä en oikein ymmärrä mikä tässä on niin vaikeaa ? Ensivaste ei periaatteessa ole mikään hoidon taso, van yleisnimitys MILLE TAHANSA YKSIKÖLLE, JOKA SAAVUTTAA POTILAAN NOPEIMMIN / ENSIMMÄISENÄ. Ensivasteyksikkö siis on aivan samalla tavalla joko vpk:n paloauto tai lääkärihelikopteri. Siksi termiä ensivaste ei tulisi edes käyttää kun puhutaan porrastetusta vasteesta yms. koska ensivaste voi samalla edustaa myös sitä korkeinta hoidollista tasoa (=lääkäri).

Hoidon tasoista tai porrastetusta vasteesta puhuttaessa termit ENSIAUTTAJA, PERUSTASO, HOITOTASO etc. ovat paremmin sopivia, veparin paloauton edustaessa siten ensiauttajaa.

Viestiä muokkasi Sedaatio, 28 helmikuu 2006 - 20:42

[kyytimies#1]

Kiitokset vastauksista! Eli melkoinen tilkkutäkki tuntuu koko alue olevan..

Kuulin/luin jostakin huhua että jotakin yhteneväisyyttä olisi jo lähiaikoina(?) tulossa stm:ltä tms. taholta.. mahtaakohan olla ihan pelkää "tornaria"?

Opinnäytetyötä väännän tässä ja ois hyvä saada sitä tuoreinta tietoa..

Jos kerran opinnäytetyötä teet, niin lienee kannattaisi ehkä käydä tutustumassa oman alueesi muutamaan ensivastetehtäviä suorittavaan tahoon. Eli paloasemille.

SEDU tuossa tarjoili taas tietojaan, tällä kertaa termistöstä, mutta.. On totta, että varsinkin näin alalla olevien kesken on ensivasteesta puhuttaessa totuttu pääosin tarkoittamaan "paloautoa". Myös maallikoille on ajatusta monenkin pelastuslaitoksen taholta mainostettu. Ja moni maallikko on myös ajatusta omaksunut.

No, jokatapauksessa ensivasteyksiköiden "taso" ja varustus on kirjavaa, mitään virallista ohjetta tälle varustukselle ei löytyne. Riippuu useista tekijöistä, mm. vakkarilaitoksilla on monesti vähintään perustason sakuvarustusta vastaava roipekokoelma ensivasteyksikössään. VPK/ puolivakkareilla taas lienee enemmänkin tällainen laajennettu ensiapuvarustus. Joskin monesta ei vakkari yksiköstäkin löytyy mm. nitro/ Dinit, ASA, lääkehiili, joistakin iv-reitin avaus tarvikkeet. Joissakin jopa iv-lääkkeet. Riippuu paljolti siitä, minkälainen koulutuspohja ensivasteporukalla on. Ja varustuksen taso riippuu eniten siitä, minkälaisen varustuksen vastaava lääkäri (tk) alueelleen ko yksikölle haluaa. Ja antaa luvat varustuksen käyttöön.

Mielipiteitä varustuksesta on varmaan yhtä monta, kuin on vastaajaakin, mutta "riittävään" ensivastevarustukseen kuuluu minusta ainakin: Defi, Ambu, O2-pullo, O2-maskit, imulaite, tukikaulurit, rankalauta ja / tai tyhjäri, lastat, sidostarvikkeet.

Jos lääkkeitä halutaan mukaan, niin periaatteessa nitro tbl/ Dinit, ASA riittää. Lääketarvikelistaan voi lisätä korkeintaan lääkehiilen, steso rect. ja Adrenaliinin (EpiPen ja/ tai mahd. ampulla). Muut lääkkeet on minusta liioittelua. Iv- nesteet/ tarvikkeet nyt voi olla mukana, jos on käyttöluvallisia niille, mutta ensivasteen tärkeimpiin tehtäviin se ( iv-reitin avaus) ei todellakaan kuulu, jos sitten ollenkaan. Ja lääkkeet tietysti lisäävät porrastetusti vaatimuksia niin miehistölle kuin myös lupien suhteen.

[Petu]

Jos lääkkeitä halutaan mukaan, niin periaatteessa nitro tbl/ Dinit, ASA riittää. Lääketarvikelistaan voi lisätä korkeintaan lääkehiilen, steso rect. ja Adrenaliinin (EpiPen ja/ tai mahd. ampulla). Muut lääkkeet on minusta liioittelua. Iv- nesteet/ tarvikkeet nyt voi olla mukana, jos on käyttöluvallisia niille, mutta ensivasteen tärkeimpiin tehtäviin se ( iv-reitin avaus) ei todellakaan kuulu, jos sitten ollenkaan. Ja lääkkeet tietysti lisäävät porrastetusti vaatimuksia niin miehistölle kuin myös lupien suhteen.

Lisäisin tuohon kyllä vielä yhden, eli G10. Jos ei muuten, niin tajuissaan olevalle juottaen.

[Söppe]

Länsi Uudenmaan Pelastuslaitos ja alueen TK:t ovat sopineet alueen ensivasteiden ohjevarustuksen. Tasoja on kaksi: ammattipalokunnat ja sopimuspalokunnat. Tietoja saa esim. LUPEn lanssipomo Karhulta.

[sh-wepari]

Ensihoito-oppaasta tosiaan löytyy juttua ensivastetoiminnasta. Porrastetun vasteen alla on juttua ensivastetoiminnan edellytyksiä, ensivasteyksikön tehtäviä ja suositus ensivasteyksikön minimivarustuksesta. Kirjoittajana näöyttäisi olevan Juha Valli.

[AndyL]

Jos lääkkeitä halutaan mukaan, niin periaatteessa nitro tbl/ Dinit, ASA riittää. Lääketarvikelistaan voi lisätä korkeintaan lääkehiilen, steso rect. ja Adrenaliinin (EpiPen ja/ tai mahd. ampulla). Muut lääkkeet on minusta liioittelua. Iv- nesteet/ tarvikkeet nyt voi olla mukana, jos on käyttöluvallisia niille, mutta ensivasteen tärkeimpiin tehtäviin se ( iv-reitin avaus) ei todellakaan kuulu, jos sitten ollenkaan. Ja lääkkeet tietysti lisäävät porrastetusti vaatimuksia niin miehistölle kuin myös lupien suhteen.

Lisäisin tuohon kyllä vielä yhden, eli G10. Jos ei muuten, niin tajuissaan olevalle juottaen.

Samaa mieltä. Tosin G10:n kanssa ei tarvitsisi kikkailla, on olemassa "Glukoosikynä", eli Glucagen. Helppo käyttää, ohjeistaa ja antaa ohjeet käyttöön.

Kyllä varsinkin periferian EVY:t kaipaavat lääkkeitä pitkien viiveiden takia. IV-yhteyksien kanssa en alkaisi kuitenkaan leikkimään jollei kyseessä ole EVYssä toimiva terveydenhuollon ammattilainen jolla rutiinia kys. hommasta.

[nega_47]

kolmen eri paikan evyjä seuranneena (kahdessa toimivana) nämä löytyy autoista:
A hoitoreppu/laukku josta löytyy side tarvikkeet, lääkkeet (Dinit, tippavehkeet sekä hunaja (osasta)), mittarit rr, gm, spo2, yms.
B- pakki eli happilaukku: pieni happipommi, ambu, intubointi välineet, erilaisia maskeja; viikset, venturi sekä varaajamaski. (sekä lasten sarja)
sidostarvike laukku
puoliautomaattinen (bifaasinen) deffa

stifneckit/+ niskatukisarja, rankalauta, tyhjiöpatja, kauhapaarit...

lista jatkuisi jos yhtään raksuttaisi päässä


Diabetikoille hunajaa (tosin on aika suuri mahdollisuus anafylaksiaan, jos ei tiedä onko allergiaa) ,

[203]

Samaa mieltä. Tosin G10:n kanssa ei tarvitsisi kikkailla, on olemassa "Glukoosikynä", eli Glucagen. Helppo käyttää, ohjeistaa ja antaa ohjeet käyttöön.

Tämä vaan ei toimi aina, jos esimerkiksi turautat glukagonit huonosti ravitulle ihmiselle, ja olet tämän kynän varassa, oletkin ongelmissa.

Jos glukagoni tulee evyn pakkeihin, pitäisi sen siinä pakissa minkä avaa terveydenhuoltoalan ammattilainen yksikössä toimiessaan. Maallikoille vaikka G10 p.o. käyttöön. Mieluummin siis molemmat, mutta toisen käyttö rajoitetaan vain ammattilaisille.

Kyllä varsinkin periferian EVY:t kaipaavat lääkkeitä pitkien viiveiden takia. IV-yhteyksien kanssa en alkaisi kuitenkaan leikkimään jollei kyseessä ole EVYssä toimiva terveydenhuollon ammattilainen jolla rutiinia kys. hommasta.

Mielestäni kaikki potentimmat lääkkeet ja suoniyhteydet tulee jättää terveydenhuoltoalan ammattilaisille. Jo ihan pelkästään vastuukysymysten takia ja siksi, että nämä todelliset potilaat eivät kaikki tule sieltä evy-kurssin kirjasta.

Tämä saattaa kuulostaa nipotukselta tai siltä, että evylle ei haluttaisi mitään lääkkeitä, mutta kun maallikko kerran ryssii rohtoinensa siellä evyssä, voin taata että tästä seuraa ongelmia. Muuten mielestäni evyt tekevät hienoa työtä koulutuksensa suomin valtuuksin ja toimenpitein, mutta vastuukysymykset tulee miettiä hyvin jo etukäteen ennenkuin mitään tapahtuu.

[öllöP]

Kiitokset vastauksista! Eli melkoinen tilkkutäkki tuntuu koko alue olevan..

Kuulin/luin jostakin huhua että jotakin yhteneväisyyttä olisi jo lähiaikoina(?) tulossa stm:ltä tms. taholta.. mahtaakohan olla ihan pelkää "tornaria"?

Opinnäytetyötä väännän tässä ja ois hyvä saada sitä tuoreinta tietoa..

Kannattaisikohan etsiä ne paikat/alueet/organisaatiot, joissa evy-koulutus on systemaattisinta, harkituinta ja hyvin valvottua? Missä organisaation/alueen evy-ohjeistuksia pohditaan ja mietitään tosissaan, kokemuksen pohjalta, ja ohjeiden laatijat tietävät koulutukseen osallistumisen ja myöhemmin tapahtuvan käytännön valvolta myös, millä tasolla oikeasti ollaan?

Kysellä, mihin ohjeet perustuvat - milloin mennään käypä hoito -ohjeiden varassa, milloin tiedettä tekevien gurujen, milloin kokeneiden ja kenttätyötä tehneiden anestesiologien pohjalta? Ehkä vähän tunnistaa, missä kouluttaja on oikeasti pätevä ja missä imago on ehkä todellista osaamista isompi? Ja yrittää löytää paikkoja, missä evy tasoineen niveltyy mahdollisimman hyvin muuhun ensihoitojärjestelmään - jopa potilaan sairaala- tms. hoitoon? Seurailla, miten evyjen täydennyskoulutus, testaus ja protokollien muutokset toteutetaan?

Ehkä erotella myös evyt, joissa evy on aina ammattilainen, todennäköisesti maallikko - tai jotain melkein mitä tahansa siltä väliltä? Vähän miettiä, mihin tieteellisesti hyväksyttyyn ja perusteltuun näyttöön toiminta ehkä perustuu? Miettiä evyjen oikeuksia, rajoituksia, etsiä perusteita, miksi näin on sovittu? Pohtia mahdollisia järjestelmien eroja? Evyjä kun löytyy ammattipalokuntien kautta sopimuspalokuntiin, vapaaehtoisjärjestöihin ja ties mihin. Ohjeistuksia... No joo.

Sitten kilauttaa ihan vastuuhenkilöille "stm:öön" ja kysäistä, missä oikeasti mennään, tai mihin mennään - ja miksi?

Sitten kysellä jostain suoraan, mitä se evy-toiminta virallisesti on, mitä tehdään, ja miksi? Ja sitten vasta lukea nettipalstoilta, mitä se ehkä käytännössä sittenkin on?

En nyt tosin tiedä, mikä opinnäytetyösi ihan oikea aihe on ja menikö tuo lainkaan sinne päinkään... Voisi olla sinänsä aika mielenkiintoinen opinnäytetyö - ehkä AMK-tasolta ylöspäin tuollaista voisi lopputyöksi miettiä. No joo - ja ohjaajan kanssa saisi sittenkin miettiä hetken aikaa, miten aihetta lähestyä ja mitä kriteerejä tai lähestymistapoja ylipäätään käytetään kuvioiden arvioinnissa, ettei nyt tarvitse alkaa samantien miettimään koko ensihoitoalueen perustaa uusiksi...

Viestiä muokkasi öllöP, 10 toukokuu 2006 - 23:44

[203]

En nyt tosin tiedä, mikä opinnäytetyösi ihan oikea aihe on ja menikö tuo lainkaan sinne päinkään... Voisi olla sinänsä aika mielenkiintoinen opinnäytetyö - ehkä AMK-tasolta ylöspäin tuollaista voisi lopputyöksi miettiä. No joo - ja ohjaajan kanssa saisi sittenkin miettiä hetken aikaa, miten aihetta lähestyä ja mitä kriteerejä tai lähestymistapoja ylipäätään käytetään kuvioiden arvioinnissa, ettei nyt tarvitse alkaa samantien miettimään koko ensihoitoalueen perustaa uusiksi...

Tämä olisi opinnäytetyön aiheena mielenkiintoinen, aihe on tosin niin laaja, että rajaaminen muodostuisi jo itsessään hieman hankalaksi.

Itse varmaan kehittäisin evy-koulutusta maallikkopuolella jollain tavalla, ja yrittäisin sisällyttää siihen vielä enemmän "lääketiedettä", että ymmärrettäisiin ehkä hieman syvällisemmin erilaisten vammautumisten/sairastumisten patofysiologiaa, ja sitä kautta muutoksia elimistön toiminnassa. Nykyisellään on hieman sellainen tunne, että tehdään näin ja näin koska niin koulutettiin, eikä välttämättä ymmärretä mitä siellä taustalla tapahtuu. Toisaalta, jälleen, mitenkäs kerrot näitä asioita niin lyhyessä ajassa kuin mitä evy-kurssi on..

Jos evy-tasolle haluttaisiin lääkkeitä, ja näiden käyttöön koulutusta, jouduttaisiin melkein jo asetusten/lakien muutokseen. Nykyiselläänhän todellinen lääkehoito on rajattu vain ammattilaisille. Itse en näkisi välttämättä pahana rajoitetun lääkemäärän käyttöä, tyyliin perustason ambulanssi. Mutta jälleen, nämä lääkkeet tulisi tuntea perin pohjin, niiden indikaatiot ja kontraindikaatiot myös. Sekä mitä tehdä jos kaikesta huolimatta "homma kusee". Suoniyhteydet ovat myös monimutkainen juttu, vaikka monella tuntuu olevan käsitys että "neula vaan sisään ja nestettä menemään". Jo pelkästään suoniyhteyskoulutus vaatisi vähintään yhtä pitkän koulutuksen kuin esim pelkkä evy-kurssi on. Eikä tämä välttämättä riittäisi, ihmiset oppivat eritavoin, ja erilaisella nopeudella.

Noh, tässä jollekulle hyvä opinnäytetyön aihe. Itse en viitsisi omassa opinnäytetyössäni lähteä tähän suohon tarpomaan, vaikka mieli hieman tekisi..

Viestiä muokkasi 203, 11 toukokuu 2006 - 18:06

[Takapenkin kiva kaveri]

Onhan noita opinnäytteitä tehty jo useita EVY:stä ja niiden kouluttamisesta, niin ensihoidon koulutusohjelmassa kuin myös lähihoitajakoulutuksessa. Tehkää hakuja koulujen kirjastojen sivuilta...

[AndyL]

Tämä vaan ei toimi aina, jos esimerkiksi turautat glukagonit huonosti ravitulle ihmiselle, ja olet tämän kynän varassa, oletkin ongelmissa.

Jos glukagoni tulee evyn pakkeihin, pitäisi sen siinä pakissa minkä avaa terveydenhuoltoalan ammattilainen yksikössä toimiessaan. Maallikoille vaikka G10 p.o. käyttöön. Mieluummin siis molemmat, mutta toisen käyttö rajoitetaan vain ammattilaisille.

Tää menee nyt taas offtopiciksi, mutta kerro ihmeessä kun en tiedä; miten/miksi olen ongelmissa tuossa esittämässäsi casessa? ...Intissä omistin käyttöluvat ko. lääkkeeseen, mutta ei meille SH:t/lekuri puhuneet mitään tuosta...

Mielestäni kaikki potentimmat lääkkeet ja suoniyhteydet tulee jättää terveydenhuoltoalan ammattilaisille. Jo ihan pelkästään vastuukysymysten takia ja siksi, että nämä todelliset potilaat eivät kaikki tule sieltä evy-kurssin kirjasta.

Tämä saattaa kuulostaa nipotukselta tai siltä, että evylle ei haluttaisi mitään lääkkeitä, mutta kun maallikko kerran ryssii rohtoinensa siellä evyssä, voin taata että tästä seuraa ongelmia. Muuten mielestäni evyt tekevät hienoa työtä koulutuksensa suomin valtuuksin ja toimenpitein, mutta vastuukysymykset tulee miettiä hyvin jo etukäteen ennenkuin mitään tapahtuu.

Samaa mieltä suoniyhteyksien kanssa - siksi esitinkin taas kerran tuota i.m. pistoslääkettä.. Vastuut/koulutukset yms. pitää toki olla aina kunnossa, mutta ajatukseni oli lähinnä tuo EpiPen/Glucagen/vast. lääkintämahdollisuus konsultaatiosta.

[öllöP]

Kyseessähän on lääke, jotka ovat varsin potentteja kemiallisia yhdisteitä. Näiden käyttö on ylipäätään aika tarkkaan säädeltyä, koska lääkkeen vaikutus voi olla haitallinen, sillä voi olla yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, ja se voi olla jopa kohtalokaskin väärin käytettynä tai väärään sairauteen käytettynä. Esimerkiksi apteekeissa itsehoidosta ts. käsikauppalääkkeistä lääkeneuvontaa saa antaa vain (nykyisin) alemman korkeakoulututkinnon suorittanut farmaseutti - tai ylemmän tutkinnon suorittanut. Koska sinänsä melko turvallisten lääkkeiden yhteisvaikutukset muiden lääkkeiden ja sairauksien kanssa olisi hallittava.

Itse hieman vierastan ajatusta, että i.v. (suonensisäisiä), i.m. (lihaksensisäisiä) tai s.c. (ihon alaisia) lääkkeitä tökittäisiin lähtökohtaisesti ilman terveydenhuollon koulutusta tai erittäin hyvää muuta koulutusta, testejä ja valvontaa - tai potilaskoulutusta, jolloin lääkäri on jo arvioinut i.m. lääkkeen hyödyt ja haitat juuri tälle henkilölle ja hänen sairaudelleen/sairauksilleen. Ja vähiten siksi lääkkeitä kannattaa tökkiä, että "sehän on niin helppoa". No monasti on, ja usein nyt ei edes ihmeellisiä riskejä oteta, mutta... Kehossa kuitenkin kulkee hermoja, valtimoita - ja laskimoita, joihin lääkkeen ruiskaaminen saattaa aiheuttaa ongelmia. Lääkkeiden aiheuttamissa komplikaatioissa tarvitaan sitten enemmän osaamista ja arsenaalia tilanteen hoitamiseen. Periaatteessa henkeä uhkaavissa tilanteissa käytetään kyllä mahdollisimman vähäriskisiä pistoalueita ja tilanteeseen nähden vähäriskisiä lääkevalmisteita. Potilaan sairastamat vaikeat sairaudet voivat olla myös yksi miettimisen paikka.

Ensihoitoon on ylipäätään valittu mahdollisimman turvalliset ja kriittiset lääkkeet. Siellä perus-EVY-tasolla tai perustasolla on erittäin tietoisesti hyvin suppea kokoelma lääkkeitä, joilla on mahdollisimman vähän haittavaikutuksia ja riskejä suhteessa niiden tehoon ja hoitavaan/henkeä pelastavaan vaikutukseen. Tai kyse on ylipäätään lääkkeistä, joita voi käyttää ainoastaan henkeä uhkaavissa tilanteissa, jolloin lääkkeen aiheuttama riski suhteessa sairauden aiheuttamaan riskiin on "vähäinen". Tämä ehkä vääristää osaltaan käsitystä lääkkeiden käytön "helppoudesta" ja "turvallisuudesta" - kun yhden lääkkeen tai yhden lääkkeen käyttötarkoituksen osaa, ovat varmasti muutkin lääkkeet ja tarkoitukset "yhtä helppoja". Kuitenkin vaikkapa 200 - 300 ihmistä kuolee Suomessa vuosittain tavallisten käsikaupassa olevien tulehduskipulääkkeiden aiheuttamiin komplikaatioihin. Tämä on jatkuvaa tasapainoilua lääkkeiden käytön kontrollin ja vapauden välillä. Eli miten pitää lääkkeiden saanti toisaalla helppona vailla hurjaa byrokratiaa, ja miten pitää lääkkeisiin liittyvät haitat kohtuullisina. Kun kokemuksia ja tietoa karttuu, asioita toki mietitään usein uudelleen. Ja lisätäänpä tähän, että valinnoista huolimatta perustavan tasonkaan ensihoidon lääkkeet eivät ole täysin haitattomia tai turvallisia.

Mutta glukagoniin. Glukagoni on "proteiinihormoni", joka pitää annostella suun ohitse, se hajoaa suun kautta otettuna. Glukagonia voi antaa ihon alle, lihakseen tai laskimoon. Se lisää sokerin muodostusta elimistössä ja vapauttaa maksaan varastoituneita sokerijohdannaisia pilkkomalla niitä sokeriksi verenkiertoon. Glukagonilla on ongelmansa. Se on hitaampi kuin i.v. G10 verensokerin nostamiseen, vaikutus tulee 5 - 15 minuutissa. Isompi, 1 mg glukagoniannos voidaan antaa vain yli 25 kg painavalle henkilölle.

Ihmisellä, jolla kehon energiavarastot ovat vähäiset tai niitä ei jostain muusta syystä saada käyttöön, glukagonin voisi ajatella kuluttavan näitä vähiä varastoja loppuun tai huonosti saataviksi. Jos tämän jälkeen energiaa ei muualta tule, sokerit voivat lähteä taas laskuun. Glukagoni lisää myös hieman insuliinineritystä, ja insuliinihan oli aine, joka siirtää sokeria pois verenkierroksista kudoksiin. Toisin sanoen, veren sokeriarvot voivat lähteä taas laskuun, eli ollaan uudelleen hypoglykeemisessa tilanteessa. Siksi glukagonin olisi mukava kulkea i.v. -oikeuksilla varustetussa matkassa. Tai käyttää henkilöllä, jolla nämä mahdollisuudet esim. glukagonin aiheuttamaan (tai pahentamaan) hypoglykemiaan ovat todennäköisesti poissuljetut.

Yleensäkään glukagoni ei vaikuta, jos maksan ns. glykogeenivarastot (sokerivarastot) on käytetty - näin alkoholin aiheuttamassa hypoglykemiassa, paaston jälkeen, kroonisessa hypoglykemiassa ja lisämunuaisten vajaatoiminnassa (tässä vaikutus varmaankin glukokortikoidien kautta?). Pahoinvointi oksenteluineen on yksi glukagonin mahdollinen haittavaikutus, glukagoni kun lamaa ruuansulatuskanavan toimintaa. Tajunnantason ollessa alhainen tai sen laskiessa jostain syystä voipi sitten varautua aspiraatioriskiin.

Lisäksi glukagoni vaikuttaa sydämen toimintaan, se on positiivinen inotrooppi ja kronotrooppi, eli se lisää sydämen lyöntivoimaa ja sykenopeutta. Mukava asia yhdessä tilanteessa, ja glukagonia käytetään beetasalpaajamyrkytyksissä (joissa adrenaliinit ja dopamiinit eivät auta), mutta voi olla ikävä toisessa - sydänsairaudesta kärsivän vanhuksen kohdalla voisi ongelmia tulla. Sympatomimeettimyrskyssä (esim. feokromosytooma eli katekoliamiineja erittävä kasvain, on toki harvinainen) glukagoni voi olla hankala aine (verenpaine kohoaa, koska glukagoni vapauttaa myös katekoliamiineja eli noradrenaliineja yms.), tai jos vaikeasti sairas potilas käyttää samalla tavoin sydämen toimintaa vahvistavia lääkkeitä, sydän kärsii vähän hapenpuutteesta ennestään, potilaalla on taipumus saada tiettyjä rytmihäiriöitä... Peptidinä glukagoni voi aiheuttaa myös allergisia reaktioita. Haittavaikutukset ovat onneksi _harvinaisia_, mutta hyvään lääkkeenkäyttötapaan liittyy tietoisuus niiden olemassaolosta, tarvittaessa varautuminen niiden hallintaan. Elämän ja kuoleman rajoilla kiikuttaessa ts. on todennäköisyys/mahdollisuus henkilön menehtymiseen tai vaikeaan vammautumiseen, useat haittavaikutukset tietysti menettävät merkitystään, jopa kokonaan. Jos joskus löytyy silloinkin vasta-aiheita - insuliinikynällä tuikkaaminen hypoglykemiaan voisi olla yksi graaveimmista esimerkeistä.

Lääkeinteraktioista glukagoni voi indometasiinin kanssa aiheuttaa hypoglykemian ja lisätä varfariinin veren hyytymistä estävää (vuotoa lisäävää) vaikutusta, käytännössä esim. glukagonikynän annoksilla oikeilla käyttötarkoituksilla näitä lääkeinteraktioita ei pitäisi tulla.

Glukagoni on yleensä toissijainen i.v. G10:een nähden, ja glukagonia käytetään mm., jos suoniyhteyttä ei saada - i.m. käyttö on kuitenkin näennäisen nopeaa ja varmaa, vaikka glukagonin vaikutus on i.v. glukoosia hitaampi. Toisaalla glukagoni voidaan liittää i.v. -glukoosin antoon, jos glukoosin annosta huolimatta hypoglykemia uusiutuu. Jos jossain sitä i.v. -glukoosia ei nopeasti ole saatavilla, ja vastuulääkäri ohjeistaa glukagonin käytön, niin henkeä pelastavissa tilanteissa kuvio on kaiketi ok, tai jos potilaalla itsellään jostain syystä on glukagonikynä. Glukagonikynäähän voivat käyttää vaikeasti hypoglykeemisen potilaan ystävät ja sukulaiset tms. ohjeen mukaan. Glukagonikynä on viime kädessä lääkärin ko. henkilölle käyttöön hyväksymä. Veikkailisin, että tuote voisi ehkä hieman yleistyäkin jatkossa.

Jos glukagonille on annettu käyttöluvat taistelukentälle tai Puolustusvoimissa, niin kyse on poikkeusoloissa tai sotilastoimessa toimimisesta kyseisen organisaation antamalla koulutuksella, vastuulla ja valvonnalla. Jos kyseinen koulutus glukagonin osalta ei kerro kaikkia perusasioita, niin ohhoh vain. "Taistelukentällä" olot ovat omansa, ja siellä tietty laskeskellaan, että muiden terveydenhuoltopalveluiden saatavuus on heikompi, ja suhteessa nimelliseen koulutukseen voidaan riskejä ottaa enemmän - kyseisissä oloissa näin todennäköisesti pelastetaan enemmän kuin menetetään, tai ainakin mahdollisten haittavaikutuksien merkitys katsotaan vähäisemmäksi olosuhteisiin - ja muiden hoitomuotojen saatavuuteen - nähden.

I.m. haitoista mainittakoon juuri mahdollisuudet tökkäistä lääke laskimoon, hermoon, jopa valtimoon ja näistä aiheutuvat haitat, esimerkiksi hetkellinen suuri lääkkeen pitoisuus verenkierrossa. Haittoja voivat olla myös mm. allergiset reaktiot. Nykyiset insuliini- ja glukagonivalmisteet pyritään pääosin kuitenkin valmistamaan esimerkiksi "ihmisinsuliiniksi" tai hyvin lähelle sitä, eli keho ei reagoi niin usein vieraaseen ainekseen puolustusreaktioin - joihin allergiset reaktiot kuuluvat vakavimmillaan anafylakseineen sun muine turvotuksineen ja verenpaineen laskuineen. I.v. -puolella taas saadaan helposti varsin suuria hetkellisiä pitoisuuksia verenkiertoon, ja läpäistään toisella tapaa ihmisen puolustusmuureja. Eli siellä on näitä pienoisia tulehdus- sun muita riskejä, eikäpä edes nesteytystä voida kaikille henkilöille antaa. Kyseessä on edelleen ns. invasiivinen toimenpide eli mennään ihmiskehoon, jolloin sekä eettisesti että ihan käytännön kannalta on hyvä tietää mitä tekee ja kyetä perustelemaan se varsin hyvin. Ja yleisemmin - kun lääkkeiden annostelusta on kyse, siellä ohitetaan alkureitin metaboliaa, saatetaan syrjäyttää plasman proteiineista samaan paikkaan sitoutuva lääkeaine (pitoisuus "odottamatta" kohoaa), tai blokata jonkin toisen lääkkeen aineenvaihduntareitti (pitoisuus "odottamatta" kohoaa), tahi antaa vaikka samalla tavoin vaikuttavaa lääkeainetta (esim. verenpaine laskee useiden rinnakkaisten vaikutusten myötä).

Ongelmana muutoin erinomaisessa maallikkoensivaste- ja ensiaputoiminnassa on toisinaan se, että perustiedot ihmisen fysiologiasta, sairauksista ja lääkkeiden vaikutuksista ovat melko ohuet, ja tästä syystä monet evy-toimenpiteet keskittyvät nimenomaan yksinkertaisimpiin peruselintoimintoja ylläpitäviin toimiin, joiden tulee aina olla suhteutettuja potilaan tilaan. Kriittisissä tilanteissa tietysti voi olla tarpeen toimia, mutta edelleen opetetuin ja koulutetuin toimin, ja mitä enempi tietoa ja osaamista, aina parempi. Kriittisen tilanteen mahdollisuus ei itsessään ole hyvä peruste antaa lisää oikeuksia ja vapauksia. Se on enemmänkin peruste lisätä osaamista ja koulutusta - jopa sitä nimellistä peruskoulutusta ja tutkintoa siellä taustalla. Onhan se aina mukava, kun on näyttää kaikenlaista osaamista ja lupia, mutta yleensähän ihmiset kasvavat jossain vaiheessa hoksaamaan, että eivät tiedä, mitä eivät tiedä, ja tällöin kuviot järkeistyvät. Eli tulee suhteellisuudentajua, ja ymmärretään, että todellinen osaaminen ja luvat voivat perustua vain harkittuun ja huolelliseen koulutukseen. Eikä tämä mielipide myöskään tarkoita, että potilas pitäisi jättää hoitamatta tai huonosti hoidetuksi siksi, että pelätään liikaa riskejä ja haittavaikutuksia. Todellakaan. Tietoisuus haitoista nimenomaan _lisää_ turvallisuutta lääkettä _käytettäessä_ ja jopa antaa varmuutta käyttää lääkettä _oikein_ ja oikeisiin käyttötarkoituksiin.

Lisäksi voi olla ihan kiva tietää glukagonin säilytyksestä, valon, lämmön tai pakkasen vaikutuksesta siihen, ja ehkä vähän osata tunnistaa valmisteesta, koska sitä ei oikein voi käyttää.

Siinä vähän filosofiaa ja toivottavasti tietoa lääkkeestä - ja vain yhdestä lääkkeestä. Tosin ehkä tasolla, jossa on pointteja, jotka eivät ihan kaikilla tasoilla relevantteja ole. Toisaalla sairaalamaailmassa glukagonille on käyttötarkoituksia, joita tässä ei ole edes mainittu. Mutta pointti varmaankin selvisi: lääkkeiden käyttö on hieman muutakin kuin "näyttää tolta, tökätääs vähä tätä kauppanimeä" -toimintalogiikkaa. Oliko kysymyksiä, joihin en osaa vastata? Tai enemmänkin korjauksia pätevämmiltä, en koe osaavani lääkealueesta riittävästi, tätäkin piti vähän luntata.

Viestiä muokkasi öllöP, 15 toukokuu 2006 - 12:42

[öllöP]

glukagoni vapauttaa myös katekoliamiineja eli noradrenaliineja

Tuokin voi mekanistisesti lisätä kehon energiankulutusta. Pointti eniten silti siellä, että vähillä energiavarastoilla ylimääräinen glukagoni pistää liikkeelle ne vähät ja ne on sitten loppu, tai jos ovat jostain syystä jo loppu, glukagoni ei auta lainkaan.

[AED]

On se glukagoni näköjään kauhian vaarallinen aine... ihme että täysin maallikoille kyseistä kynää käyttöön annetaan...Eli mielstäni oikein ohjeistettuna varsin käypä hoito hypeglykeemiselle, lkoon auttajan sitten vaikka lyhyen koulutuksen saanut vpk ensivaste.

Varsinaisesta aiheesta sen verran, että varustukseen vaikuttaa eniten se millä alueella yksikkö toimii. On mielekästä sijoittaa hieman erilaista kalustoa ja jouluttaa porukkaa hieman eritavalla alueella jossa ambulansseja on harvassa, kun taas verrataan suurten kaupunkien aluetta missä ambulanssit jokatapauksessa tavoittaa potilaan suht.nopeasti.

[203]

On se glukagoni näköjään kauhian vaarallinen aine... ihme että täysin maallikoille kyseistä kynää käyttöön annetaan...Eli mielstäni oikein ohjeistettuna varsin käypä hoito hypeglykeemiselle, lkoon auttajan sitten vaikka lyhyen koulutuksen saanut vpk ensivaste.

Ei se nyt erityisen vaarallinen aine ole, tätähän se ihmisen oma haimakin erittää Mitä öllöP yläpuolella kirjoitteli oli lähinnä juttua mitä tapahtuu jos se kakki osuu tuulettimeen, eikä homma mene kuten leffoissa. Juuri näiden mahdollisten ikävien sivuvaikutusten takia näitä lääkkeitä pitäisi olla antamassa ammattilainen joka osaa hahmottaa tilanteen kokonaisuutena, ja suunnitella hoitonsa sen perusteella.

[öllöP]

On se glukagoni näköjään kauhian vaarallinen aine... ihme että täysin maallikoille kyseistä kynää käyttöön annetaan...Eli mielstäni oikein ohjeistettuna varsin käypä hoito hypeglykeemiselle, lkoon auttajan sitten vaikka lyhyen koulutuksen saanut vpk ensivaste.

Glukagonihan ei ole vielä hankala aine, ja siksihän se voikin olla suhteellisen laajassa käytössä. Ensisijainen hoitomenetelmä se ei hypoglykemiaan ole, useastakin aiemmin mainitusta syystä.

Lähinnä ytimenä oli:
- tuoda esiin, että lääkkeistä tulisi tietää aika paljon
- että ihmisen kokonaistilasta pitäisi ymmärtää edes jotain
- ja vihjata, ettei kaikkia, useimpia tai edes kovin monia lääkkeitä pidä himota omaan käyttöön, kun niiden käyttö on näennäisesti mukamas niin helppoa

Yllättävää kyllä, potilailla itsellään on käytössään runsaastikin aineita, joihin perus- tai jopa hoitotasollakaan ei ole oikein oikeuksia. Siksi, koska joka pahuksen nappulaa ei voi käydä ottamassa tk:ssa, ja diagnoosi, ohjeistus yms. on viime kädessä lääkärin arvioimaa ja hyväksymää.

Tietysti asiaa voisi ajatella niinkin, että mitä useammassa tilanteessa ja useammalle potilaalle yrittää puolisokeasti tuikata vaikka glukagonia, sitä suurempi todennäköisyys on myös sille, että käsissä onkin sitten se tilanne, jossa nollaa kaipailee nopeasti paikalle, tai asiakas jopa muuttaa hissukseen rapistuvaan lautayksiköön - parin metrin syvyyteen.

Öö - "hyvin ohjeistettu" ei oikein riitä perusteeksi antaa kaikkea sille lyhyen koulutuksen saaneelle ensivasteelle. Nuo protokollat kun seuraavat vain tiettyä oletettua ja optimaalista rataa. Jos kyse on jostain muusta, tilaan vaikuttaa jokin muukin, tai homma menee pieleen, niin sitten voipi olla ongelmaa. Se lyhyen koulutuksen saanut ensivaste ei vain ehkä valitettavasti edes koskaan tajua, mistä oikeasti oli kyse.

Tai sanotaan nyt ihan suoraan, että vaikka käytössä olisi miten hienosti laadittu protokolla, ei koskaan pitäisi päästää ketään tekemään yhtään mitään, jos hän ei tajua melko syvällisestikin, mihin ihmeeseen se protokolla perustuu. Tämä asenne ja tietotaso ei saa olla edes ensivastetasolla koulutuksen lähtökohta saati tavoite.

Toivottavasti ymmärsin jotain nyt tahallani pahasti väärin.

[Petu]

On se glukagoni näköjään kauhian vaarallinen aine... ihme että täysin maallikoille kyseistä kynää käyttöön annetaan...Eli mielstäni oikein ohjeistettuna varsin käypä hoito hypeglykeemiselle, lkoon auttajan sitten vaikka lyhyen koulutuksen saanut vpk ensivaste.

Niin kuin tuo öllöP jo kirjoitti, niin onhan paljon muitakin lääkkeitä maallikoilla käytössään... Lääkäri vaan on tutkinut kyseisen potilaan ja määrännyt ko. lääkkeet hänelle. Potilaan omien lääkkeiden antaminen tarvittaessa potilaalle evyn toimesta pitäisi kyllä olla mahdollista, vaikka tiedän että näin ei joka paikassa ole (esim. paikoitellen ei evy saa antaa rintakipupotilaalle tämän omia nitroja...)

Mutta kun noita muita hypoglykemia potilaita kuin insuliinidiabeetikkoja on ainakin itseni kohdalle osunut suhteellisen paljon, pääasiassa alkoholin aiheuttamia... Ja noihinhan ei juuri glukagonista apua ole.

Varsinaisesta aiheesta sen verran, että varustukseen vaikuttaa eniten se millä alueella yksikkö toimii. On mielekästä sijoittaa hieman erilaista kalustoa ja jouluttaa porukkaa hieman eritavalla alueella jossa ambulansseja on harvassa, kun taas verrataan suurten kaupunkien aluetta missä ambulanssit jokatapauksessa tavoittaa potilaan suht.nopeasti.

Mitkä Suomessa ovat ne "suuret kaupungit, joissa ambulanssi joka tapauksessa tavoittaa potilaan suht.nopeasti"? Ainakin kahdessa suurimmassa kaupungissa kun ambulanssin tulo saattaa kestää uskomattoman pitkään. Tai ambulanssi saattaa olla paikalla hyvinkin nopeasti, mutta tietyissä paikoissa tuo potilaan tavoittaminen voi viedä oman aikansa...

Evyn päätehtävähän on hätäensiavun antaminen ja ensiarvion tekeminen, potilaan peruselintoimintojen turvaaminen eikä leikkiä paikalla hoitoyksikköä, lääkitä potilasta kaikella mitä autosta löytyy ja tehdä hienoja temppuja. Eli tietysti "periferiassa" voi olla syytä olla evyssä enemmän kalustusta kuin esim. pk-seudulla, mutta enpä kyllä tuolla perusteella lähtisi lääkkeitä (perus)evyyn lisäämään.

---
Tuo hypoglykemian hoito on joskus terveydenhuollon ammatihenkilöillekin hieman vaikeaa:
Diabeetikkopoika oli liikuntatunnilla lysähtänyt, kun oli sokerit hieman laskeneet ja terveydenhoitaja oli siihen pyydetty apuun. Kun itse osuin vähän ajan päästä paikalle, niin poika oli jotenkuten tajuissaan ja terkkari ihmetti kun ei sokerit nouse vaikka kaksi pulloa on jo light-kokista juotettu... Pullollinen tavallista kokista ja kummasti alkoi virkoamaan

[öllöP]

On mielekästä sijoittaa hieman erilaista kalustoa ja jouluttaa porukkaa hieman eritavalla alueella jossa ambulansseja on harvassa, kun taas verrataan suurten kaupunkien aluetta missä ambulanssit jokatapauksessa tavoittaa potilaan suht.nopeasti.

Toivottavasti tämä ei viittaa taas ajatukseen, että potilasta hoidetaan lähtökohtaisesti jotenkin eri tavalla postinumeron mukaan.

Totta kyllä, ensihoito- ja päivystyspalveluiden saatavuus vaihtelee eri puolilla maata, saman kunnan eri osissa ja jopa samassa paikassa eri aikoina. Ensihoidossa tavoite on aina potilaan auttaminen hänen tilansa pohjalta, ei sijaintipaikan postinumeron perusteella. Hoidossa tietysti joskus mietitään potilaan tavoitettavuutta ja joskus päivystyspisteenkin läheisyyttä, ja rakennetaan ensihoitojärjestelmä tämän pohjalta. Hoitoprotokollat kuitenkin rakentuvat potilaan tilan ja hoidon antajan tason mukaisesti.

Haasteita riittää kuitenkin maan eri osissa. Jossain potilas tavoitetaan keskimääräisesti hitaasti, tukiyksiköt ovat kaukana, ja kuljetusmatka on pitkä. Toisaalla suurissa kaupungeissa etäisyydet ovat näennäisesti lyhyet, mutta ruuhkaisilla teillä ajetaan 15 - 30 min lähimpään riittävän korkeatasoiseen päivystyspisteeseen - Itä-Helsingistä tulee ajoaikaa vaikka Töölöön tai Meilahteen, ja se ajoaika leikitään kopissa keskenään. Tavoitettavuudesta - olen itse odottanut 25 - 30 minuuttia Helsingissä sairaankuljetusta esim. potilaalle 1: hieman hankalasti hallittava valtimoverenvuoto avomurtumasta ja 2: ei-heräteltävissä oleva, pupillat valolle reagoimattomat, lämpöraja ei enää yläraajoissa... Espoossa potilas 3 oli lääkeainemyrkytys, mielentilahäiriö, tajuissaan, sekava, häke lupasi lanssin, noin tunnissa. Tietysti todellisen hätätilapotilaan kohdalla pyritään saamaan iso pyörä liikkeelle mahdollisimman nopeasti.

Vaikka pk-seudulla etäisyydet ovat lyhyet, minkä huomaa ajaessaan vaikkapa Kehä III:n päästä päähän, mutta haasteet ovat toisenlaiset. Päällekkäisyydet ja kaikkien resurssien samanaikainen käytössäolo (bingo) on mahdollista, tehtävämäärät ovat suuria, mahdollisuus kohdata hätätilapotilaita on jopa suurempi. Päihteet ja huumausaineet ovat oma haasteensa, ja vaikka teoriassa tukiyksiköitä on, niiden saatavuus vaihtelee. Öiseen aikaan keikkaa ajetaan kauemmaksikin, ja hyvä ensihoidon taso tietysti tarkoittaa kykyä korkeatasoiseen itsenäiseen työskentelyyn tukiyksikköä odotettaessa tai sellaisen olevan saamattomissa. Ja kuitenkin, rutiineja ei silti tahdo hätätilapotilaiden kohtaamisesta riittää, vaikka kuljettavia hoitoyksiköitä on peräti 1 per 190 000 asukasta.

Totta kyllä, jossain pohjoisimmassa osassa maata etäisyydet ovat hyvin pitkät, ja lähin tarvittava päivystys jopa satojen kilometrien päässä. Etelämmässäkin matkaa lähimpään alue- tai keskussairaalaan voi tulla, yliopistosairaalasta puhumattakaan. Joistain kaupungeistakin tulee 100 - 300 kilometrin etäisyys yliopistosairaalaan.

Mutta ensihoitojärjestelmä ei koskaan ole täysin vain yksittäisen ihmisen kykyä ja osaamista. Päinvastoin olen hieman huolestunutkin, jos itsenäisyys - tai yksinäisyys - nostetaan heroismin ja osaamisen mittariksi. Kuitenkin jokainen hyvä ensihoitojärjestelmä tarvitsee erilaisia palasia sekä huomattavaa vuorovaikutusta, koulutusta, ohjausta, testausta, konsultointia - vaikka sitten kaukaakin. Yksittäinen auttaja on tietysti äärimmäisen tärkeä lenkki, mutta kovaan tulokseen ei päästä koskaan kenenkään yksittäisen ihmisen osaamisella ja pätevyydellä ns. "pätemisestä" puhumattakaan.

En silti ihmettelisi, vaikka maan paras yksittäinen yksikkö ja työpari löytyisi jostain vaikka alle 20 000 asukkaan kunnasta. Yhtä hyvin sieltä ehkä voi löytyä se maan huonoinkin porukka. Tai sitten se voi olla 100 000, 200 000 tai 560 000 asukkaan kylässä. Kuka tietää - ja välittääkö kukaan? Maassammehan ei ole luotettavasti edes mitattu laatua tai osaamista - saati näiden hajontaa. Ensimmäisiä kokonaisvaltaisia laatu- ja tulosmittareita on vasta otettu käyttöön. Osassa paikoista ei ehkä koskaan saada riittävästi edes tuloksia (tehtäviä), että luotettava arviointi olisi mahdollista.

Oma lukunsa on tietty elämän rajamailla pyöriminen. Syrjäseudulla kriittisin potilasaines ehkä menehtyy vääjäämättä ennen ensimmäisenkään auttajan saapumista tai kuljetettaessa. Helsingin lääkäriambulanssin toimintaa ensimmäisin välinein arvioitaessa taas mitä uskomattomampia pokia saatiin elossa sairaalaan - minne he vääjäämättä menehtyivät. Sittemminhän laatua ja tuloksia on opittu mittaamaan evidence-based -tavoittein ja vaikkapa sekundääri- tai jopa tertiääriselviytymistä mitaten.

Totta kyllä, suurissa kaupungeissa ei ajeta sentään tuntien siirtoja, mutta eiköhän ensihoito pitkälti ole sitä potilaan kokonaisvaltaista, korkeatasoista hoitamista - oltiin kohteessa tai ajoneuvossa. Jos poka on kiinni autonromussa tunnin, se on sama Kehä I:llä tai Valtatie 17:llä, jos hän on kriittinen, puuhaa riittää niin Mannerheimintiellä kuin matkalla Ivalosta Rovaniemelle. Hypoglykeemisen hoidon tavoitteet ja periaatteet ovat aika samat Kampin linja-autoasemalla tai Peräseinäjokelaisella maatilalla. Korkeatasoinen hoito tarkoittaa kuitenkin kykyä itsenäiseenkin työskentelyyn, tarvittaessa etäohjatusti, koska tukiyksikön saapumiseenkin kuluu aikaa - tai sellaista ei ole saatavillakaan. Vastaavanlaisten päätösten kanssa pähkäillään aika-ajoin pienessä ja suuressa kunnassa.

Eräissä suurissa kaupungeissa on lisäksi nimenomaan tehty kovasti töitä ensihoidon tutkimuksen, kehityksen ja mahdollisimman systemaattisen, laadukkaan ja osaamiseen perustuvan ensihoitojärjestelmän rakentamiseen. Joissain pienissä kunnissa on myös hyvin aktiivinen ja vuorovaikutteinen ote sairaankuljettajien ja esimerkiksi tk:n vastuulääkärin tai jopa alueen sairaalan lääkäreiden kanssa. Siinä missä yhtäällä pitkien ajomatkojen aikana saatu kokemus korostuu, puuhataan toisaalla tutkimustiedon siirtämistä aktiivisesti ensihoitomenetelmiin ja kolmaalla viilataan koko ketjua häkestä kuntoutukseen asti mahdollisimman toimivaksi ja tuloksekkaaksi kokonaisuudeksi. Jatkuvasti, uudestaan ja uudestaan. Kaikkialla varmasti korostuu itse koettu, opittu - ja opittavaksi tarjottu tieto ja taito.

Ei kai jossain enää luulla, että kaupunkien ensihoito on vuosikymmeniä vanhaa "huopaa ja hanaa" -tason mahdollisimman pikaista kuljetusta "lähellä olevaan sairaalaan"? Eihän? Ei kaupungeissa käsittääkseni kuvitella muualla ladattavan potilasta kyytiin ja ajettavan vain HH-periaatteella hospitaalia kohti? Totta kai viiveet ja etäisyydet lisäävät komplikaatioriskejä yksittäisellä potilaalla. Mutta suuri potilasmäärä voi lisätä kohdattujen komplikaatioiden kokonaismäärää yhtä lailla.

Anteeksi vuodatus, mutta itseä joskus särähdyttävät korvaan pienetkin viitteet:
- postinumeron vaikutus toiminnan heroismiin
- postinumeron vaikutus auttajien ammattitaitoon
- uskomukset ja oletukset muualla tapahtuvan toiminnan automaattisesta huonosta tasosta
- välinpitämättömyys yrittääkään ymmärtää erilaisia ja erilaisissa oloissa toimijoita
- sonta, mitä mielikuvien pohjalta heitetään tietyissä paikoissa ja tietyillä alueilla muiden alueiden, seutujen ja kaupunkien ihmisten päälle

En väitä, että AED tosiaan olisi tähän syyllistynyt, reagoin vain pienestäkin viitteestä siihen suuntaankaan, jopa ymmärrän lauseita jo vahingossa väärinkin . Erittäin harvoin vain todellisia ammattilaisia ja osaajia tulee vastaan ihmisistä, jotka vähättelevät jossain toisaalla tehtyä työtä. Koska osaajaksi ja ammattilaiseksi kasvaminen vaatii sitä herkkää korvaa ja hyvääkin käsitystä, mitä muualla tehdään - ja miksi.

Mielestäni glukagoni sopii ensivasteelle, jolla ei ole mahdollisuus käyttää G10:ä iv, joka on se ensisijainen hypoglykemialääke. Jos vaikeiden hypoglykemiatilojen hoitamiselle on tarvetta, glukagonin käyttö on hyvin ohjeistettu ja sen harvinaiset riskitkin todellakin tiedostetaan. Olen vain ollut havaitsevinani, että kaikilla lääkkeiden käyttäjillä ei aina ole riittäviä perustietoja lääkkeistä, joihin heillä on oikeudet. Vielä vähemmän kuvaa edes siitä ihmisen fysiologian osasta, johon lääkkeellä yritetään vaikuttaa. Siksi ylipäätään nostin glukagonin alkeellisia ominaisuuksia esiin.

Joku viikko sitten olen törmännyt viimeksi ihmiseen, joka oli sitä mieltä, että "hän tekee tietynlaiselle asiakkaalle toimenpiteen X, kun on nähnyt monta kertaa muiden harjoittelevan sitä". Vailla mitään käsitystä, miksi toimenpide X tehdään, miten se vaikuttaa, mitkä ovat sen kontraindikaatiot - ja mitkä ovat sen riskit. Kiva sitten, kun tällaisen henkilön tuotokset osuvat omalle kohdalle, omalle vastuulle, keuhkot oksennuksessa tai jotain muuta yhtä mukavaa. Toisekseen, protokollat ovat mietittyjä ja hyviä ohjeita, mutta ne kykenevät seuraamaan yhtä tai muutamaa oletettua tilannetta. Homman mennessä käsille on ihan hyvä olla kuitenkin edes käsitys, mikä ehkä meni pieleen. Eihän pelkkä protokollaan nojaaminen vielä kerro osaamisesta oikeastaan mitään, joskushan kasvavan ihmisen tunnistaa siitä, että hän kyseenalaistaa koko protokollan ja alkaa kyselemään, miksi sen eri osat oikeasti tehdään, ja mitä tehdään sitten, jos - kumma kyllä, osa tällaisista ihmisistä noudattaa protokollia erittäin hyvin, ja osaa hitu toimia silloinkin, kun kuvio ei sisällykään mihinkään protokollaan.

Mielestäni sillä syrjäisenkin seudun, lyhyen koulutuksen saaneella, terveydenhuollon perustutkintoa suorittaneella palokunta-EVY:llä on oma, hyvin tärkeä ja arvostettava tehtävänsä omassa lokerossaan. Noin Helsingin terveisenä maan etäisimpään nurkkaan, missä teitä erilaisia EVYjä sitten onkin - maallikko- ja ammattilais-EVYjä löytyy muuten myös näiltäkin kulmilta.

Eiköhän tämä tästä kestoaiheesta, anteeksi kiihdyttäminen syrjäpoluilla.

Viestiä muokkasi öllöP, 22 toukokuu 2006 - 20:43

[AED]

Joo, ei minun tarkoitus ollut provosoida näistä glukagoni yms. asioista.

Nämä kirjoitetut asiat kun vaan tupaavat olla sellaisia että asia näyttää lukijan silmissä niin erilaiselta kuin kirjoittajan.

Tuntuu kuitenkin että kyseisen aiheen "punainen lanka " löytyi meille kaikille. Toimimme me kukin sitten isossa kaupungissa, taajamassa tai haja-asutusalueella ja on meillä pakissa sitten g10, glukagoni tai ei kumpaakaan.

[öllöP]

Point taken, AED-hyvä.

Sanopas pitäisikö tuo edeltävä teksti poistaa, etten umpituittupäisenä maaltamuuttaneena nyt tyri oikeasti aika suvaitsevaisten helsinkiläisten alkuperäisasukkaiden mainetta... Vai olikohan tämä miten paha ongelma, ettei toisaalla asuessaan sietänyt mitään itseään kohti arvostelevaa, ja sen samperin historian on raahannut tänne perässään...

[simpe]

Sanopas pitäisikö tuo edeltävä teksti poistaa, etten umpituittupäisenä maaltamuuttaneena nyt tyri oikeasti aika suvaitsevaisten helsinkiläisten alkuperäisasukkaiden mainetta... Vai olikohan tämä miten paha ongelma, ettei toisaalla asuessaan sietänyt mitään itseään kohti arvostelevaa, ja sen samperin historian on raahannut tänne perässään...

Sanonpahan oman mielipiteeni: Suurin osa foorumia seuraavista on jo lukenut viestisi, joten sen poistaminen ei tässä vaiheessa enää muuta mitään. Itsesensuuri tapahtuu ennen lähetä-nappulan klikkaamista, ei sen jälkeen. Poistamiselle ei minusta myöskään ole erityistä tarvetta; viestin sisältö saattaa antaa jollekin uutta tietoa - ja sitähän meillä ei koskaan ole liikaa.

Sitten ihan noin yleisesti koulutusvaatimuksia koskeviin keskusteluihin, siis niihin kaikkiin:

Sitä minä olen näiden oikeudet/lääkeet/väineet pois niiltä ja niiltä -keskusteluiden yhteydessä miettinyt, että kuinka pitkään pitää opiskella esim. kasvun tukemista ja ohjausta ja kuntoutumisen tukemista, jotta olisi riittävän pätevä antamaan potilaalle esim. glukagenia tai epipeniä? Näihinhän ne entiset osastoilla työskennelleet sairaanhoitajat, nykyiset terveystieteen maisterit, lähihoitajakoulutuksessa panostavat.

Toisaalta on myös todettu, että lähihoitajista ei ole hoitotasolle ja sitten on vaadittu myös lääkäriä johtamaan toimintaa jokaisen potilaan kohdalla - vaikkahan sitten on-line, jos ei paikalle pääse. Kuinkahan monta vuotta sitä pitäisi istua koulunpenkillä, että kelpaa edes laastaria liimaamaan puhumattakaan jostakin vaativammasta auttamistoimenpiteestä? Tietoisuus erilaisten toimenpiteiden riskeistä on mennyt niin pitkälle, että potilaan annetaan jopa varmuuden vuoksi kuolla, ettei vaan tulisi tehtyä hoitovirhettä. Onko tässä(kään) mitään järkeä?

[AED]

Vielä tähän glukagen/epipen keskusteluun yksi kommentti. juttelin eilen Vantaan hoitotason vastuulääkärin kanssa ja hänen yksiselitteinen mielipiteensä oli että ko.valmisteet on hyvä olla ensiauttajien käytettävissä

[Takapenkin kiva kaveri]

jos tarkoitat M.Castrenia, niin hänellä on varmasti mielipiteitä mutta ei kuitenkaan päätäntävaltaa tässä asiassa..

Viestiä muokkasi Takapenkin kiva kaveri, 25 toukokuu 2006 - 20:11

[öllöP]

<off topic>

Mennään otsikosta hieman sivuun...

Kaiketi sh-koulutuksessa ensihoitoon on tavoitteena ollut nimellisen koulutusasteen nosto ja mm. pyrkimys parempaan teoreettiseen peruskoulutukseen mm. lääkehoidon osalta. Käytännössähän sh-koulutusta ja sen lääketietoa kritisoidaan aika paljon. Sh:ille on suunniteltu oikeutta mm. kirjoittaa rajallisesti reseptejä, mikä on herättänyt vastustusta vastuu- ja osaamiskysymysten vuoksi hoitajien keskuudessa.

Toisaalla juuri mikään koulutus ei anna riittäviä rutiineja yhtään mihinkään. Teoreettisen koulutuksen korostamisessa ehkä opiskelijan pitäisi tajuta ymmärtämään, että on paljon, mitä hän ei tiedä, ja suunnata häntä kouluttamaan itse itseään. Sen sijaan, että asenne on "minä tiedän ja osaan kaiken". Yksi hyvin ikävä tilannehan on rutiinien näennäinen hallinta vailla sen syvempää ymmärrystä, mitä oikeasti tehdään ja miksi. Onko esim. sairaanhoitajan (tai lähihoitajan) koulutus onnistunut tässä(kään), on toinen juttu. Jo vuosia on sinänsä ollut aistittavissa, että ns. lähihoitaja/ensihoito ei ole kovin koordinoitu koulutus, eikä ehkä aivan sitä, mitä paikoin peruskoulutukseksi haluttaisiin. Onko sitten kaikkeen perusperustabikseen järkeä vaatia ensihoitajia, voi paikoin olla toinen juttu.

Ei, pelko hoitovirheestä ei saa olla esteenä potilaan hyvälle hoidolle. Suomessahan virkamiehillä taannoin pelko virheiden tekemisestä aiheutti logiikan täydellisen uuvahtamisen ajoittain, ja mielenkiinnolla tuli seurattua aiempaa polemisointia terminaalivaiheen potilaiden opiaattikivun hoidosta. Opiaatit olivat huumeita, siis pahoja, niihin saattoi jäädä koukkuun, ja vaikka jos hengitys heikkeni, olit syyllinen vähintäänkin murhaan. Sittemminhän on onnistuneesti tapettu vanhuksia tosin heikolla ravinnolla, nesteytyksellä ja ties millä jopa tuskallisinkin keinoin, kun on ollut inhimillistä antaa ihmisen lähteä, mutta asiaa ei ole taaskaan mietitty ihan loppuun asti.

Ja auktoriteetti antaa oikeuden hoitotoimenpiteille, ja vastaa osaltaan hoitotoimenpiteiden oikeasta suorittamisesta. Ja toivottavasti myös vaatii ymmärtämään, mistä toimenpiteessä on kyse, sen mekaniikan, mitkä ovat sen hyvät ja huonot puolet, ja mitä välillisiä seurauksia siitä voi olla jos lähtöarvot ovat A, B tai C. Jostain kumman syystä siellä täällä nousee aina tarve hieman muistuttaa kokonaisuuksista, vaikka varmaan 90 % ainakin tietää aika hyvinkin jonkin toimenpiteen/lääkkeen indikaatiot, kontraindikaatiot sun muut. Toisaalla olemme inhimillisiä, virheitä sattuu, kaikki tilanteet eivät ole sitä miltä ne näyttävät, jos eihän sitä tiedä tehneensä mitään pieleen, kun ei tiedä, mitä oikeasti teki. Tottahan sitä aletaan usein hoitamaan potilasta oletuksella A, ja hiljalleen paljastuu, että on kyse oikeasti asiasta B. Riippuu sitten monesta asiasta koulutuksesta ja kokemuksesta jääräpäisyyteen, miten nopeasti vaikkapa tuollainen tilanne avautuu ja mitä silloin tehdään. Pahimmillaanhan joudutaan hoitamaan sekä asiaa B että oletuksen A hoitotoimenpiteiden aiheuttamia muutoksia.

Glukagonin kohdalla ehkä harvoin tulee vastaan tapauksia, joissa oikeasti alkaa miettimään, että tuolle en ehkä pistä, varsinkin jos mittari piippaa lo'ta. Mutta voi olla hyvä olla tietoinen, mistä kuvio voi johtua, jos sokrut eivät ala nousemaan, tai putoavat nousun jälkeen, eikä uutta vastetta enää saada. Ehkä tässäkään kokonaistilanne ei edes muutu, se G10:ä kuskaava ammattipiipaa jatkaa matkaansa paikalle ja alkaa korjaamaan tilannetta toisin keinoin. Ehkä homma voisi mennä pöpelikköön, jos esimerkiksi ammattipiipaalla olisi tarve mennä toisaalle, ja radiokonsultaatiolla toteaisi, että kiva, jos arvot ovat glukagonilla nousussa, me ei tullakaan sinne - ja lähtee ajamaan päinvastaiseen suuntaan. Ja ennenkuin on syötetty ruisleipää, hehtolitra mehua ja tonni banaania potilaalle, sokerit vinkuvat taas lo'ta. Menipä kyllä aika ohkaiseksi kuvitteluksi, jossa tapahtumapuussa tuli monta peräkkäistä virhearviota. Ehkä jonkinlaisessa toisessa skenaariossa voisi tapahtua helpommin pahaa klappia, keksiskös joku jonkun paremman - ei todennäköisen, mutta mahdollisen "analyysisarjan", jossa kuvio pissisi? Jos ei, niin sittenhän voimme ajatella, että glukagoni on varsin turvallinen aine käyttää.

Huolimatta kommenteistani en ole tosiaan kieltämässä kaikkia asioita. Vaan tässähän keskustellaan nimenomaan vastuiden hienosäädöistä - millä tietämyksellä ja kokonaisuuden hallinnalla ollaan suht hyvällä meiningillä tekemässä oikeita ratkaisuja ja vähentämässä virheitä. Mutta hyviä, karikoihin helposti hakautuvan keskustelun erinomaisesti murtavia pointteja Simpeltä. Tällä aihealueella kun on tosiaan mitä erilaisimpia kirjoittajia, joista jokunen näkee maailman omasta kulmastaan, ja kuvittelee ehkä olevansa hyvällä linjalla - tunnustan suoraan olevani yksi henkilö, jonka tekstejä ei varmastikaan kannata kovin pilkuntarkasti lukea.

</off topic><öllöP:end of session>

[AED]

Joo Castrenilla ei ole päätäntävaltaa kun kyse on ensiauttaja tason henkilöistä, mutta jaksan kyllä uskoa siihen että nämä meidän esim. HUS alueen hoitotason vastuulääkärit omilla mielipiteillään tulevat yhä enemmän vaikuttaamaan myös siihen mitä ensiauttaja ja perustasolla tehdään.

Niin vielä täsät varsinaisesta aiheesta. Toki on ensiarvoisen tärkeää että ihmisillä on tietoa ja ymmärrystä kun tekevät potilaiden kanssa erilaisia hoitotoimia. Lääkehoito on yksi iso ja merkittävä osa. Toki kyllä sitä erilaisia ongelmia voi tulla muissakin hoitoasioissa (02 annostelu rasvaisin hanskoin etc)

Varmaa on kuitenkin se että täysin virheettömäksi ei näitä asioita ikinä saada. Mokia ja vanhinkoja on sattunut ja tulee sattumaan aina, vaikkei kukaan niitä haluaisi. Vastuunkantaminen tulee myös ottaa mukaan näissä velvoitekeskusteluissa Eli jos en tajua potilaan kanssa tsekata tiettyjä asioita ja lykkään väärin joitain lääkettä, kannan myös vastuun tekosistani. Mutta jos syteemi rakennetaan sellaiseksi että pyritään ehkäisemään kaikki mahdolliset ja vähän mahdottomatkin ongelmatilanteet on tilanne se että kukaan ei saa tarpeellista hoitoa. Tulee siis suhteuttaa annettava hoito ja mahdolliset riskit siitä saataviin hyötyihin.

Mutta niinkun on todettu nämä ovat hyvin monitahoisia asioita joita toivottavasti vastuulääkärit ajatuksella miettivät.

Tiedän alueita joissa vastuulääkäri kirjoittaa velvoitteita aina tapauskohtaisesti (haastattelee henkilöt) suhteuttaen kunkin henkilökohtaiseen osaamistasoon. Ei mielestäni yhtään hölmö idea, aikaa vievä tosin.